Kuhmolainen diplomi-insinööri on käynyt lukuisissa autio­tuvissa – Näin hän tekee retki­oppaat, joita käyttää koko retkeilevä Suomi

Suomen tunnetuin retkioppaiden kirjoittaja Jouni Laaksonen taivaltaa tiettömiin korpiin tutkiakseen autiotupia ja muinaisia poroaitoja, jotta saisi kirjojensa uusiin painoksiin viimeisimmät tiedot.

Jouni Laaksonen kurkistaa Adolfin kammiin Kaldoaivin erämaassa. ”Olin käynyt Adolfin kammilla 20 vuotta aiemmin. Se ei ole Metsähallituksen huoltama, joten siitä ei ole helppoa saada ajantasaista tietoa. Olin kuullut, että kammia on remontoitu ja halusin käydä tarkistamassa tilanteen. Hienosti oli kunnostettu!”

10.11. 2:00 | Päivitetty 10.11. 9:16

Kirjahyllystä kurkistaa suttukappale.

Sillä nimellä tietokirjailija Jouni Laaksonen kutsuu omaa kopiotaan viimeisimmästä retkeilyoppaastaan. Suttukappale asuu Laaksosen työhuoneessa ja sisältää kynällä raapustettuja muistiinpanoja ja paperilappusia.

Oikeasti merkinnät eivät ole suttua. Niiden avulla Suomen tunnetuin eräopaskirjailija pitää tuotantonsa ajan tasalla.

Laaksosen retkeilyoppaat kattavat Suomen luonnon Uudeltamaalta Käsivarren huipuille. Hän on kirjoittanut reittioppaita niin yhdelle alueelle kuin kansallispuistoihin yleensä ja vinkkiopuksia sekä pitkille että lyhyille vaelluksille. Teokset ovat vanhoja kunnon paperisivukimpaleita, joita voi pakata rinkkaan ja tutkia teltassa otsalampun tai keskiyön auringon valossa.

Kun erämaapolkuja linjataan uusiksi tai lahoja autiotupia kunnostetaan, kirjojen tietoja pitää päivittää uusia painoksia varten.

Siinäpä urakkaa, koska Laaksosen kirjoittamia oppaita on 2000-luvulla julkaistu eri kustantajien kautta jo parisenkymmentä. Retkeilijän kansallispuistoista (Otava) on otettu jo 12 painosta. Eräilyn suosio kasvoi pandemian aikana roimasti, joten kysyntää retkikirjoille varmasti on.

Tässä jutussa Jouni Laaksonen kertoo, kuinka hän pysyy kärryillä siitä, mitä tiettömillä takamailla tapahtuu.

Jouni Laaksonen pystyttämässä telttaa Muotkatunturiilla.

Laaksonen on koulutukseltaan diplomi-insinööri, joten tekijänkappaleeseen kertyvää suttua lienee lupa kutsua projektinhallinnaksi. Merkintöjä kertyy, kun Laaksonen huomaa vaikkapa Erä-lehden jutun, jossa uutisoidaan romahtaneen sillan korjaamisesta suositulla retkeilyalueella.

Lisäksi hän seuraa säännöllisesti Retki- sekä Latu&Polku-lehteä, johon itse myös kirjoittaa, ja Metsähallituksen luontoon.fi- ja retkikartta.fi-sivustoja. Joskus alan uutisia löytyy sanomalehdestäkin. Toki Laaksonen kahlaa kirjaston lähdeteoksia, kuten kuka tahansa kirjailija.

Mutta harvassa ovat sellaiset kirjailijat, jotka joutuvat vaeltamaan syvälle hyisiin korpiin hakeakseen ensi käden havaintoja asumattomista hirsitönöistä, jotta kertaalleen julkaistu kirja saataisiin uusituksi kunnialla.

Näin tapahtui esimerkiksi keväällä 2018, kun Laaksonen viimeisteli Joel Aholan kanssa uutta versiota Suomen autiotuvista kertovasta kirjastaan.

Jouni Laaksonen: ”Syyslomalla perheretkellä näimme, miten hienosti Posion Palotunturin autiotupa oli viime keväänä kunnostettu. Sänkysysteemikin oli uusittu. Havainnot tarttuivat matkaan sekä tulevaa autiotupakirjaa (jollainen jonain päivänä taas tehdään) että Kainuun ja Koillismaan retkeilyopasta varten. Jostain syystä Palotunturin tupaa ei ole luontoon.fi:ssä. Netistä ei tätäkään tietoa olisi siis saanut.” Kuvassa tupaan astuu Laaksosen tytär Unna.

Laaksonen oli saanut tietoonsa, että Urho Kekkosen kansallispuistoon eli Koillis-Lapin erämaassa sijaitsevan Rakitsanojan varrelle oli rakennettu retkeilijöiden käyttöön uusi kammi eli pieni turvekattoinen mökki. Omin silmin hän ei sitä ollut kuitenkaan nähnyt.

Autiotupaoppaat muodostavat Laaksosen tuotannossa yhden selkärangan. Ensimmäinen niistä julkaistiin vuonna 2002, toisena kirjoittajana Seppo Partanen. Joel Aholan kanssa täydennetty laitos tuli painosta 2012 ja kolmas 2018, edelleen kymmenien uusien tupaesittelyjen vahvistamana.

Viimeisin laitos sisältääkin esittelyt jo yli 500 autiotuvasta, koska aiempien painoksien tupaluetteloa laajennettiin kattamaan koko Suomen alue.

Jos Rakitsanojan kammi seisoisi Nuuksiossa, helsinkiläinen piipahtaisi nuuskimassa sitä lounaan ja illallisen välissä. Mutta kuhmolaisen Laaksosen ja Rakitsanojan kammin välissä oli ensinnäkin seitsemän tunnin automatka. Sen jälkeen parkkipaikalta piti samota kohteeseen vielä puoli päivää, yhteen suuntaan.

Laaksonen valokuvasi kammin sankassa lumisateessa, yöpyi siinä, tarkisti kaksi muutakin lähiseudun kämppää ja hiihti erämaasta takaisin lisäämään tiedot käsikirjoitukseen.

Juuri sopivasti ennen deadlinea, hän kertoo.

Laaksonen vieraili Rakitsanojan uudella kammilla Koillis-Lapissa keväällä 2018 juuri ennen kuin uusi versio hänen ja Joel Aholan autiotupaoppaasta lähti painoon. Viimeisimmät tiedot majapaikasta ehtivät kirjaan.

Retkeilyoppaillaan Laaksonen rakentaa tietä luontoon, mutta tietä hän on rakentanut ihan kirjaimellisestikin.

Diplomi-insinööriksi valmistuttuaan hän suunnitteli teiden pohjarakenteita Valtion teknillisessä tutkimuskeskuksessa. Elettiin 1990-lukua, ja Laaksonen oli jo kokenut vaeltaja.

Retkikärpäsen purema kutisi pahasti, ja tienpohjien vahvistaminen maistui savelta. Seurasi irtiotto. Laaksonen irtisanoutui ja kouluttautui eräoppaaksi syventääkseen taitojaan.

Turistiryhmien vetäminen ei kuitenkaan ollut Laaksoselle mieluinen työnkuva. Itsenäinen puurtaminen sopi hänen introvertille luonteelleen paremmin.

Jouni Laaksonen: "Kun kartalla sininen viiva ylittää mustan kamman, paikalla on todennäköisesti enemmän tai vähemmän näyttävä vesiputous. Karttatutkailulla löysin tämän Routasenkurun perimmäisen vesiputouksen Vätsärin erämaassa.”

Nyt hän sanoo olevansa unelma-alallaan.

”Saan tehdä työkseni sitä, mitä rakastan eli retkeillä ja kirjoittaa retkeilystä. Vapaan kirjoittajan vapautta arvostan yli kaiken. Ja sitähän minä toivon, että jospa saan kirjoillani ihmisiä lähtemään ja ihastumaan luontoon.”

Tämän syksyn Laaksos-teos on nimeltään Talviretkeilijän opas (SKS). Siinä hän antaa vinkkejä muun muassa hangessa telttailuun ja pakkaspukeutumiseen.

Kun Laaksonen lähtee retkelle, hän huomioi jo matkalla, miten opastus kohteeseen on järjestetty ja merkitsee havainnon muistiin. Polulle päästyään hän kirjoittaa vihkoonsa havaintojaan reitin kunnosta ja vaikeustasosta, ympäristön kasvillisuudesta ja näköalapaikoista.

Tauolla nuotiopaikalla hän kirjoittaa muistiin, onko puuvajassa klapeja ja kirves tallella. Jos paikalla on laavu, kuuluuko sen varustukseen nukkumalaveri vai pöytä ja penkit – eli voiko suojassa yöpyä.

Autiotuvista, reiteistä ja nuotiopaikoista saa toki tietoa kuntien ja valtion asiakaspalvelupuhelimistakin, muttei läheskään niin perusteellista kuin keräämällä sitä maastossa itse.

”Kai se luonne on sellainen, että tykkään tutkia. Ei se tunnu rasittavalta. Kun lähden viikon vaellukselle Lappiin, teen siitä lehtijutun ja nautin koko ajan”, hän sanoo puhelimessa kotonaan Kuhmossa.

Osa lehtijutun materiaalista jalostuu aikanaan kokonaan uuteen kirjaan tai aiemman opaskirjan päivitykseen. Retkeilijän kansallispuistojen jokaiseen painokseen Laaksonen on tehnyt kymmeniä muutoksia. Viimeisimpään versioon hän liitti tiedot viime tammikuussa perustetusta Sallan kansallispuistosta.

Laaksonen määrittelee itsensä puoliksi toimittajaksi, puoliksi tietokirjailijaksi. Vuonna 2016 hän sai Suomen tietokirjailijat ry:ltä palkinnon ansioistaan tietoteosten tekijänä.

Retkillään Laaksonen myös valokuvaa, mutta korostaa, ettei pidä itseään luontokuvaajana. Hänellä ei ole kärsivällisyyttä odottaa täydellisen usvan kehkeytymistä tai että kettu kurkkaa kolosta, jotta saisi tarkennettua sen viiksiin.

Syksyn 2021 Haltin-vaelluksellaan Jouni Laaksonen (oik.) testasi, kuinka Haltin vaellusreitillä sijaitsevan Vuomakasjoen ylitse pääsee kahlaamalla. ”Kävelin ystävieni kanssa Pitsusjärven autiotuvalle yhtä matkaa aiemmin tapaamamme naiskolmikon (joista yksi kuvassa) kanssa. Huonossa kelissä katselimme toistemme perään, että kaikki pääsevät turvallisesti perille. Haltin reitin silta oli tuolloin romahtanut, joten Vuomakasjoen kahlauskelpoisuus oli hyvä uusi omakohtainen tieto.”

Kamera on hänelle muistiinpanoväline sekä lehtijuttujen ja kirjojen elävöittäjä. Usein kuvassa esiintyy joku seurana vaeltavista perheenjäsenistä, tosin toistuviin poseerauspyyntöihin Laaksosen lapset saattavat välillä jo vastata rutinalla.

Joka vuosi julkaistaan satoja Laaksosen ottamia kuvia.

”En koe olevani erityisen taitava, mutta onhan tässä jotakin oppinut sommittelusta ja rajauksesta”, hän sanoo.

Kuulostaa, että Laaksonen on taipuvainen vaatimattomuuteen.

Tuttu karttakin voi toimia uuden tiedon lähteenä, jos osaa katsoa.

Muutama vuosi sitten Laaksonen äkkäsi Käsivarren retkikartasta Pitsusjärven läheltä merkinnän ”Kivikaarre”. Vihreät kirjaimet pakenivat katsetta korkeuskäyrien ja rakkakivikkoa merkitsevien mustien pikkukolmioiden sekaan.

"Kivikaarre” kuulosti oudolta – varsinkin kun Käsivarren ylämaat ovat käytännössä pelkkää kiveä. Mutta ihmisen tekemältä se haiskahti.

Selvittääkseen asiaa Laaksonen avasi Museoviraston ylläpitämän sivuston nimeltä Kulttuuriympäristön palveluikkuna.

Museoviraston mukaan kyseessä oli ammoisina aikoina kivistä ladottu poroaita, siis muinaisjäännös. Kaiken lisäksi melkein ehjä, käytetty viimeksi 1950-luvulla. ”Kaarre” on tavallinen nimitys poroerotusaidan osalle tänäkin päivänä.

Pitsusjärven kivikaarre on soikean muotoinen ja halkaisijaltaan sata metriä. Voi vain kuvitella, millainen työ entisillä poromiehillä on ollut sen latomisessa.

Syksyn 2021 Haltin-vaelluksellaan Laaksonen sitten poikkesi tutulta polulta kivimuurille, valokuvasi sen ja kirjoitti havaintojaan. Pitsusjärven kivikaarteestakin saamme siis ennen pitkää lukea jostain Laaksosen retkioppaasta.

”Tosi hieno paikka, niin historiallisena nähtävyytenä kuin maisemaltaan. Vain kilsan päässä merkitystä vaellusreitistä, mutta eihän juuri kukaan Haltilla kävijä tästä mitään tiedä.”

Käsivarren erämaassa, Haltin vaellusreitin kupeessa sijaitsee kivistä muinoin ladottu ”kivikaarre” eli yhtenäinen aita tai muuri, jota poromiehet käyttivät karjansa erotteluun. Taustalla häämöttää Pitsusjärvi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat