Järkyttävä tositarina potilaita surmanneesta hoitajasta filmatisoitiin hillitysti

The Good Nurse -elokuvan ytimestä löytyy rahavetoiselle terveysjärjestelmälle osoitettu syytekirjelmä.

Eddie Redmayne ja Jessica Chastain asettuvat vaivatta The Good Nurse -elokuvan hämyisään tunnelmaan. Charles Graeberin tietokirjaan perustuvan jännitysdraaman käsikirjoitti skotlantilainen Krysty Wilson-Cairns.

1.11. 2:00 | Päivitetty 1.11. 9:15

Jännitysdraama

The Good Nurse ★★★

USA 2022

Netflix (K13)

Lieneekö tosipohjaiseen jännitysdraamaan The Good Nurse valittu tarkoituksella ohjaajaksi pohjoismaisen hyvinvointivaltion kasvatti, tanskalainen Tobias Lindholm? Syvältä tarinan ytimestä kun löytyy yhdysvaltalaiselle, rahavetoiselle terveysjärjestelmälle osoitettu syytekirjelmä.

Ja löytyy sellainen pintatasoltakin: Sairaanhoitaja Amy Loughrenilla (Jessica Chastain) on vakava sydänvika, mutta hoitoon hän ei pääse, koska terveysvakuutus astuu voimaan vasta, kun työsuhde Parklandin sairaalassa on kestänyt vuoden. Siihen asti Loughrenin pitäisi pysytellä hengissä ja toivoa, että esihenkilöt eivät huomaa kohtauksia.

Loughren saa työtoverikseen avuliaan Charles Cullenin (Eddie Redmayne). Elokuvan alussa on nähty, miten Cullen vuonna 1996 tarkkailee tilannetta, kun pennsylvanialaisen sairaalan potilas alkaa yllättäen kouristella ja elvytyksestä huolimatta menehtyy.

Tapahtumasarjan mittasuhteet ovat järisyttävät, mutta Lindholm ohjaa maltilla. Loughrenin yksinhuoltaja-arjessa säilyy toden tuntu myös synkkien epäilysten herätessä, eikä rikosetsivien (Nnamdi Asomugha ja Noah Emmerich) työhön ole ryhdytty kehittämään vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Lähestymistapa koituu pääasiassa elokuvan eduksi, vaikka vähän epäsuhtaiselta tuntuukin, että tositapausta lopussa kuvailevat selostustekstit voi nähdä elokuvan dramaattisimpana hetkenä.

Yksi eittämättömän kielteinen seuraus ohjaajan pohjoismaisuudesta näyttää kummunneen: tapahtumapaikoilla, ja aivan erityisesti sairaalassa, vallitsee jatkuva kaamosmainen, nordicnoirilainen hämärä.

Ohjaaja Lindholmilta on Ylen kanavilla nähty elokuvat Merirosvojen panttivangit (2012) ja Sota (2015), mutta ennen kaikkea hänet tunnetaan ohjaaja Thomas Vinterbergin käsikirjoittajakumppanina Oscar-menestyselokuvista Jahti (2012) ja Yhdet vielä (2020).

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat