Antti Tuomaisen trilogian päätösosa on hyväntuulinen, viihteellinen aikuisten satu

Arvokkainta Antti Tuomaisen Majavateoriassa on se hyväksyvä ja empaattinen katse, jolla kirjailija päähenkilöään katsoo.

Antti Tuomaisen trilogian ensimmäisestä osasta Jäniskerroin (2020) on tekeillä Hollywood-elokuva.

19.11. 2:00 | Päivitetty 19.11. 10:52

Romaani

Antti Tuomainen: Majavateoria. Otava 286 s.

Sun Mun Fun -seikkailupuistoa pyörittänyt veli on kuollut, ja nyt vakuutusmatemaatikko Henri Koskisen on vuoro ottaa veljen elämäntyö käsiinsä. Heti kättelyssä selviää, että puistolla on kilpailija – Kuperkeikkamaailma - joka pyrkii suistamaan Koskisen perimän firman rotkoon hyötyäkseen yksin kaikesta markkinoilla olemassa olevasta kysynnästä.

Henri Koskinen ryhtyy selvittämään vyyhtiä puistossaan tapahtuvien tihutöiden ja kävijäkadon takana. Samaan aikaan kilpailevan seikkailupuiston kahdeksantoistametrisessä majavalaitteessa löytyy ruumis. Syyttävä sormi osoittaa tietenkin Koskista.

Antti Tuomainen (s. 1971) rakentaa Henri Koskisen hahmosta karikatyyrimäisen, lievästi autistisen hahmon, jolla suuri osa energiasta ja huomiosta menee erilaisten skenaarioiden arvioimiseen ja todennäköisyyksien mittaamiseen. Ammatista on tullut hänen toinen olemuksensa ja toisaalta hänen ominaisuutensa ovat varmaankin vaikuttaneet ammatinvalintaan.

Koskisen sosiaaliset taidot ontuvat, koska jatkuva spekulointi ja asioiden ennustaminen estävät häntä olemasta täysin läsnä. Siksi onkin hivenen yllättävää, että Tuomainen kehittelee päähenkilölleen rakkaustarinan, jossa tämä asettuu kuvataiteilija Laura Helannon rinnalle ja tämän tyttären bonus­isäksi.

Kirjailija tuuttaa Koskisen päähän niin paljon yksityiskohtaisia havaintoja ja dataa, että lukiessa se vuoroin huvittaa, ärsyttää ja uuvuttaa. Miten rasittava tyyppi, huoh.

Paikoitellen nippelitietojen räätälöinti tuntuu itsetarkoitukselliselta hauskuuden kasvattamiselta, ja kääntyy itseään vastaan – eli ei yhtään naurata. Kirjailijan intentio on omaan makuuni paikoin liian näkyvä.

Monia Tuomaisen huumori kuitenkin puhuttelee, koskapa hänen trilogiansa ensimmäisestä osasta Jäniskerroin (2020) on tekeillä Hollywood-elokuva. Romaanin komediallisuus on helppo nähdä juuri leffana – rakentuuhan teos pitkälti liioittelulle, karikatyyreille ja seikkailulle. Ja sitten on vielä se yllättävä rakkauskin ja uusperhearki.

Bonusisänä Koskinen joutuu myös osaksi herttoniemeläisten aktiivisten isien ryhmää. Näiden isien toiminta ja Koskisen rimpuilu osana tuota porukkaa on romaanin hauskinta ja eniten samaistumispintaa tarjoilevaa materiaalia.

Vakuutusmatemaatikon näkökulmasta koulun myyjäisten panos-tuotos-suhde tuntuu vähintäänkin järjenvastaiselta – mutta kuka nyt siitä piittaisi. Ihmisyhteisöjen toiminta pakenee usein logiikkaa eikä se silti ole välttämättä huono asia.

Arvokkainta Tuomaisen Majavateoriassa on se hyväksyvä ja empaattinen katse, jolla hän kirjailijana erikoista ja rutkasti antisankarin piirteitä omaavaa päähenkilöään katsoo. Myös Laura Helanto jaksaa rakastaa Koskista, hänen omituisuudestaan huolimatta tai juuri sen vuoksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat