Françoise Lebrun ja Dario Argento esittävät Vortex-elokuvan pariisilaista avioparia.

Julma, armoton aika

Gaspar Noé on tunnettu rajua väkivaltaa ja seksiä sisältävistä kohuelokuvistaan kuten Irréversible, Enter the Void ja Love. Nyt hän teki vakavan, rujonkauniin elokuvan vanhan pariskunnan viimeisistä päivistä.


14.11. 16:00

”Kaikille niille, joiden aivot maatuvat ennen heidän sydämiään.”

Omistuskirjoitus nähdään Gaspar Noén uuden elokuvan Vortexin alussa. Se kertoo Pariisissa asuvasta nimettömästä kahdeksankymppisestä pariskunnasta.

Nainen (Françoise Lebrun), eläkkeelle jäänyt psykiatri, on aiemmin auttanut ihmisiä mielen ongelmien kanssa, mutta on nyt menettämässä otteen omasta mielestään. Hän sairastaa pahenevaa dementiaa, eksyy kauppareissuilla, unohtelee ihmiset ja asiat.

Mies (Dario Argento) on akateemikko ja elokuvatutkija. Hän yrittää edelleen pitää arjestaan ja urastaan kiinni, työstää uutta kirjaa elokuvien ja unien yhteydestä. Mutta hänenkin aikansa on käymässä vähiin, fyysinen terveys reistailee.

Pariskunnalla on poika, keski-ikäinen yksinhuoltajaisä Stéphane (Alex Lutz). Hän rakastaa vanhempiaan ja haluaa heille pelkkää hyvää, mutta oma elämä ei ole reilassa. Hän on entinen narkkari, ja stressi uhkaa suistaa uudelleen päihdekierteeseen milloin hyvänsä.

”En voi auttaa teitä, kun en voi auttaa edes itseäni.”

Noén elokuvat ovat kerronnaltaan kokeellisia.

Kun Gaspar Noé tekee uuden elokuvan – ensiesitys on aina Cannesin filmijuhlilla – reaktiot ovat yleensä vahvoja. Argentiinalaissyntyisen, Ranskassa vaikuttavan Noén elokuvat ovat tunnettuja siitä, että niissä on aina jotain rajua ja rankkaa. Väkivaltaa, seksiä, huumeita, päällekäyvää estetiikkaa.

Hänestä tuli arthouse-sensaatio jo teurastajasta kertovalla lyhytelokuva Carnella 1991.

Vuoden 2001 Irréversible aiheutti suurta kohinaa ja katsomosta poistumisia julman raiskauskohtauksen ja muun väkivallan vuoksi. Love (2015) sisälsi runsaasti autenttisia seksikohtauksia.

Noén elokuvat ovat myös aina kerronnaltaan kokeellisia. Esimerkiksi Irréversiblen tarina etenee lopusta alkuun, Enter the Void (2009) seuraa poliisien luoteihin kuolevaa päähahmoaan tämän pään takaa. Noé suosii pitkiä, katkeamattomia otoksia, ylitsepursuavaa visuaalisuutta, kovia ääniä ja hakkaavaa musiikkia niin, että hänen elokuviensa katselu on fyysisesti raskasta. Katsojasta riippuen hyvällä tai huonolla tavalla.

Kaiken tämän vuoksi häntä on jo parikymmentä vuotta nimitetty kliseisesti ranskalaisen elokuvan enfant terribleksi, kauhukakaraksi.

Kun viime vuoden Cannesin elokuvajuhlilla eräs haastattelija käytti taas samaa nimitystä, Noé (s. 1963) sanoi olevansa siihen jo tympiintynyt.

”En ole nuori enkä kauhea.”

Vortex on kuvattu split screeninä, eli kuva on jaettu kahteen osaan.

Myös HS tapasi Noén Cannesissa 2021. Vortex sai siellä maailmanensi-iltansa. Laajempaan levitykseen se pääsi vasta tämän vuoden keväällä. Esimerkiksi Ranskassa varsinainen teatteriensi-ilta oli huhtikuussa.

Suomessa Vortexin voi nähdä tällä viikolla Night Visions -festivaalilla. Vaikka Vortex on täyttä arkirealismia, ja vaikka siinä ei ole Noén aiempien rajuiluelokuvien tunnusmerkkejä, se sopii kauhu-, scifi- ja kulttielokuvia esittelevän Night Visionsin ohjelmistoon hienosti.

Vortex on tunteellinen ja koskettava, muttei tippaakaan siirappisella tavalla. Se on repivän rankka, sen surumielisyys iskee suoraan sieluun. Irréversiblen lopussa nähty lause ”aika tuhoaa kaiken” sopisi täysin myös Vortexiin. Aika: julma, armoton, välinpitämätön.

”Viimeiset kahdeksan vuotta elämästäni ovat olleet sairaaloita, hautajaisia, tyhjiä asuntoja.”

Elokuva on kuvattu split screeninä eli valkokangas on koko ajan jaettu kahteen erilliseen ruutuun. Se ei ole pelkkä tyhjä kikka, vaan elokuvan kruunaava oivallus. Hahmot elävät omissa maailmoissaan, yhdessä mutta erillään. Muistisairaus on katkaissut vuosikymmeniä säilyneen yhteyden.

Vortexista tekee tehokkaan myös sen samastuttavuus. Lukemattoman moni ihminen voi nähdä elokuvan vanhassa pariskunnassa omat vanhempansa tai isovanhempansa.

Vortex on Noélle henkilökohtainen elokuva, vaikka hän sanookin, ettei se ole suoraan hänen tai hänen vanhempiensa tarina.

”Mutta olen nähnyt samoja asioita ja tilanteita, joita elokuvassa on. Ja tuntenut samoja tunteita, joita se välittää.”

”Oma äitini sairastui dementiaan 78-vuotiaana. Hän kuoli kahdeksan vuotta sitten, ja sen jälkeen moni muukin iäkäs läheiseni on kuollut. Viimeiset kahdeksan vuotta elämästäni ovat olleet sairaaloita, hautajaisia, tyhjiä asuntoja”, hän kertoo.

Gaspar Noé on syntynyt Argentiinassa ja tehnyt elokuvauransa Ranskassa.

Äitinsä kuolinpäivää hän kuvaa ”ihmeelliseksi tapahtumaksi”. Sen muisteleminen saa Noélle yhä tunteet pintaan.

”Matkustin Pariisiin, jossa hän oli sairaalassa. En ollut lentojen vuoksi nukkunut 36 tuntiin, mutta halusin jäädä hänen luokseen sairaalaan – hän saattoi kuolla milloin vain, ja halusin olla hänen lähellään kun se tapahtuisi, vaikka siinä menisi monta päivää.”

”Istuin siellä ja katselin elokuvaa pysyäkseni hereillä, samalla koko ajan äitiäni tarkkaillen. Hieman ennen elokuvan loppua se tapahtui. Hän lakkasi hengittämästä ja kuoli käsivarsilleni. Hän oli ollut aina niin huolehtivainen minusta, koko elämäni…”

Pato aukeaa. Kyyneleet alkavat valua virtanaan Noén kasvoilla. Hän keskeyttää lauseensa, nousee yhtäkkiä ylös ja häipyy jonnekin.

Haastattelijat jäävät pöytään nauhureineen istumaan. Hiljaisuus vallitsee parin minuutin ajan, kunnes Noé palaa takaisin.

”Ehkä meidän kannattaa puhua itse elokuvasta.”

Vortexin dialogia ei ollut kirjoitettu etukäteen riviäkään, vaan kaikki repliikit on improvisoitu.

Noén elokuvilla on ollut tapana valmistua aivan viime tingassa ennen Cannesin ensiesitystä. Niin kävi nytkin. Tällä kertaa sitä voi pitää suoranaisena ihmeenä, sillä elokuvan tekoprosessi oli muutenkin poikkeuksellisen tiivis.

Noé sanoo kirjoittaneensa käsikirjoituksen helmikuussa 2021 ja kysyneensä näyttelijät mukaan saman kuun aikana. Kuvaukset olivat huhti- ja toukokuussa. Ja heinäkuussa 2021 elokuva oli valmis.

”Eli en ole nukkunut viiteen kuukauteen, siksikin olen vähän tunteellisella päällä tänään”, Noé sanoo ja naurahtaa.

”Älkää muuten kirjoittako juttuihinne, että itkin täällä. En halua, että ihmiset pitävät minua herkkänä, haluan että minua pelätään”, hän jatkaa vitsailua, ”paha poika” -imagoonsa viitaten.

Vortexin sydän on sen pääosapari, ja heidän näyttelijänsä tekevät uskomattoman koskettavat roolityöt. Dementiaa sairastavaa naista esittävä Françoise Lebrun (s. 1944) on Ranskassa kuuluisa veteraaninäyttelijä. Lebrun teki läpimurtonsa jo vuonna 1973 Äiti ja huora -kulttielokuvan yhdessä pääosassa.

Aviomiestä esittävä Dario Argento (s. 1940) sen sijaan on yllätysvalinta rooliin. Hän on legendaarinen nimi, muttei näyttelijänä vaan ohjaajana. Argento tunnetaan klassikoiksi nousseista giallo-trillereistään ja kauhuelokuvistaan, kuten Profondo rossosta (1976), Suspiriasta (1977) ja Phenomenasta (1985). Hän ohjaa edelleen ja viimeisin elokuva Dark Glasses ilmestyi tänä vuonna. Sen teko oli kesällä 2021 kesken, joten Argento ei päässyt Vortexin Cannes-ensi-iltaan.

Noé sekä Vortexin näyttelijät Françoise Lebrun, Kiki-pikkupoikaa esittävä Kylian Dheret ja Alex Lutz Cannesin elokuvajuhlilla heinäkuussa 2021.

Omissa elokuvissaan Argento on toiminut yleensä murhaajien käsinä, silloin kun nämä eivät muutoin näy kuvassa. Muutoin hän on tehnyt kameran edessä vain satunnaisia pieniä cameo-esiintymisiä.

Onkin hämmästyttävää, miten luontevasti ja hienosti hän Vortexissa näyttelee, vielä isossa ja haastavassa roolissa.

”Jo kauan ennen Vortexia haaveilin, että pääsisin joskus tekemään elokuvaa Darion kanssa. Rakastan häntä paitsi ohjaajana, myös ihmisenä. Hän on valtavan hauska tyyppi”, Noé sanoo.

”Yhtenä päivänä vain menin vierailemaan hänen luonaan ja kysyin, että haluaisiko hän tulla näyttelijäksi elokuvaani. Minulla oli Love-elokuva mukanani ja pyysin häntä katsomaan sen kanssani. En siinä vaiheessa vielä kertonut, millaiseen elokuvaan ja rooliin hänet halusin.”

”Kohtalo voi iskeä milloin vain. Elämä on masentavaa.”

Noé sanoo jälkikäteen tajunneensa, että olisi ehkä voinut valita näytteeksi jonkin muun elokuvansa kuin aitoa seksiä pursuavan Loven.

”Hän meni yhdessä vaiheessa ihan tolaltaan kesken elokuvan ja poistui toiseen huoneeseen. Kuulin kuinka hän taivasteli ääneen: ’tekeekö tuo tyyppi nyt pornoa? Ja haluaa minut mukaan pornoelokuvaan?’”

”Mutta sitten kun kerroin Vortexin idean hänelle, hän lopulta tykästyi siihen ja suostui.”

Noé sanoo, että näyttelijät saivat vaikuttaa rooleihinsa itse runsaasti. Heidän pitikin, sillä esimerkiksi dialogia ei ollut kirjoitettu etukäteen riviäkään, vaan kaikki repliikit on improvisoitu. Noén mukaan koko käsikirjoitus oli vain kymmensivuinen.

Vaikka hahmoilla on elokuvassa ilon hetkiäkin, ne ovat pieniä ja ohimeneviä. He elävät, mutta kuolema on aina läsnä.

Elokuvaveteraanit Argento ja Lebrun ovat samanikäisiä kuin nimettömät roolihahmonsa.

Noén suhde kuolemaan on neutraali. Kuoleman jälkeen ei ole mitään, hän ajattelee. Se on asia, joka vain tapahtuu – mutta joka on myös uniikki ja poikkeuksellinen, koska se tapahtuu jokaiselle vain kerran. Siksi hän kutsui äitinsä kuolemaakin ”ihmeelliseksi”.

”Toivottavasti en taas ala pillittää”, hän aloittaa.

”Mutta se yksi pieni hetki: ensin hän kärsii, kärsii, kärsii, sitten yhtäkkiä puff! Hänen kasvoistaan tuli kauniit. Hän saavutti sen, mikä piti saavuttaa.”

Millä tavoin Noé ajattelee omaa kuolemaansa?

”Mietin lähinnä, mitä tapahtuu elokuvajulisteiden kokoelmalleni kuolemani jälkeen. Kuka varastaa julisteeni”, hän pilailee.

Itse asiassa Noé kävi itsekin hyvin lähellä kuolemaa vain vähän aikaa sitten. Hän sai vuonna 2020 aivoverenvuodon ja joutui viikoiksi sairaalaan.

”Niin vain kävi. Koskaan ei tiedä, kuka kuolee vaikka parikymppisenä kolarissa, viisikymppisenä sairauteen. Kohtalo voi iskeä hyvinä hetkinä, milloin vain. Elämä on masentavaa.”

Mutta voi se olla hauskaakin, vaikka sitten lähellä kuolemaa. Siitäkin on Noélla kokemusta.

”Sairaalassa viettämieni viikkojen aikana löysin ensi kertaa morfiinin ilot, vaikka olin elämässäni aiemmin kokeillut kaikkia mahdollisia huumeita. Painelin jatkuvasti nappia hoitajan kutsumiseksi, jotta saisin lisää morfiinia. Mahtavaa!”

Kaikkein parasta kuulemma oli, kun eräänä päivänä sairaalahuoneen tv:ssä näytettiin vielä Alfonso Cuarónin scifielokuva Gravity. ”Katselin siinä Gravitya ranskaksi dubattuna morfiinipäissäni. Se oli yksi parhaista elokuvakokemuksistani koko elämässäni!”

Mikä?

Night Visions

Piaffen pääosaa esittää Simone Bucio.

  • Night Visions Maximum Halloween 2022 järjestetään Helsingin Kinopalatsissa 16.–20. marraskuuta.

  • Ohjelmistossa 41 pitkää elokuvaa eri puolilta maailmaa. Esitettäviin uutuuselokuviin kuuluvat Vortexin lisäksi muun muasssa splatter-kauhuhitti Terrifier 2, korkean paikan trilleri Fall, omaperäisistä scifielokuvistaan tunnettujen Justin Bensonin ja Aaron Moorheadin Something in the Dirt, videotaiteilija Ann Orenin ensimmäinen pitkä näytelmäelokuva Piaffe sekä Timo Vuorensolan ohjaama Jeepers Creepers: Reborn.

  • Festivaalin päävieraaksi saapuu amerikkalaisen indie-elokuvan arvostettu veteraani, ohjaaja-käsikirjoittaja John Sayles (s. 1950). Kahdesti Oscar-ehdokkaaksi päässeeltä Saylesilta esitetään Night Visionsissa hänen käsikirjoittamansa Vaarojen planeetta, Ulvonta ja Miekka miekasta sekä Lone Star, jonka Sayles on myös ohjannut.

  • Festivaalin koko ohjelmisto ja muut tiedot verkossa osoitteessa nightvisions.info.

Vortexin ainoa esitys Night Visionsissa on lauantaina 19.11. klo 17.55 Helsingin Kinopalatsissa.

Oikaisu 15.11. klo 12.30: Oikaistu kuvaus Enter the Void -elokuvasta: päähenkilö kuolee poliisien ampumana, ei yliannostukseen, kuten jutussa aiemmin luki.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat