”Niin sä oot tää jätkä”: Olen ottanut Gettomasan kanssa yhteen jo vuosia

Gettomasa on hankala haastateltava, mutta sellainen, jollaisia kotimaisen popin kentällä myös tarvitaan, kirjoittaa Arttu Seppänen.

Gettomasan haastattelusta Keskisuomalainen-lehdessä nousi somemylläkkä.

15.11. 11:37 | Päivitetty 15.11. 18:23

Keski­suomalaisen räppäri Gettomasaa koskevasta haastattelusta nousi vanha kunnon some­mylläkkä.

Gettomasa antoi Keskisuomalaiselle haastattelun, jossa hän tylytti toimittajaa huonosti tehdystä esityöstä. Haastattelu julkaistiin sanasta sanaan litteroituna lehdessä sunnuntaina.

Ensiksi ihmiset kokivat tarpeelliseksi kertoa, ovatko kuulleet artistista lainkaan. Perinteisesti myös puolet valittiin. Jotkut kannustivat Gettomasaa. Toiset pitivät Gettomasaa artistina, jolla on noussut suosio päähän.

Kun luin sunnuntaiaamuna haastattelun, tai haastattelun yrityksen, en ollut lainkaan yllättynyt. Enemmän olisin yllättynyt, jos haastattelu olisi sujunut ilman draamaa.

Olen toimittajana ottanut Gettomasan kanssa tasaisesti mutta asiallisesti yhteen vuodesta 2016 lähtien. Tuolloin arvostelin hänen albuminsa Chosen One. Heti arvostelun julkaisupäivänä artisti lähetti viestin, kuinka ”vituttaa saada 3/5 -arvostelu 5/5-levylle”, ja kuinka olin wannabe-intellektuaali. Sävyltään tyly viesti huvitti ja vähän ärsyttikin, mutta arvostin artistin halua puolustaa taidettaan, vaikka ei se arviota muuttanut mihinkään suuntaan. Antaisin levylle kolme tähteä viidestä vielä tänäkin päivänä.

Keskustelu päättyi ihan hyvässä hengessä sanoihin, jotka kuvaavat Gettomasaa osuvasti: ”Ei mitään henkilökohtaista koskaan, mun duuni on mun duunia ja sun duuni on sun duunia.”

Artisti ei ollut suinkaan unohtanut kyseistä arvostelua kevättalvesta 2020, kun olimme sopimassa haastattelua Nyt-liitteeseen. Kävin puhelimessa pitkälti yhtä absurdin keskustelun kuin Keskisuomalaisen jutussa. Hän tunnisti nimeni ja googlasi: ”Niin sä oot tää jätkä.”

Sitten hän kysyi, olenko joku hevari, koska minulla on pitkät hiukset. Toimittaja Jemo Kettuselta Gettomasa kysyi, onko hän joku metallimies. Kaava oli siis pitkälti sama.

Koska olen kuunnellut räppiä lapsesta asti, pystyin pudottamaan muutaman valikoidun anekdootin omasta räppitaustasta, ja keskustelussa päästiin näin eteenpäin. Noin puoli tuntia kestäneestä keskustelusta muodostui poikkeuksellisen raskas yritys edes sopia haastattelusta. Sen aikana täytyi keskustella vanha arvio läpi, vakuuttaa omasta räppitietoudesta ja antaa artistin keskeyttää jatkuvasti.

Itse haastattelu, joka tehtiin Gettomasan kotona, oli tyssätä ensimmäiseen peruskysymykseen, koska Gettomasa ei kuulemma ollut varautunut, että hän joutuu vastaamaan kysymyksiin. Sanoin, että haastattelu voidaan jättää tekemättä, se on hänen valintansa. Hän halusi jatkaa.

Vaikka tällaiset tilanteet eivät aina ole mukavia, koen myös epämukavuuden sietämisen kuuluvan toimittajan työhön. Aina ei ole kivaa. Toimittajana on osattava monenlaisia taitoja, joista yksi on ihmissuhdetaidot. On parempi pitää nahka paksuna, niellä ylpeytensä ja keskittyä siihen, että työtehtävä onnistuu.

Haastattelen mieluiten artisteja, jotka ovat valmiita puhumaan suoraan eivätkä kiertele tai teeskentele. Gettomasa voi olla keskustelijana ja haastateltavana usein tökerö, joka keskeyttää jatkuvasti ja haluaa olla tilanteen päällä, mutta ainakin hän on oma teeskentelemätön itsensä, joka suhtautuu taiteeseensa vakavasti. Keskisuomalaisen haastattelussa hän sai vaikutelman, että taustatyö oli tehty huonosti. Reaktio oli ehkä hätiköity, mutta myös ymmärrettävä.

On haastattelutilanteen kunnioittamista, että siihen on valmistautunut hyvin, jos vain on ollut aikaa. Näin on myös mahdollisuudet parempaan juttuun ja parempiin tyhmiin kysymyksiin, joita myös usein tarvitaan.

Kuinka ollakaan, puolitoista vuotta Nyt-liitteen jutun julkaisun jälkeen otimme vielä uudestaan sanallisesti yhteen jyväskyläläisen festivaalin takatilassa, koska Gettomasa ei ollut tyytyväinen jutun otsikkoon.

Ei uutta keskisuomalaisen auringon alla. Samat ”sun duuni on sun duunia, mun duuni mun duunia” -läpät lopuksi. Mentiin eteenpäin, epäilemättä kohti seuraavaa kohtaamista.

Lue lisää: Samu Haber muusikoiden tulokärjessä, Jari Sillanpäällä 23 000 euron minimitulot

Lue lisää: Masa Stadis

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat