Pulitzer-palkittu Richard Powers kertoo nyt erityisherkästä pojasta, ja samalla koko kosmoksesta

Richard Powersin Hämmästys-romaanin ekologinen painotus on luonteva, moralisoimaton ja havainnollinen.

Richard Powers Lontoossa lokakuussa 2021.

12.11. 11:30

Romaani

Richard Powers: Hämmästys (Bewilderment). Suom. Antero Tiittula. Gummerus. 367 s.

Piti oikein tarkistaa: Richard Powersilla ei ole lapsia. Hän kirjoittaa uusimmassa romaanissaan Hämmästys sen verran vahvasti yhdeksänvuotiaasta pojasta, että näinä autofiktion ja muuten omaelämänkerrallisen kirjallisuuden aikoina asiaa on aluksi vaikea uskoa.

Powers tekee kuitenkin juuri sitä, mikä kirjailijan työhön kuuluu: ottaa selvää ja eläytyy. Tässä tapauksessa Robiniin, astrobiologi Theon poikaan, joka kärsii erityisherkkyydestä.

Pojan reaktiot ovat joskus niin äkkipikaisia, että hänet erotetaan koulusta määräajaksi ja hänelle ehdotetaan lääkitystä.

Samalla Powers ratkaisee senkin visaisen kysymyksen, miten tehdä uskottava ekologinen romaani, jossa painotus ei livahda julistuksen puolelle tai saa päälleliimauksen tuntua.

Powers tekee Theosta kertojan, joka paljastaa kykenemättömyytensä kasvattajana. Samalla hän on valmis tekemään kovia uhrauksia poikansa puolesta.

Kerrontaratkaisu toimii ja luo tarvittavaa etäisyyttä aiheeseen, koska Theo on kiinnostunut ennen kaikkea omasta työstään, elämälle kelvollisten planeettojen etsimisestä. Poika taas tahtoo seurata kuollutta äitiään, eläinsuojeluyhdistyksen vetäjää, maksoi mitä maksoi.

Robin säästyy lääkitykseltä, koska hän pääsee ikään kuin terapian vuoksi mukaan erään Theon tutun aivotutkimukseen, jossa jäljennetään tunteita. Hän saa koettavakseen äitinsä tuntemuksia, tutkijalla kun on tallella vanhoja tuloksia ajalta, kun vanhemmat osallistuivat hänen kokeisiinsa.

Niinpä Robin alkaa käyttää äitinsä ilmauksia ja ajatella samoin. Theo saa samalla todeta, ettei tuntenutkaan vaimoaan ollenkaan niin hyvin kuin on luullut.

Hän on mustasukkainen aivotutkijalle, jonka seurassa vaimo aikanaan viihtyi.

Robin on tuohtunut lajien kadosta ja luonnon tilasta muutenkin. Hän piirtää omalaatuisia kuvia uhanalaisista eläimistä ja tekee banderolleja, joiden kanssa on valmis seisomaan vaikka osavaltion hallintorakennuksen edessä, vaikka kukaan ei moisesta demonstraatiosta juuri kiinnostu.

Robinista tehdään dokumentti ja sosiaalinen media nostaa hänet melkein julkkikseksi. Theo-isää sellainen meininki lähinnä rasittaa.

Samalla Yhdysvaltain ilmapiiri käy kireämmäksi, normeja puretaan, eivätkä elämälle kelvollisten planeettojen etsiminen ja aivojäljennys saa poliitikkojen tukea. Presidentti on todellisuudesta tuttu ärjy, joka romaanissa valitaan kaiken huipuksi toiselle kaudelle protestien jälkeen.

Kaikella tällä on arvaamattomia seurauksia.

Powers ottaa siis selvästi kantaa. Romaani on silti monisärmäinen, varsinkin, kun siihen on lisätty kosminen perspektiivi: Theo kuvailee pojalleen, millaisia eri muotoja elämä voisi saada muilla planeetoilla.

Paras on silti oma planeettamme, jota Powers kuvaa yhtä tuntevasti ja konkreettisesti kuin Pulitzer-palkinnon saaneessa edellisessä romaanissaan Ikipuut. Robin on eniten innoissaan kun pääsee päiväkausien retkelle metsään.

Yhtä lavea Hämmästys ei ole kuin edeltäjänsä, eikä se muutenkaan ole täydellinen romaani. Henkilöiden suhteesta olisi saanut enemmän irti, Powers kun jättää syyttä suotta kesken Theon selvitystyön edesmenneen vaimon suhteen.

Romaanin ekologinen painotus on kuitenkin luonteva, moralisoimaton ja havainnollinen. Jopa melkoisen melankolinen. Mukana on ohimennen myös Greta Thunbergin tapainen hahmo. Mitään palopuheita ei nyt kuitenkaan tarvita, kaunokirjallisuuden keinot riittävät.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat