Kultti­maineeseen noussut Markus Copper teki taidetta, joka oli hengen­vaarallista hänelle itselleenkin

Kiasman vahvatunnelmaista retrospektiiviä häiritsevät omituiset ripustusratkaisut.

Ääntä pitävät teokset on sijoitettu ongelmallisesti vierekkäin. Kuvan etualalla on Estonia (2006).

18.11. 15:35

Nykytaide

Markus Copper: Metallin maku 26.2.2023 saakka nykytaiteen museo Kiasmassa (Mannerheiminaukio 2). Avoinna ti–pe 10–20.30, la 10–18, su 10–17.

Kuvanveistäjä Markus Copperin retrospektiiviä hallitsee vaaran tunne. Giljotiinina toimiva Porvariovi (1996) ei ole turvallisuussyistä toiminnassa, eikä viisi tonnia painavaa Juggernaut-teräspalloa (1992–95) päästetä jahtaamaan katsojia. Toimivien teosten luona on varmuuden vuoksi hätäpysäytysnapit.

Kuvataideakatemian kandinäyttelyssä esillä ollut Juggernaut (1992–95) tunnisti katsojan ja alkoi vieriä tätä kohti. Teoksen moottori ei ole säilynyt.

Uhkaava tunnelma on olennainen osa Copperin (synt. Paajanen, 1968–2019) taidetta. Hän tavoitteli teoksillaan äärimmäisiä tunnereaktioita, jotka kouraisevat yleisöä ennen kuin teoksiin ehtii ottaa älyllistä etäisyyttä. Copperia voisikin kuvailla puhdasveriseksi romantikoksi, suurten tunteiden taiteilijaksi, joka käsitteli teoksessaan ihmisyyden kipukohtia ja historian kauhuja – väkivaltaa, jaettuja traumoja, onnettomuuksia ja yhteiskunnan epäkohtia.

Vaarallista taide oli myös Copperille itselleen. Taiteilijanimensä hän keksi, kun performanssissa käytetty sytytysneste räjähti hänen syliinsä ja käräytti jalat kuparinvärisiksi. Myöhemmin hän sahasi vasemman kätensä irti sirkkelillä, näki työhuoneensa tuhoutuvan tulipalossa ja kuoli yllättäen vain 50-vuotiaana.

Ars Fennica -palkinnon juuri voittanut Markus Copper vuonna 1999.

Copper vaihtoi jo varhain taidelajinsa performansseista kuvanveistoon, jossa hän saattoi laittaa koneet esiintymään puolestaan. Mekaanisilla teoksillaan hän hankki itselleen nuoren taiteen Suomi-palkinnon (1998) ja Ars Fennican (1999) ohella kulttimaineen sukupolvensa merkittävimpiin kuuluvana suomalaisena taiteilijana.

Copperin teosluonnokset käyvät itsessään taideteoksista. Kuvassa Kurskin (2004) luonnos.

Kiasman retrospektiivi esittelee Copperin tuotantoa varhaisista performansseista ikonisimpiin veistoksiin ja juuri ennen kuolemaa valmistuneeseen piirrossarjaan, jossa Copper kuvaa vanhoihin bunkkereihin ja tunneleihin kätkeytyvää maailmaa. Säilyneet teokset osoittavat, että kulttimaineen takana on teknisesti taitava ja omaääninen taiteilija, joka osasi taidokkaasti punoa yhteen vahvan tunneilmaisun ja käsitteellisesti rikkaan sisällön.

Copperin tuotannosta on säilynyt harmillisen vähän. Hänellä oli tapana tuhota töitään, ja osa teoksista on hajonnut käytössä. Khyber Pass -tuulimylly (2009) ei ole Kiasmassa päällä, sillä se ei kestäisi omaa pyörimistään. Moni teos on näyttelyssä läsnä ainoastaan videodokumentaation tai Copperin pikkutarkkojen – ja itsessään taideteoksista käyvien – luonnosten kautta.

Seitsemän meren arkkienkelissä (1998) on käytetty Kotkan kirkon vanhoja urkupillejä.

Copperin todellinen läpimurto tapahtui vuonna 1998 valmistuneella Seitsemän meren arkkienkelillä, jossa Kotkan kirkon vanhat urkupillit muuttuvat mekaaniseksi ryhävalaaksi. Teos on Kiasman retrospektiivin odotettu vetonaula. Valaan matala murina värisee syvällä kehossa ja tuntuu jopa Kiasman seinissä.

Näyttelyn toiseksi kohokohdaksi muodostuu Arkkienkelin viereen sijoitettu Valaanpyyntiasema (2009), jossa toistuu Copperille tärkeä merellinen tematiikka. Teoksen käynnistyessä soutuveneestä ja nahkatakeista rakennetut palkeet kohoavat salin kattoon ja romahtavat alas kuin valaan viimeisenä kuolinkamppailuna. Urkupillit soittavat Tom Waitsin Trampled Rose -kappaletta, joka täyttää salin melankolisella, mutta samalla sakraalilla tunnelmalla.

Teos käyttää palkeitaan vain kerran tunnissa, joten odottelulle kannattaa varata aikaa.

Sixpack of Instant Death (1995) muuttui pommiksi, jos kuusi osaa kytkettiin yhteen. Poliisi poisti teoksesta räjähdysaineet vuonna 2020.

Retrospektiiviä vaivaavat omituiset ripustusratkaisut, jotka ovat olleet Kiasman viime aikojen näyttelyiden toistuva ongelma. Nyt kaikki ääntä pitävät teokset on sijoitettu vierekkäin viidenteen kerrokseen. Arkkienkeli ja Valaanpyyntiasema eivät onneksi ole käynnissä yhtä aikaa, kun taas Estonian (2006) poksuvat äänet ja Kurskin (2004) synnyttämä pauke häiritsevät raivostuttavasti hartaampien teosten tunnelmaa.

Valaanpyyntiaseman (2009) lähtökohtana on toiminut Kain Tapperille kuulunut kilpasoutuvene.

Estonian sijoittelu on sääli, sillä itse teoksessa ei ole mitään vikaa. Päinvastoin, se on hyvä esimerkki Copperin synkeästä huumorista. Teoksen lähtökohtana on tarina Titanicin orkesterista, joka jatkoi soittamista laivan upotessa. Estoniassa Copper on antanut omat kasvonsa uppoavan autolautan unohdetulle viihdyttäjälle, joka jatkaa ankeita bileitään viimeiseen asti.

Järjettömin ripustusratkaisu on Kurskin sijoittaminen viidennen kerroksen panoraamahuoneeseen, joka lienee kyseiselle teokselle huonoin mahdollinen tila koko museossa.

Nimensä mukaisesti teos käsittelee vuonna 2000 tapahtunutta ydinsukellusveneonnettomuutta. Teoksessa vanhanaikaisiin sukelluspukuihin sonnustautunut pelastusryhmä yrittää läpäistä uponneen sukellusveneen paksun metallikuoren. Valoa tulviva huone latistaa täysin teoksen painostavan, klaustrofobisen tunnelman eikä synnytä minkäänlaista vaikutelmaa merenpohjan synkkyydestä.

Ripustusongelmat ovat erityisen riipaisevia Copperin kaltaisen taiteilijan kohdalla, jonka teoksissa tunnelma on kaikki kaikessa.

Khyber Pass (2009) käsittelee naisten sukupuolielinten silpomista. Tuulimylly ei pyöri turvallisuussyistä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat