Kuin kaksi marjaa: Radion sinfonia­orkesterin ja Helsingin kaupungin­orkesterin ohjelmisto­valinnat

Joana Carneiro paahtoi HKO:n konsertin läpi hurjalla energialla, mutta parantamisen varaa jäi.

Portugalilainen Joana Carneiro etsii musiikista vipinää ja vilskettä.

17.11. 12:28

Klassinen

Helsingin kaupunginorkesteri Joana Carneiron johdolla keskiviikkona 16. marraskuuta Musiikkitalossa. Solistina pianisti Aleksandr Melnikov. – Lindberg, Rahmaninov, Sibelius.

Kuin kaksi marjaa ovat Helsingin kaupunginorkesterin ja Radion sinfoniaorkesterin konserttiohjelmat nykyään – ainakin joinakin viikkoina.

Viime viikolla RSO aloitti konsertin Magnus Lindbergin Choralella. Nyt HKO aloitti saman säveltäjän Absencella.

Absence tilattiin Beethoven-juhlavuoden konsertin alkupalaksi Rotterdamin filharmonikoille, ja niinpä Lindberg käyttää paria lyhyttä muistumaa Beethovenilta – esimerkiksi yhtä tahtia Jäähyväissonaatista.

Absence on jäntevää, mielenkiintoista Lindbergiä. Eräs toistuva muutaman sävelen motto on beethoveniaanisenkin perinteinen, mutta Lindberg hyödyntää myös makoisia modernistisia riitasointuja sekä energisiä fanfaarejaan.

Vajaan vartin mitassa on myös orkesterikonserton piirteitä. Komea käyrätorvisoolo ja paljon muuta tarjosi HKO:n soittajille loistamisen mahdollisuuksia.

Kapellimestari Joana Carneiro joutui peruuttamaan pari aikaisempaa Helsingin-keikkaa, ja patoutunutta energiaa tuntui kertyneen. Silmät hohtivat innosta, ja hän viskoi fraasien alut kuin satametristä tavoitteleva keihäänheittäjä.

Se tempaisi aluksi mukaansa, ja hän tavoitti myös Lindbergin teoksen tanssilliset karakterit. Kovin luontevaksi ja yhtenäiseksi Lindberg-sointi ei ehtinyt muotoutua.

Huippupianisti Aleksandr Melnikov vierailee säännöllisesti Suomessa.

Viime kuussa Olli Mustonen soitti RSO:n solistina Sergei Rahmaninovin Paganini-rapsodian. Nyt Aleksandr Melnikov esitti saman teoksen HKO:n solistina.

Mustonen on aina pirskahteleva ja leikkisä. Melnikov osaa olla yhtä irtonainen, mutta hänellä on myös aristokraattinen puolensa.

Mustosen ja RSO:n yhteispeli oli saumattomampaa kuin Melnikovin ja HKO:n, ja katse kääntyy jälleen kapellimestariin.

Teos sisältää 24 hienoa ja pianistisesti kiitollista muunnelmaa Paganinin kapriisista nro 24. Nyt Carneiro paitsi aloitti myös lopetti muunnelmat riuhtoen silloinkin, kun fraasin voisi päättää rauhallisemmin.

Ainakin kerran Melnikov taisi yrittää vasemmalla kädellään muistuttaa, että orkesteria voisi rauhallisessa variaatiossa johtaa hillitymminkin, mutta aika nykiväksi kokonaisuus jäi. Yhteistä hengitystä saati täyttä läpikuultavuutta ei löytynyt.

Mutta upea, sävykäs esitys solistilta! Lyhyt ylimääräinen oli Sergei Prokofjevin Poetico nimensä mukaisesta Visions fugitives -teoksesta.

Viimeinen vertailu: Nicholas Collon johti viime kuussa RSO:n konsertin päätökseksi Beethovenin viidennen sinfonian. Nyt Joana Carneiro päätti HKO:n konsertin Beethovenin seitsemännellä sinfonialla.

Collon käytti perustamansa Aurora-orkesterin oppeja ja laittoi RSO:n soittamaan seisaaltaan, jos instrumentti sen vain salli. Hän suosi Beethovenin ajalle ominaisia vaskisoittimia, joissa on tähän musiikkiin sopiva sointi. Tulos oli mitä mainioin.

Carneiron Beethovenissa pääpaino oli hurjastelussa, johon toki viittaavat säveltäjän metronomimerkinnätkin. Beethoven teki tosin ne moniin teoksiinsa selvästi jälkeenpäin ja kuulon jo pahasti heikennyttyä, eikä hänen metronominsakaan väitetysti ollut luotettavin.

Mutta nyt Carneiro myös ehti muotoilla joitakin laajempia legatolinjoja. Hänelle sopi ilmeisen hyvin se, että tässä sinfoniassa ei ole varsinaista hidasta osaa, mutta vähän muita osia hitaampi kuuluisa allegretto sentään hengitti.

Muuten Beethoven-esityksessä toistui illan kaava. Energiaa, vipinää ja vilskettä riitti. Mutta kyllähän HKO:n kokonaissoinnista ja viimeistelytaidosta voi saada vähän selkeämmällä johtamisella paljon enemmän irti.

Jälkimmäiseen torstain konserttiin jäi tässä suhteessa selvästi parantamisen varaa.

Entä huomio siitä, että RSO ja HKO ovat ohjelmistoiltaan samankaltaistuneet – lähinnä siksi, että HKO soittaa uuttakin musiikkia entistä enemmän, mikä on tervetullutta?

Ei ole mitään pahaa siinä, että molemmat esittävät orkesterinkäytön suurmestaria Lindbergiä – HKO:n ansiosta Absence saatiin nyt myös Helsinkiin Rotterdamin, Dallasin ja esimerkiksi Jyväskylän sekä Porin jälkeen.

Ei ole mitään pahaa siinä, että kaikki hyvät orkesterit haluavat esittää ikuisesti relevantilta kuulostavaa Beethovenia.

Rahmaninovin Paganini-rapsodiakin on teos, jonka kuulee mieluusti vaikka kerran kuussa näin erilaisten huippupianistien tulkintoina. Vertailuhan on aina kiinnostavaa.

Ei silti olisi pahitteeksi, jos orkesterit päätyvät vielä nykyistäkin laajempaan ohjelmistokirjoon – niin paljon kiinnostavia säveltäjiä on yhä kantaohjelmiston katveessakin.

Lue lisää: Radion sinfoniaorkesterin konsertit myytiin loppuun, eikä ihme: Ohjelma on korvakarkkia alusta loppuun

Lue lisää: Kapellimestari Elim Chan vakuutti paitsi taitavuudellaan myös kunnioittavalla suhtautumisellaan orkesteriin

Lue lisää: Kuunnellaanpa Beethoven!

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat