Ruotsalais­kirjailijaa verrataan Sally Rooneyhyn, mutta esikois­romaanissa on harmittavaa tyhjäkäyntiä

Johanna Hedmania ei ole suotta verrattu Sally Rooneyhyn.

Johanna Hedman Trio-romaanissa kolmikko on siinä hankalassa elämänvaiheessa, jossa ”aikuisuus” tuntuu olevan vielä edessä, mutta syventyvät ihmissuhteet tuovat mukanaan uutta vastuuta ja mahdollisuuksia satuttaa.

13.11. 12:04

Romaani

Johanna Hedman: Trio (Trion). Suom. Jonja Rajala. Aula & Co. 388 s.

Ruotsalaisen Johanna Hedmanin (s. 1993) esikoisromaanin trio koostuu Thorasta, Augustista ja Hugosta, kolmesta Tukholmassa asuvasta nuoresta aikuisesta. Rikkaan kauppiassuvun tytär, piikikkään älykäs Thora ja maalarinurasta haaveileva, luonteeltaan tasaisempi August tutustuvat Berliinistä Ruotsiin opiskelemaan muuttaneeseen Hugoon tämän asuessa Thoran vanhempien alivuokralaisena.

Sisäänpäin kääntyneelle Hugolle valovoimaisen ja parisuhdestatukseltaan häilyvän kaksikon seura on juovuttavaa:

”Tunsin olevani heidän kanssaan enemmän elossa ja samalla tajusin, kuinka nälkäinen olin ollut ennen heidän tapaamistaan – tietämätön ja nälkäinen, kaiken kauniin puutteessa.”

Trion yliopistoikäiset hahmot ovat siinä hankalassa elämänvaiheessa, jossa ”aikuisuus” tuntuu olevan vielä edessä, mutta syventyvät ihmissuhteet tuovat mukanaan uutta vastuuta ja mahdollisuuksia satuttaa. Teoksen ensimmäisten ja viimeisten lukujen tulevaisuuteen sijoittuva kehyskertomus tuo nykypäivään sijoittuvaan kertomukseen nostalgista utuisuutta.

Hedman kirjoittaa ristiriitaiset äänenpainotukset ja monitulkintaiset katseet huomioivalla realismilla, jonka ansiosta kolmikon tempoilevan ja muuttuvan suhteen kuvaus on kivuliaan samastuttavaa luettavaa kenelle tahansa nykyiselle tai entiselle parikymppiselle:

”Minä ajattelin, että sellaista sattui alvariinsa; sitä tutustui johonkuhun, oli jonkin aikaa tekemisissä ja sitten ei enää ollutkaan. Näennäisen päättymätön ihmisten virta, jolla ei ollut elämässä sen suurempaa merkitystä. Sellaista vakuuttelin itselleni. Kun tein luennolla muistiinpanoja ja vatsaa jomotti.”

Kaikkialla aina romaanin ruotsalaisista arvosteluista kustantamon tiedotteisiin toistuvat vertaukset Sally Rooneyhyn eivät ole täysin tyhjästä vedettyjä. Keskusteluissa korostuvan luokkatietoisuuden lisäksi myös Hedmanin henkilöt tuntevat ja tekevät asioita kykenemättä täysin perustelemaan niitä kaikesta itsetietoisuudestaan huolimatta.

Tyyliltään taidokkaan hienovaraisessa kirjassa on harmittavaa tyhjäkäyntiä. Ainakin yksi passiivis-aggressiiviseen murjottamiseen päättyvä Euroopan-matka tuntuu liialliselta kokonaisuuden kannalta.

Perustelemattomin kerronnallinen ratkaisu on kuitenkin Augustin puuttuminen romaanin minäkertojista. Miksi ihmeessä trion kolmas jäsen ei saa näkökulmaansa esille?

Romaanin kantava rakenne, eli kertojien vaihtelu kappaleesta toiseen, jää näin ollen torsoksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat