Miksi moni haluaa julistaa, ettei ole kuullutkaan Gettomasasta? ”Tämä on arkista identiteetti­työtä”, sanoo politiikan tutkija

Yhdysvalloissa Gettomasasta käyty keskustelu todennäköisesti liitettäisiin välittömästi identiteettipolitiikkaan.

Gettomasa-nimen tuntee nyt huomattavasti useampi kuin viime viikolla. Oikealta nimeltään Gettomasa on Aleksi Lehikoinen.

16.11. 9:19 | Päivitetty 16.11. 10:45

Viime viikonloppuna ilmestyi yksi vuoden erikoisimmista haastatteluista. Kysymys on Keskisuomalainen-lehden jutusta, jossa toimittaja Jemo Kettunen haastattelee Gettomasa-nimistä räppäriä puhelimessa. Heti haastattelun aluksi selviää, että artisti on selvästi sitä mieltä, että haastattelijan olisi pitänyt tuntea hänen tuotantonsa läpikotaisin. Sananvaihdon edetessä hän sitten kieltäytyy itsepintaisesti vastaamasta esitettyihin kysymyksiin.

”Niinku tällä hetkellä mää oon sooloartisteista Suomessa niinku aika todella sillein korkeessa paikassa ihan niinku suosion kannalta, ja meillä ei Keski-Suomessa ehkä vastaavanlaista niinku saman profiilin menestystä – ja varsinkaan julkisuudessa – oo kauheen monella MILLÄÄN alalla tähän mennessä ollu! Ni se on niinku hulluu, että sitten mun oman kylän tyypit oikeesti niinku soittaa mulle, ja ei siis tiedä yhtään mittään! Sitä vaan miettii niinku silleen, että on se HURJAA. On se niinku vaan niinku hurjaa!”, Gettomasa analysoi haastattelussa suhdettaan julkisuuteen.

Poikkeuksellisen haastattelutilanteen ja -materiaalin vuoksi Keskisuomalainen päätti julkaista sananvaihdon lähes sellaisenaan. Näin lukija pääsi kurkistamaan kiehtovalla tavalla haasteellisen jutunteon maailmaan.

Tämän jälkeen haastattelu on elänyt omaa elämäänsä. Tätä kirjoitettaessa siitä on kirjoitettu eri medioissa ainakin parikymmentä juttua.

Myös Twitterissä juttu poiki tuoreeltaan runsaasti keskustelua. Gettomasan itsetietoinen haastattelukäyttäytyminen oli ilmeisesti aiheuttanut keskustelijoissa närää, sillä moni heistä halusi kertoa, etteivät ole koskaan kuulleetkaan Gettomasa-nimisestä artistista. Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Jussi Pullinen puolestaan ihmetteli Twitterissä, miksi niin monet ihmiset haluavat kertoa, etteivät tunne artistia, jonka uusin levy dominoi Suomen kuunnelluimpien listaa. Hän kysyi, kuinka moni ylpeilee sillä, että ei seuraa aikaansa politiikassa.

Politiikan tutkija Johanna Vuorelma Helsingin yliopistosta vastasi Pulliselle kysymyksen olevan julkisen identiteetin rakentamisesta. Siinä on olennaista, kenet tunnistaa ja kenet ei.

”Moni julistaa ääneen, että ei ole kuullut vaikkapa jostain tosi-tv-tähdestä, minkä kautta voi kulttuurisesti erottautua tosi-tv:tä katsovista. Tämä on arkista identiteettityötä”, Vuorelma kirjoitti Twitterissä.

Itseäni Vuorelman kommentti kirpaisi. Olen nuorena yliopisto-opiskelijana julistanut, etten ole katsonut jaksoakaan Kauniita ja rohkeita. Tuolloin en tiennyt rakentavani kommenteillani julkista imagoa, mutta epäilemättä olen sillä pyrkinyt kuulumaan oikeaan joukkoon. Myöhemmin olen toistanut saman asian ainakin Salkkareista. Ja epäilemättä on tullut joskus tehtyä pesäeroa myös Sliippareihin ja Temppareihin ja Euroviisuihinkin.

Kuinka vahingollisesta vammasta tässä oikein on kysymys?

Ei ollenkaan vaarallisesta, Vuorelma rauhoittelee.

”Pidän identiteetin rakentamista luonnollisena osana sosiaalista vuorovaikutusta. Kaikkialla missä on sosiaalista vuorovaikutusta, tapahtuu myös tällaista erontekoa.”

”Ihminen tuottaa koko ajan merkityksiä siitä, mitä minä edustan, kuka minä olen. Se tuottaa turvaa. Esimerkiksi ulkomailla ihminen voi olla aika hukassa, jos hän ei ymmärrä paikallisten kulttuurituotteiden tuottamia merkityksiä.”

Mitä nimiä tai asioita kukin tunnustaa arvostavansa tai edes tunnistavansa, riippuu tietysti toivotusta viiteryhmästä. Samoihin aikoihin kun itse irrottauduin Kaunareista, keihäänheittäjä Seppo Räty rakensi omaa julkista kuvaansa haukkumalla oopperaa.

”Hyi saatana!” hän sanoi IS:n kuuluisassa haastattelussa vuonna 1991.

Olen myös istunut hiljaa pöytäseurueessa, jossa joku on ylpeillyt sillä, ettei ole vuoden aikana lukenut ainoatakaan kirjaa. Toisaalta voisin itse hyvinkin ilmoittaa julkisesti, etten tunnista yhtään nykyistä keihäänheittäjää.

”Kaikilla on omat tapansa luoda julkista habitustaan”, Vuorelma selittää. ”Niin siitäkin huolimatta, että perinteisesti hyvä maku on määritelty lähinnä ylemmissä sosiaaliluokissa. Tietty luokka on edustanut yhteiskunnassa hyvää makua ja määritellyt, mitä siihen liittyy.”

”Itsekin olen monta kertaa korostanut tietämättömyyttäni tosi-tv-ohjelmista.”

Yhdysvalloissa Gettomasasta käyty keskustelu todennäköisesti liitettäisiin välittömästi identiteettipolitiikkaan. Siellä perinteisten aiheiden, kuten feminismi, seksuaalivähemmistöt, uskonto ja ihonväri, lisäksi identiteettipolitiikka on levinnyt yhä arkisempiin asioihin. Arvokonservatiiveja ja -liberaaleja leireihin jakavia asioita ovat esimerkiksi ruoka, televisiosarjat ja jopa kasvomaskin käyttö.

Tyypillisesti oman ryhmän määrittelyyn kuuluvat myös ne artistit, joiden musiikki kuuluu tuntea ja ne, joiden musiikkia ei ole tarpeen tietää.

Gettomasa-tviittaajat kertovat kommenteillaan ainakin sen, että heidän mielestään ylimielisenä pidetty artisti kuuluu ryhmään, josta ei tarvitse olla tietoinen. Sen sijaan Vuorelma ei havainnut keskusteluun osallistuneissa suurempaa jakoa arvokonservatiiveihin ja arvoliberaaleihin.

”Kommentteja tutkiessani havaitsin lähinnä sukupolvien välisen jakolinjan, mikä on Suomessa tyypillistä. Nuorten ja vanhempien ikäluokkien välissä koetaan olevan kuilu, jota on vaikea ylittää.”

Vaikka oman identiteetin määrittely on arkista toimintaa, yhteiskunnallisesti koventuneet äänenpainot voivat olla vaarallisiakin. Yhdysvalloissa tilanteen kärjistymisen on pelätty johtavan jopa sisällissotaan, ja Suomessakin identiteettipolitiikkaan liittyvät asiat aiheuttavat helposti aggressioita.

Vuorelman mukaan kysymys ei sinänsä ole kommenttien julkisuudesta, vaan mielipiteitä kärjistävästä teknologiasta, joka sosiaalisten medioiden alustoihin liittyy.

”Se, mitä pidän haitallisena, on algoritmien vaikutus sosiaalisten ryhmien muodostumiseen. Silloinhan se eronteko muihin ei enää ole mitenkään spontaania ja omaehtoista, vaan se kärjistyy haitallisellakin tavalla. Olen esimerkiksi hiljattain miettinyt, kuinka monella suomalaisella olisi niin vahva kanta saamelaisuudesta, jos sosiaalinen media ei pakottaisi ottamaan siihen kantaa.”

Ehkä Gettomasa-gateen voi suhtautua rauhallisesti. Parhaillaan kiertueella oleva artisti ei juurikaan soi radiokanavilla (eikä häntä nähdä Vain elämää sarjassa tai mainoksissa), joten varttuneempi kulttuurinkuluttaja ei hänen nimeensä välttämättä törmää.

Ennen tätä viikkoa.

Ainakaan vielä nimen tietäminen ei kuulu myöskään yleissivistykseen, niin paljon kuin Gettomasa itse sitä epäilemättä toivoisikin.

Siitä paitsi: haastattelun lopussa identiteetistään tietoinen artisti ja turhautunut toimittaja pääsevät sopuun.

Toimittaja Jemo Kettunen: Tää on ihan ok, mää ymmärrän sun position.

Gettomasa: Tiiätkö kiitos sulle sun ajasta joka tapauksessa. Ja mää en tarkoita mitään pahaa sua kohtaan, sää oot ihan helmi äijä, tiätsä, ei niinku mitään huonoa, ei mitään negatiivista sun päivään, mutta nyt tällä kertaa ei tehdä, ehkä, tätä juttuu.

Jemo Kettunen: Alright, mukavaa päivänjatkoa sulle.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat