Marjukka Halttunen ei halua olla huomion keskipisteenä

Teatteriperheen lapsi Marjukka Halttunen nauttii eläkepäivien vapaudesta.

”Olen aina halunnut tehdä ensemble-työtä”, Marjukka Halttunen sanoo. Hänet kuvattiin entisen työpaikkansa Suomen kansallisteatterin marmoriaulassa.

12.11. 2:00 | Päivitetty 12.11. 8:23

”Seuraan suurella rakkaudella näyttelijäntyötä tekeviä tuttuja, muttei ole tullut tunnetta, että voi kun olisin itse tuolla”, sanoo Marjukka Halttunen pitkäaikaisen työpaikkansa Kansallisteatterin aulassa.

Eläkepäivien vapaus tuntuu nimittäin ”ihanalta”.

Kansallisteatteriin Halttunen tuli vuonna 1973 silloisen miehensä Esko Roineen kanssa Tampereen Työväen Teatterista. Vahvasti politisoituneena aikana Kansallisteatteria pidettiin taantumuksen tyyssijana.

”Vanhat kollegat eivät suunnilleen tervehtineet ja sääliteltiin, että mitä sinä sinne menet”, hän muistelee.

Halttunen kiittelee vuolaasti Kai Savolaa, joka toimi Kansallisteatterin johtajana ja pääjohtajana vuosina 1973–1991.

”Häntä sivistyneempää ja hienompaa näyttelijäntyön arvostajaa saa hakea. Niinä kaikkina vaikeina poliittisina aikoina hän jaksoi työskennellä ja rakensi monipuolisen ohjelmiston.”

Kansallisnäyttämöllä Halttunen ehti näytellä pari vuotta myös isänsä Kaarlo Halttusen (1909–1986) kanssa. Myös äiti Hilkka Helinä (1916–1973) oli näyttelijä. Lapsena Halttunen monesti nukahti teatterin aitioon seuratessaan vanhempiensa esiintymisiä.

Teatteriperheen lapsi ei ole kuitenkaan itsetarkoituksellisesti hakeutunut huomion valokiilaan.

”Vaikka olen tällainen savonkarjalainen pälättävä sekasotku, en pidä keskipisteenä olemisesta. Olen aina halunnut tehdä ensemble-työtä”, eläväisellä huumorilla tarinoiva näyttelijä kertoo.

”Näytellessä minun kehoni päällä on joku muu ihminen, se antaa rohkeutta tehdä oikeastaan mitä vain.”

Hänen viimeinen roolinsa Kansallisteatterissa oli Kari Hotakaisen ja Juha Lehtolan näytelmässä Kuka kukin on vuonna 2009. Kabareenomaisessa esityksessä hän näytteli Suomen viisaimman miehen Severi Petäjän (Ismo Kallio) vaimoa.

”Kun teatterinjohtaja Maria-Liisa Nevala surkutteli, että minulle ei tullut juhlanäytelmää, sanoin että kiitos Jeesus, se olisi kamalinta mitä voin kuvitella. Kaikki sellainen pönöttäminen ahdistaa minua.”

Rakkaimpana työnään monipuolisena karaktäärinäyttelijänä tunnettu Halttunen pitää Tony Kushnerin näytelmää Angels in America vuonna 1994. Hiv:stä kertovassa näytelmässä Halttunen esitti monia rooleja, muun muassa Ethel Rosenbergia, aids-lääkäriä ja rabbia.

Ammatinvalinta tapahtui 12-vuotiaana, kun Halttunen käveli urheilutunnin jälkeen luistinradalta Kallion yhteiskouluun.

”Siinä koulun portailla päätin, että minusta tulee näyttelijä. Minut laitettiin aina koulun joulunäytelmiin ja se oli niin mielettömän hauskaa, että halusin tehdä samaa aikuisenakin.”

Vanhemmat eivät valintaan vaikuttaneet ja teatteriperheessä kasvanut tytär oli nähnyt ammatin arkisen ja kiireisen puolen. Koulunäytelmiinkään vanhemmat eivät ehtineet lastaan katsomaan. Halttunen tosin sanoo, ettei ole koskaan kaivannutkaan katsomoon ”kannustusjoukkoja, jotka vain sotkevat ajatukset”.

Ensimmäinen kiinnitys oli Oulun kaupunginteatteriin heti valmistumisen jälkeen vuonna 1966.

Helsingin kaupunginteatteriinkin häntä pyydettiin. ”En suostunut sinne brikkaa kanniskelemaan”, toteaa Halttunen nuorten näyttelijöiden kohtalosta tuolloin joutua pieniin sivurooleihin, kuten tarjoilijan tai hovimestarin rooliin, joissa keskeisin tehtävä saattoi olla kantaa tarjotinta.

”Halusin lähteä nimenomaan Ouluun, että saan tehdä rauhassa teatterityötä ja uskoa omiin kykyihini. Lähtö oli tavallaan itsenäistyminen.”

Itsenäistymistä jatkosodan keskelle syntynyt Halttunen joutui harjoittelemaan jo kovin varhain. Puolitoistavuotias Marjukka ja hänen veljensä Pekka lähetettiin sotalapsiksi Ruotsiin 1944.

”Opin Ruotsissa puhumaan ja kun palasimme puolen vuoden jälkeen, puhuin vain ruotsia.”

Hän sanoo, ettei asiasta ole jäänyt traumoja.

”Enemmän se oli varmaan tragedia äidille, jota lapset eivät tunnistaneet palattuaan.”

Vanhempiensa kuoltua hän löysi kasan Ruotsin-vanhempien lähettämiä kirjeitä, joissa kyseltiin lasten kuulumisia.

”Siihen aikaan Suomen hallitus oli sitä mieltä, että välit ruotsalaiseen perheeseen on paras panna lasten takia kokonaan poikki.”

Halttunen otti yhteyttä Ruotsin-perheeseen.

”Jälleennäkeminen Ruotsin-mamman kanssa oli riemukas. Hän tunnisti minut heti laivarannassa, vaikka olin jo viisikymppinen.”

Eläköidyttyään Halttunen on kiertänyt kollega Karin Paciuksen kanssa hoitokoteja runoja ja lauluja sisältävillä esityksillä. Rakas työ jäi koronan myötä.

Haastattelun lopuksi Halttunen tiedustelee huolestuneena: ”Enhän ole kiroillut kertaakaan? Olen nimittäin ajatellut, että pitää lopettaa kiroileminen, jos joskus joutuu itse hoitokotiin.”

Kuka?

Marjukka Halttunen

Näyttelijä Marjukka Halttunen teki päätöksen tulevasta ammatistaan ollessaan 12-vuotias.

  • Syntynyt 1942 Helsingissä.

  • Valmistunut Suomen Teatterikoulusta 1966.

  • Kiinnitettynä Oulun kaupunginteatterissa 1966–1967, Tampereen Työväen Teatterissa 1967–1973 ja Kansallisteatterissa 1973–2009.

  • Tv-rooleja muun muassa Rintamäkeläiset (1972), Sämpy (1974–1976 ja 1979), Soittorasia (1974), Ihmeidentekijät (1996–1998).

  • Jussi-ehdokkuus elokuvasta Rock´n roll Never Dies (2006).

  • Kaksi lasta liitosta Esko Roineen kanssa 1966–1976 ja kahdeksan lastenlasta.

  • Asuu Järvenpäässä puoliso Pekka Autiovuoren kanssa.

  • Harrastaa sellon soittoa.

  • Täyttää 80 vuotta lauantaina 12. marraskuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat