Kuoroteos Ghost Light viihdytti kuin soiva kuvakirja Musiikkitalon 10-vuotisjuhlakonsertissa

Kuoronjohtaja Nils Schweckendiek on oikea johtaja tuomaan esiin kuoron parhaat puolet, kirjoittaa HS-kriitikko Hannu-Ilari Lampila.

Nils Schweckendiek

12.11. 14:01

Klassinen

Musiikkitalon kuoro 10 vuotta. Helsingin kaupunginorkesteri Musiikkitalossa 11.11. Nils Schweckendiek, kapellimestari, Musiikkitalon kuoro. – Brahms, Martinu, Freeman.

Helsingin uuden Musiikkitalon avajaiset olivat 31. elokuuta 2011. HKO ja RSO saivat vihdoin kodikseen konserttitalon, jonka akustiikka oli suunniteltu nimenomaan orkesterimusiikkia varten. Laulumusiikkia se suosi yhtä hyvin.

Kun Musiikkitalo vihittiin käyttöönsä, heräsi samalla tarve talon omalle sinfoniakuorolle. Kapellimestareiden Hannu Linnun, Jukka-Pekka-Sarasteen ja John Storgårdsin aloitteesta onnistuttiin kokoamaan noin 90 laulajan sekakuoro, jonka ensimmäisenä taiteellisena johtajana toimi Tapani Länsiö.

Kuoron uusina johtajina aloittivat 2017 Sibelius-Akatemian kuoronjohdon professori Nils Schweckendiek ja lehtori Jan Sivén.

Kun Musiikkitalon kuoro juhli perjantaina 10-vuotistaivaltaan, sillä oli konsertissaan melkein tunnin verran laulettavaa. Schweckendiek oli juuri oikea johtaja tuomaan esiin kuoron parhaat puolet ja saamaan kuoron ja HKO:n yhteistyön toimimaan varmasti ja värikkäästi.

Avausnumeron, Johannes Brahmsin Schicksalsliedin alun kaunis sointivirta oli kuorolle pehmeä lasku illan ohjelmaan. Brahms rinnastaa teoksessaan jumalten ikuisen onnen maan päällä vaeltavien ihmisten elämän katoavuuteen ja tuskaisuuteen.

Schicksalsliedin aloitti hymnimäisen hartaasti ja valoisasti soiva laulu. Kuoro soi rauhallisin linjoin, lempeästi ja täyteläisesti.

Toisessa jaksossa, ihmisten maailman elämänkamppailussa puhkesi raju ja levoton rytmimyrsky, jossa kuoro sai tilaisuuden todistaa dramaattisen iskuvoimansa.

Kantaesityksenä kuultiin tunnin mittainen kuorosinfonia Ghost Light, jonka kuoro oli tilannut Suomeen asettuneelta yhdysvaltalaiselta Alex Freemanilta. Yleisö otti sen uusromanttisen sävelkielen ja positiivisen sanoman innostuneesti vastaan.

Ghost Light syntyi koronapandemian aikana siinä vaiheessa, kun yhteiskunta oli melkein sulkeutunut.

Mielenkiintoista kyllä, mutta Ghost Lightissa ei ole mitään ahdistavaa. Päin vastoin, kolmiosaisen sävellyksen viimeisessä, Ghost Light -osassa Freeman löytää koronasulusta sen parhaat puolet, kyvyn nähdä tähtien lumoavaa valoa pimeyden keskellä.

Korona-ajan aaveista ei ollut tietoakaan, tunnelma oli yleensä viihtyisä ja kotoisa, turhankin sopuisa ja särmätön. Viimeisen osan ja koko teoksen päättävä kosminen visio oli puolestaan mahtipontisuudessaan turhan konventionaalinen.

Ei tarvinnut kuunnella pitkään värikästä orkesterijohdantoa, kun keksi, että Freemanin musiikki on hyvin luonnonläheistä. Sen kauniit luontokuvat ovat peräisin romanttisen musiikin luontomaalausten soivasta kuvakirjasta. Kun tajusi musiikin koodin ja seurasi runotekstejä vähän ennakkoon, tiesi millainen luontokuva oli seuraavaksi tulossa: tähtien tuiketta, sadetta, auringon paistetta ja niin edelleen.

Freeman on tehnyt taidokkaasti ja inspiroituneesti tuoreet versionsa romanttisista luontokuvista.

Kuorolle Ghost Light on kiitollista laulettavaa, helposti tarttuvaa linjakasta tonaalista melodiikkaa, leveitä ja lämpimiä sointivirtoja, värikkäitä harmonioita, unisonoja, haltioitunutta luontomaalailua, iskeviä nousuja. Laulu soi laveasti ja vivahteikkaasti.

Vaikka Ghost Lightin kulku oli ennakoitavissa, tunti ei silti tuntunut liian pitkältä ajalta. Tutussa luontomaisemassa oli mukavaa kuljeskella.

Bohuslav Martinun Les Fresques de Piero della Francesca on Freemanin teosta paljon omaperäisempi, perinteitä kunnioittava freskomainen, värikäs sinfoninen sävelmaalaus.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat