Schubertin suuri ooppera yllätti sotaisella uhollaan

Ensi kertaa Suomessa kuullun Alfonso und Estrella -oopperan viimeinen näytös on kuin yksi suuri kohtaus.

Patrick Grahl ja Lydia Teuscher laulavat Alfonso und Estrella -oopperan nimiroolit. Helsingin barokkiorkesteria johtaa Aapo Häkkinen.

14.11. 13:27

Klassinen

Franz Schubertin Alfonso und Estrella Musiikkitalossa 13.11.

Franz Schubertin ensimmäiset oopperat olivat Singspiel-tyyppisiä laulunäytelmiä, juoniltaan balladimaisia tai romanttisessa taikamaailmassa tapahtuvia.

Vuonna 1822 Schubert ja hänen runoilijaystävänsä Franz von Schober päättivät ottaa mallikseen muotiin tulleen italialaistyylisen suuren oopperan. Syntyi Alfonso und Estrella, joka sai kantaesityksensä vasta 1854 Franz Lisztin johdolla Weimarissa.

Suomessa Alfonso und Estrella esitettiin nyt ensimmäisen kerran.

Etukäteen oli vaikea tietää, mitä oli odotettavissa. Yllätys oli Schubertin oopperan herooinen ja sotaisa luonne.

Schubert sommitteli keskinkertaiseen librettoon teatraalisen suuren oopperan aarioineen, ensembleineen, kuorokohtauksineen, rakkaus-, viha- ja kosto-aarioineen, dramaattisine käänteineen ja traagisine ristiriitoineen. Melskeinen viimeinen näytös on kuin yksi suuri kohtaus, rakenteeltaan mestarityötä.

Tarinassa romanttista taruhohdetta on lähinnä se, että se sijoittuu jonnekin Pohjois-Espanjan keskiaikaan. Taikavoimat eivät ohjaa kulkua.

On vallasta syösty kuningas Froila, vallananastaja Mauregato sekä Froilan poika Alfonso ja Mauregaton tytär Estrella, jotka rakastuvat ja saavat lopulta toisensa. Konna on Mauregaton sotapäällikkö Adolfo, joka haluaisi kauniin Estrellan vaimokseen.

Niin komeaa sankari- ja taistelumusiikkia kuin Schubert onkin säveltänyt, kaikkein lumoavinta oopperassa on saksalaisromanttinen, pehmeän kaihoisasti keinuva ja väreilevä musiikki. Sotaisen melskeen ja salajuonien keskellä toivoi, että musiikista puhkeaisi uudelleen rakkautta kaipaava, koskettavan kaunis schubertiaaninen aaria tai duetto.

Aapo Häkkinen on rakentanut esityksestä ensiluokkaisen, tasapainoisen tunne- ja värikylläisen kokonaisuuden, jonka kokeminen oli suuri ilo.

Helsingin Barokkiorkesteri viritti Musiikkitaloon samettisen pehmeän sointimaton, jossa suuren orkesterin kaikki periodisoittimet, jouset, puupuhaltimet ja vaskisoittimet sulautuivat yhdeksi harmoniseksi perheeksi. Kun päästiin taistelun ja juonittelun makuun, tunnelma muuttui mahtavan myrskyisäksi.

Pääosassa olivat tietysti hienot solistit. Alfonson esittäjällä, saksalaisella Patrick Grahlilla, on tyylikäs ja tunteikas lyyrinen tenori. Estrella, saksalainen Lydia Teuscher, ihastutti heleästi helisevällä lyyrisellä sopraanollaan. Vaikka molempien äänet ovat kevyitä, niiden notkeat linjat kantoivat Musiikkitalossa suorastaan hämmästyttävän hyvin.

Froilan osa taisi olla hieman liian korkea kroatialaiselle bassobaritonille Krešimir Stražanacille, jonka kurkusta pääsi pari kukkoa – ensimmäinen hänen laulaessaan aamun sarastuksesta, siis kukonlaulun aikaan. Tässä on kuitenkin jalosointinen, täyteläinen ääni.

Tanskalainen baritoni Johannes Weisser toi synkkää ja hautovaa voimaa Mauregaton rooliin, ja oopperan pahis, baritoni Arttu Katajan Adolfo uhosi upean sotaisesti ja kavalasti.

Lydia Teuscher (Estrella) ja Arttu Kataja (Adolfo) Franz Schubertin Alfonso und Estrella -oopperassa.

Unkarilaisen, nuorista laulajista koostuvan Cantemus-kuoron suloiset naisäänet lisäsivät ensimmäisen näytöksen romanttista lumovoimaa. Miesäänten tehtävänä oli osoittaa vokaalista taistelutahtoa. Solisti, koko kuoro ja orkesteri saivat yhdessä aikaan loistavia dramaattisia huipennuksia.

Vilppu Kiljunen on sijoittanut juonen kulun näppärästi orkesterin ympärille, eteen, taakse ja sivuille. Hyvin toimii. Asut ovat yksinkertaiset ja nykyaikaiset, pääasiassa mustaa. Alfonsolla ja Estrellalla on yllään valkoiset paidat, ikään kuin paremman tulevaisuuden enteinä. Niissä on oma symboliikkansa.

Kiljunen kirjoittaa, että häntä on kiinnostanut erityisesti idealisoitu romanttinen luontosuhde ja monarkia yhteiskuntajärjestelmänä.

Miehet kantavan valtansa tunnusmerkkeinä paksusta ruskeasta narusta solmittuja punoksia, patriarkaalisen järjestelmän kahleita.

Visualisoinnin suunnitellut Sampo Pyhälä näyttää ensimmäisessä näytöksessä Schubertin ajan maalauksia, ihmisiä ja luontokuvia suurella videokankaalla. Luontomaalausten pehmeät ja hieman utuiset värit resonoivat herkästi Schubertin musiikkiin.

Vuoria on myös näkyvissä ideaalien symboleina. Jatkossa vuoret menettävät värinsä (jääpeitteensä) ja muuttuvat pilvenpiirtäjiksi, jotka peittyvät hirmuiseen vedenpaisumukseen ilmastokatastrofissa.

Sinänsä simppeliin tarinaan on liitetty käsitteellisiä ja teoreettisia tasoja, jotka vievät huomiota juonesta ja musiikista. Pääasiahan on, että Alfonso ja Estrella saavat toisensa. Onni on kuitenkin kyseenalainen, sillä heidät sidotaan lopussa monarkian pakkopaitaan.

Musiikinjohto Aapo Häkkinen, ohjaus Vilppu Kiljunen, visualisointi Sampo Pyhälä, valosuunnittelu Mika Haaranen,pukusuunnittelu Elina Ström. Helsingin Barokkiorkesteri, Cantemus-kuoro, johtaja Soma Szabó.

Tarkennus 14.11. kello 15.15: Lisätty tieto siitä, että teoksen pukusuunnittelija oli Elina Ström.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat