Kitaristi Bill Frisell soittaa melkein mitä tahansa, mutta kuulostaa silti aina itseltään

Kaksi kertaa siirretyn Harmony-yhtyeen lähes täydellinen konsertti päättyi lauluun, joka on jälleen erityisen ajankohtainen.

Bill Frisell esiintyi kesällä 2017 Porissa. Viime perjantaina hän soitti Espoossa.

30.10. 10:52

Americana

Bill Frisell Harmony Espoon Sellosalissa 28.10.

Kitaristi ja säveltäjä Bill Frisellin ensimmäinen elämäkerturi ei säästele sanojaan ja kutsuu häntä viime keväänä julkaistun perusteellisen teoksensa alaotsikossa kitaristiksi, ”joka muutti amerikkalaisen musiikin soundin”.

Niinkö, muuttiko todella?

Ja kuuliko tämän muutoksen perjantai-iltana Espoon Sellosalissa, jossa New Yorkissa nykyään asuva Bill Frisell, 71, esiintyi vihdoin Harmony-kvartettinsa kanssa kahden koronaperuutuksen jälkeen.

No ei todellakaan kuullut, sillä oikeastaan Frisell on ”vain” oman poeettisen soundinsa aikaa myöten kiteyttänyt kitaristi, joka soittaa melkein mitä tahansa amerikkalaisia musiikkeja: bluesia, countrya, folkia, gospelia, jazzia, rockia, soulia.

Ja silti hän vaikuttaa aina ennen kaikkea musiikin palveluksessa olevalta omalta itseltään – muun muassa vilpittömältä, avoimelta ja herkkäaistiselta, musiikista ja muusikoista yhä uudelleen syttyvältä.

Mutta Frisellin elämäkerran varsinainen nimi Beautiful Dreamer sai kyllä jälleen katetta ja muuntui nyt lähes täydellisesti lähes täydelliseksi musiikiksi.

Puolentoista tunnin ja kuudentoista kappaleen konsertti oli alusta loppuun toismaailmallista kaunista unelmointia, ja vielä molempien sanojen parhaimmissa merkityksissä.

Ensilevynsä 1982 tehneen ja soitinmusiikkiin erikoistuneen Frisellin yhtyeissä ole ollut juuri koskaan laulusolisteja, vaikka laulujen tulkinta on ollut yksi uran juonteista.

Ensimmäisellä Euroopan kiertueella oleva Bill Frisell Harmony tekee kolminkertaisen poikkeuksen, sillä laulajia on kolme: päävokalisti Petra Haden sekä baritonikitaristi Luke Bergman ja sellisti Hank Roberts, jonka kanssa Frisell esiintyi Helsingin Tavastialla jo vuonna 1987.

Siksi laulujen osuus oli nyt poikkeuksellisen suuri – sata prosenttia – ja siksi Frisell tuntui tässä yhteydessä vielä ujommalta, vielä enemmän itseään vähättelevältä sivustakatsojalta.

Mutta on vaikea kuvitella, kuka muu yhtä vähäeleinen kitaristi voisi luoda musiikillisen mielentilan, jossa juuriltaan näin erilaiset laulut kietoutuisivat näin kivuttomasti toisiinsa – kadottamatta silti erityisyyttään tai nostattamatta juuri edes kulmia.

Onko outoa kuulla peräkkäin lännenlaulu Wagon Wheels ja David Bowien Space Oddity tai 1850-luvulle palautuva Hard Times Come Again No More ja It Changes, jonka animaatioelokuvassa Ressu lähtee maailmalle (1972) laulaa Jaska Jokunen?

Ei, ei ole.

Pääosa konsertin kappaleista oli Harmony-yhtyeen albumilta Harmony (2019), jolle päätyneistä Frisellin omista sävellyksistä vaikuttavin oli illan ”kamarimusiikillisin” ja kirkkaasti pisin tulkinta, Elvis Costellon aikoinaan sanoittama Deep Dead Blue.

Konsertin emotionaalisesta huipennuksesta ei tainnut olla kuitenkaan epäselvyyttä, sillä viimeiseksi valitun kuluneen laulun sanat – ja laulun koko pitkä kulttuurihistoria – puhuttelivat Sellosalissa nyt tavalla, jota ei olisi osannut kuvitella vuosi sitten.

”We shall overcome”, vakuutti Petra Haden alleviivaamattomalla tulkinnallaan, yhtenä neljästä ja ennen kaikkea yhdessä kaikkien kanssa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat