Jo Nesbøn suosittu dekkari­sarja osoittaa uuvahtamisen merkkejä

Verikuu on pätevä mutta väsähtänyt Harry Hole -dekkari, vaikka tarjolla on vinha murhajuoni.

Norjalaisdekkaristi Jo Nesbø vieraili Suomessa vuonna 2019.

25.11. 13:55

Romaani

Jo Nesbø: Verikuu (Blodmåne). Suom. Outi Menna. Johnny Kniga. 544 s.

Jo Nesbøn Harry Hole -sarja on jo 13. osassa.

Suosittu sarja on ollut ajoittain tauolla, ja Nesbø on välillä vihjaillut laittavansa koko homman pakettiin. Verikuuta lukiessa mieleen tulee, että ehkä olisi kannattanut. Romaani on osaavan tarinan­kertojan työtä, mutta ei yllä lähellekään sarjan parhaita osia. Seikkailu polkee paikallaan ja piristyy vain välillä.

Verikuun alussa Harry viruu Los Angelesin Laurel Canyonissa. Hän tuntee syyllisyyttä läheistensä kuolemista ja yrittää juoda itsensä hengiltä. Sankari joutuu kuitenkin jatkamaan kurjaa elämäänsä, kun viaton nainen tarvitsee pelastajaa.

Pelastusretki vie Harryn takaisin Osloon. Siellä hänet pestaa kokaiiniin mieltynyt liikemies, jota syytetään raa’asta murhasta. Niljakas bisnesmies haluaa, että nerokkaana rikostutkijana tunnettu Harry selvittäisi murhan ja päästäisi hänet kiipelistä.

Biotekniikkaan liittyvä rikosjuoni on nokkela ja sarjakuvamaisen yliampuva. Ällöttävät rikokset tapahtuvat uskottavuuden rajoilla tai jopa hieman niiden tuolla puolen.

Nesbø kuvaa merkillistä tapahtumasarjaa niin itsevarmasti, että lukija heittäytyy mielellään uskonhyppyyn.

Yhtä hupsu on crack-team, jonka Harry muodostaa vanhoista tutuistaan. Sekalainen joukko selvittää rikoksia yhden jäsenensä kuolinvuoteella, väittelee välillä parhaista rock-biiseistä ja sutkauttelee letkeästi. Sutkauttelun jälkeen Harry vaipuu jälleen murheeseen ja menee baariin.

Turhan suuri osa tarinasta kuluu menneiden ihmissuhteiden vatvomisessa ja uusien suhteiden petaamisessa. Taustatarinaa on ehtinyt kertyä jo paljon, ja laimea pohdiskelu pysäyttää kiinnostavan juonen monta kertaa.

Harry on alkoholismistaan ja räytymisestään huolimatta aina houkuttava romanttinen kumppani ja hän päätyy äidillisen kaunottaren helmoihin lohduteltavaksi. Tämä osa tarinasta on kaikkein lattein.

Hieman enemmän tunnetta löytyy Harryn ja lähipiiriin syntyneen pikkupojan suhteesta. Menetysten kovettama Harry löytää itsestään tahtomattaankin hellän isähahmon.

Nesbøn parhaiden kirjojen lumo perustuu vahvoihin arkkityyppeihin ja dramaattisiin tarinoihin. Seikkailuissa on suurten kertomusten hehkua ja sinänsä kliseisessä sankarissa myyttisiä ulottuvuuksia.

Verikuu tuntuu vaikuttavan Veitsi-romaanin jälkeen pienemmältä tarinalta, välivaiheelta, jossa pelimerkit asetetaan uusiin kohtiin.

Sarjalle on selvästi tarkoitus tulla jatkoa, sillä muutama juonilanka jätetään sopivasti solmimatta. Lopussa Harrylla on uusia ihmissuhteita ja siten taas uutta menetettävää.

Verikuuta voi suositella faneille, jotka haluavat tietää, mitä tutuille hahmoille kuuluu. Jos sarja on vielä tuntematon, kannattanee aloittaa jostakin varhaisemmasta osasta, vaikkapa Lumiukosta tai Punarinnasta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat