Tampere Jazz Happening näytti jälleen, mikä jazzissa on kuuminta juuri nyt

Norjasta vyöryy nyt vapaan jazzin tulikuuma laava koko Skandinaviaan, kirjoittaa Katri Kallionpää.

9.11. 11:15

Hyvä Seppooo!

Innokkaan fanin äänekäs kannustushuuto kaikui pianisti-säveltäjä Seppo Kantosen Bias-teoksen esityksen aikana useita kertoja lauantaina Tampereen Pakkahuoneella. Esiintyjiä nauratti.

Sillä niin se vaan on, että yksi Tampere Jazz Happeningin parhaista asioista on mahtava yleisö. Se nähtiin jälleen viime viikonvaihteena.

Kun marraskuun tihkusade ja hämäryys valtaavat kaupungin, Mansen diggarit ryömivät koloistaan ja kokoontuvat Tullinkamarille elävän musiikin lämpöön kuin nuotiolle. Mitä villimpi ja kokeellisempi keikka, sitä innostuneemmin se otetaan vastaan.

Kantosen Bias-teos sai kannustushuutojen lisäksi seisovat aplodit!

Christian Balvig soitti flyygeliä Emmeluth’s Amoeba -yhtyessä.

Tapahtuma osoitti myös, että vapaan jazzin hyökyaalto ulottuu nyt Norjasta yli koko Skandinavian. Kuuma laava näyttää kumpuavan suurelta osin Trondheimin maineikkaasta musiikkikonservatoriosta.

Norja olikin tämän vuoden teemamaa Tampere Jazz Happeningissa, jolla on tapana näyttää, mikä jazzissa on kuuminta juuri nyt.

Jos norjalainen jazz herättää mielikuvia jostakin eteerisestä vuonojazzista, unohtakaa koko juttu! Aika vaatii rajumpia ilmaisukeinoja ja free on se, mikä jyrää.

The End -yhtyeessä rumpuja soittaa Børge Fjordheim soitti rumpuja, Kjetil Møster tenorisaksofonia, Sofia Jernberg lauloi ja Mats Gustafsson soitti baritonisaksofonia.

”Elämme dystooppisia, sekopäisiä aikoja. Minä tarvitsen teitä – ja te tarvitsette minua, sanoi ruotsalainen saksofonisti Mats Gustafsson, joka esiintyi norjalais-ruotsalaisen The End -kvintettinsä kanssa lauantaina.

Kvintetin musiikissa olivat läsnä ääripäät: Nihilistisen riitasointuinen, raivokas hevi kaoottisine soolo-osuuksineen, toisaalta ruotsalaisen Sofia Jernbergin barokkimaisen herkkä laulu, jota säesti langeleik, norjalainen kanteleen tapainen perinnesoitin.

Aikaan liittyvästä ahdistuksesta kertoi myös tanskalaisen saksofonistin Mette Rasmussenin Trio Northin musiikki, Trondheimin kasvatteja hänkin. Rasmussenin trio esiintyi niin ikään lauantaina.

Mette Rasmussenin Trio Northissa bassoa soittaa norjalainen Ingebrigt Håker Flaten ja rumpuja yhdysvaltalainen Chris Corsano.

Esimerkiksi pelkästään rytmisoittimilla toteutettu Without content oli suora protesti kulutukseen perustuvaa, maapalloa tuhoavaa elämäntapaa vastaan. Rasmussenin kappaleet ovat osin sävellettyjä ja niissä on selkeä struktuuri, mutta myös paljon vapaita soolo-osuuksia. Rasmussen pyrki puhuttelemaan kuulijoita kaikin aistein: Lavalle oli tuotu myös tekstiilitaideteos, jonka tekijä jäi valitettavasti mysteeriksi.

Bassoklarinetisti Ville Lähteenmäki, basisti Nicolas Leirtrø ja rumpali Trym Saugstad Karlsen.

Torstain ilmaiskonsertissa soitti puolestaan kolme norjalaisyhtyettä, joita yhdisti vapaan improvisoinnin lisäksi rohkea ja itsetietoinen asenne: Täältä pesee ja täysillä!

Konsertin avasi puhaltaja Ville Lähteenmäki, jonka triossa soittivat myös basisti Nicolas Leirtrø ja rumpali Trym Saugstad Karlsen. Trio erottui erityisesti omaperäisellä soundillaan, joka oli vuoroin tumma ja räkäinen ja vuoroin herkkä, laulunomainen riippuen siitä, soittiko Lähteenmäki bassoklarinettiaan vai huiluaan.

Kiihkoa, dynamiikkaa ja hurjia soolo-osuuksia oli myös pianisti Anja Lauvdalin, basisti Fredrik Luhr Dietrichsonin ja rumpali Hans Hulbækmom Moskus-trion soitossa.

Saksofonisti Signe Emmeluth ja kitaristi Karl Bjorå soittavat Emmeluth’s Amoeba -yhtyeessä.

Parhaiten torstaista jäi kuitenkin mieleen tanskalaisen alttofonistin Signe Emmeluthin Emmeluth’s Amoeba -kvartetti, jossa soittavat lisäksi tanksalainen pianisti Christian Balvigin sekä norjalaiset kitaristi Karl Bjorå ja rumpali Thomas Strønen.

Ehkä olisi syytä puhua hevijazzista – niin raskasta oli meno, kun Balvig moshasi ja hakkasi flyygelin koskettimia avokämmenellä. Mutta musiikissa oli myös valtavasti iloa ja energiaa sekä hienoja, monipolvisia melodioita, joita kvartetti soitti unisonossa järkyttävällä tempolla.

Mutta palataan vielä Kantosen Bias-teokseen.

Kantonen tunnetaan ennen kaikkea UMO Helsinki Jazz Orchestran pianistina, mutta hänen omat yhtyeensä ja yhteistyöprojektinsa yhdistetään usein myös vapaaseen improvisoituun jazziin.

Tampere Jazz Happeningin taiteellinen johtaja Juhamatti Kauppinen tilasi teoksen Kantoselta jo vuonna 2020, mutta väliin tulivat koronapandemia ja Kantosen sairastuminen.

Kantonen kertoikin yleisölle ehtineensä säveltää ison määrän kappaleita, joista hän sitten poimi käsin kappaleet ”tämänhetkiseen kokonaisuuteen”.

Kantonen haluaa kuulemma välttää mahtipontisuutta ja nimittääkin Bias-teostaan vaatimattomasti sarjaksi kappaleita. Sitä se olikin – ei mikään jazz-sinfonia, jossa olisi karaktääriltään tai tempomerkinnältään erilaisia, yhtenäisen kokonaisuuden muodostavia osia.

Seppo Kantonen

Myös soittajat Kantonen näyttää valinneen huolellisesti. Septetissä on seitsemän miestä Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Sveitsistä.

Sävelkieli (sekä yhtyeen all-male kokoonpano) yhdistää musiikin vahvasti suomalaisen vapaan jazzin kaanonin – ellei peräti kruunaa sitä. Niin vaikuttava Bias oli.

Puhaltimien soundissa soi urbaani syke. Niko Kumpuvaaran harmonikka helisi kuin puun viimeiset lehdet, jotka kieppuvat syystuulessa mustalle asfaltille.

Pyhäinpäivän harmaudessa Kantosen musiikista tuli mieleen Herman Hessen runo Sumussa, jossa elämä rinnastuu kulkemiseen yksin sumussa, jossa kukaan ei näe eikä tunne toista.

Mutta toisaalta, Hessellä ei ollutkaan iloa nauttia Tampere Jazz Happeningin yhteisöllisestä lämmöstä.

Hyvä Seppooo!

Tykkää Jazzkeittiöstä Facebookissa.

Lue kaikki blogipostaukset täältä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat