Helsinki Dance Companyn Lomonosovin moottori ravistelee ajatuksia, mutta ei yllätä

Liikemateriaalin haaste on sen tuttuus ja turvallisuus.

Inka Tiitinen (vas.) ja Sofia Hilli Lomonosovin moottorissa.

2.11. 10:09

Nykytanssi

Lomonosovin moottori, Helsingin kaupunginteatteri 1.11.2022. Helsinki Dance Company, ohjaus Valtteri Raekallio. Koreografia: tanssijat Raekallion ohjauksessa.

Kun elämä on muuttunut entistä arvaamattomammaksi ja kansainvälinen arkitodellisuus lähes absurdiksi, tanssitaiteilija Valtteri Raekallion uuden teoksen Lomonosovin moottorin maailma näyttäytyy ihan kohtuullisena. Kaikenlaista tapahtuu, ja tuhoa kohti ollaan menossa tai ehkäpä siellä ollaan jo. Oma uutisähky on johtanut niin turtuneeseen oloon, että mikään teoksessa ei yllätä tai hämmästytä.

Lomonosovin moottori on saanut innoituksensa Antti Salmisen samannimisestä proosateoksesta (2014). Aihe on muhinut Raekallion ajatuksissa pitkään. Paitsi että Helsinki Dance Companyn monipuoliset tuotantoresurssit mahdollistivat teoksen tekemisen nyt, myös aika on sopiva viiltävän eriskummallisille kohtauksille.

En ole lukenut Salmisen kirjaa, mutta pelkästään Tapio Salomaan kirjasta kirjoittama artikkeli (Kiiltomato 2015) yhdistyy luontevasti Raekallion ohjaukseen ja näyttämökuviin. Salomaa määrittelee Salmisen Lomonosovin moottorin alkemiapunkiksi ja suomikummaksi, jossa fakta ja houre sekoittuvat.

Jotain sellaista tapahtuu myös Raekallion ohjauksessa. Ajatuksia ekokatastrofista ja luonnon tuhoutumisesta ei myöskään voi välttää. Ratkaisuja ei anneta, eikä onnellista loppua ole näköpiirissä.

Helsinki Dance Companyn tanssijat heittäytyvät täysillä mukaan. Koreografiaa on työstetty ohjaajan kanssa yhdessä. Tanssilliset soolot, duetot, muutamat joukkokohtaukset sekä oudot kuvaelmat etenevät hallitusti ja joustavana jatkumona. Jokainen hoitaa osuutensa kuten Helsinki Dance Companylta on lupa odottaa: ammattitaitoisesti ja nautinnollisen varmasti.

Kun liikemateriaali on vahvasti ryhmälähtöistä, sen vahvuus, mutta samalla haaste, on liikkeen tuttuus ja turvallisuus. Nyt itselleni jäi tunne, että ryhmälle jo liiankin tuttua liikemateriaalia pyöritetään uudessa muodossa. Se näyttää hyvältä, mutta ei oikein tunnu miltään. Osa kohtauksista on vahvasti Lomonosovin moottorin eristäytyneen retkikunnan fantasiamaailmaa, osa voisi olla mistä tahansa sinänsä hyvästä tanssiesityksestä.

Ehdottoman myönteistä on, että teoksen keston ei ole annettu karata käsistä. Nyt mielenkiinto ja uteliaisuus säilyvät loppuun asti, turhia suvantovaiheita ei ole.

Teoksen taustamateriaalista ei selviä, onko muusikko Pekko Käpin sävellys toteutettu juuri tähän teokseen, vai onko musiikit koostettu Käpin sävellyksistä. Joka tapauksessa kansanmusiikista ammentava äänimaailma vie hienosti arktisiin olosuhteisiin ja painostavaan tunnelmaan.

Vahvistettu hengitys ja tuuli sekä tanssijoiden muodostamat rytmit korostavat osaa tapahtumista. On turha pohtia, tukeeko Käpin musiikki tanssia vai onko liikettä suunniteltu musiikin inspiroimana, kokonaisuus yksinkertaisesti toimii.

Justus Pienmunne ja Jyrki Kasper (etualalla) Lomonosovin moottorissa.

Antti Mattilan luoman lavastuksen vangitsevin elementti on jättimäiset suojapeitteet, joita nostamalla ja laskemalla näyttämökuva saadaan hetkessä muuttumaan. Hieno oivallus luo ikuisen jäätikön, luolat ja onkalot, synkät pilvet sekä kaukaiset vuoret.

Lomonosovin moottori on lohduton visio tulevaisuudesta. Ainakin hetken se ravistelee meitä katsojia.

Sävellys Pekko Käppi, tekstit Antti Salminen, lavastus Antti Mattila, valosuunnittelu Jukka Huitila, pukusuunnittelu Essi Huovila, äänisuunnittelu Eradj Nazimov, esiintyjät Sofia Hilli, Jyrki Kasper, Misa Lommi, Pekka Louhio, Heidi Naakka, Mikko Paloniemi, Justus Pienmunne, Inka Tiitinen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat