Banksy vahvisti tehneensä seitsemän teosta ympäri Ukrainaa: Yhden epäillään esittävän Putinia

Teoksia on syntynyt Kiovaan ja sen läheisiin, pahoin tuhoutuneisiin kaupunkeihin.

Mies otti selfietä Kiovassa Banksyn taideteoksen edessä. Taiteilija on käyttänyt jo olemassa olevaa peniskuvaa osana teosta. Peniksestä on tehty ydinkärki, joka seisoo venäläisessä, Z-merkillä varustetussa armeijan ajoneuvossa.

15.11. 10:28

Maailmankuulu katutaiteilija Banksy on vahvistanut tehneensä kaikkiaan seitsemän teosta Ukrainan Kiovaan ja sen läheisiin, pahoin tuhoutuneisiin kaupunkeihin, esimerkiksi Irpiniin ja Borodjankaan.

Taiteilija vahvisti asian taidejulkaisu The Art Newspaperille sen jälkeen, kun venäläisjoukoilta vapautettuun Borodjankan kaupunkiin Ukrainassa ilmestyi joukko Banksyn tekemäksi epäiltyjä seinämaalauksia.

Yhden maalauksista Banksy tunnusti omakseen jo viime perjantaina, kun hän julkaisi Instagram-tilillään kuvia voimistelijaa kuvaavasta maalauksesta. Kuvassa voimistelija tasapainoilee rauniokasan päällä Venäjän iskujen vaurioittaman rakennuksen kyljessä.

Julkisuuteen päätyi viime viikolla myös kaksi muuta kuvaa, joita Banksy ei kuitenkaan vielä tuolloin tunnustanut omikseen. Toinen teos kuvaa pientä mustavöistä poikaa, joka heittää aikuisen miehen selälleen judo-ottelussa. Miehen on spekuloitu esittävän Vladimir Putinia, joka tunnetaan taitavana judokana.

Kolmannessa kuvassa näkyy kaksi keinulautailevaa lasta.

Neljässä uudessa kuvassa näkyy muun muassa nainen aamutakissa, kasvoillaan kaasunaamari. Yhdessä varsin pienessä mutta tehokkaassa kuvassa Banksy on hyödyntänyt jo olemassa olevaa seinämaalausta, penistä. Taiteilijan versiossa penis on muuttunut ydinkärjeksi.

Selälleen lentävän judokan epäillään esittävän Vladimir Putinia.

Banksyn on jo jonkin aikaa huhuttu oleskelevan Ukrainassa.

Kolme kuvista sijaitsee Borodjankassa, joka CNN:n mukaan tuhoutui Venäjän ilmaiskuissa pahasti heti Venäjän hyökkäyssodan alkuvaiheessa. Valtaosa noin 13 000 kaupungin asukkaasta joutui pakenemaan, ja monet taloista tuhoutuivat. Venäläiset joukot miehittivät kaupungin helmikuun lopussa. Kaupunkilaiset palasivat tuhottuun Borodjankaan huhtikuun alussa.

Banksy tunnetaan mystisenä katutaiteilijana, jonka todellisesta henkilöllisyydestä ei ole varmuutta. Hän esiintyy anonyyminä englantilaisena taiteilijana.

Banksyn taideteoksia ilmestyy ilman ennakkoilmoitusta eri puolille maailmaa. Ne ovat usein poliittisesti kantaa ottavia tai humoristisia.

Uudet teokset Ukrainassa ovat Banksyn ensimmäiset julkiset seinämaalaukset yli vuoteen. Kyseessä ei silti ole ensimmäinen kerta, kun hänen töitään on liitetty Ukrainaan. Maaliskuussa huutokaupattiin kuva yhdestä hänen tunnetuimmista sodanvastaisesta teoksestaan, ja varat käytettiin kiovalaisen lastensairaalan hyväksi.

Yhdessä kuvassa on nainen kaasunaamarissa, sammutin kädessään.

Lue lisää: Banksyn taideteos ilmestyi tuhoutuneen talon raunioihin vapautetussa ukrainalais­kaupungissa

Lue lisää: Banksyn kuuluisaa teosta kaupataan, mutta mukana pitää ostaa miljoonien dollarien talo

Lue lisää: ”En ole Banksy” – Maailmankuuluksi katutaiteilijaksi väitetty walesilaispoliitikko päätti erota virastaan

Lue lisää: Mänttä tekee bänksit

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat