Uutta musiikkiaan esitellyt Alma piipahti Euroopan-kiertueellaan Tavastialle ensi kertaa kuuteen vuoteen

Toisen albuminsa valmiiksi saanut Alma väläytteli perjantain Euroopan-kiertueen kotikeikalla hyvää itseironiaa ja vitsaili itsestään ”Suomen suurimpana poppisensaationa”.

Alma oli Tavastian-keikalla piristävän itseironinen.

19.11. 14:33

Pop. Alma ja Joalin Tavastialla perjantaina 18.11.

”Ai niin, me ollaan Suomessa! Mitä vittua. Tää onkin mun lempipaikka”, vaihteeksi punahiuksinen Alma Miettinen tunnusti perjantai-iltana Tavastian melko väljälle yleisölle.

Välispiikki oli alkanut luontevasti englanniksi, joten lennosta tehty korjaus oli kuvaava: Tavastian-konsertti oli paitsi keskellä Alman loppusyksyn Euroopan-kiertuetta, myös laulajan ensimmäinen vierailu Urho Kekkosen kadun luolaan sitten kuuden vuoden takaisen läpimurron.

Torstaina Alma oli esiintynyt Berliinissä. Ensi viikolla luvassa on Lontoo ja Tukholma.

Alma Miettinen ja kitaristi-kosketinsoittaja Theo Ekblom.

Lämminhenkisen konsertin piristävintä antia oli juuri itseironia, jota Alma väläytteli toistuvasti liittyen uransa eräänlaiseen stigmaan – loputtomilta tuntuviin odotuksiin kansainvälisestä jättimenestyksestä.

Jos Alma nousi pinnalle eräänlaisena elektronisen tanssimusiikin jälkinäytöksen suomalais-Adelena, edm-henkeä pursunneen All Starsin aikana Alma hauskuutti huudatettuaan itseään ”Suomen suurimpana poppisensaationa”.

Illan päätöskappaleen vasemmistolaispoppari omisti presidentti Sauli Niinistölle:

”Tämän biisin nimi on Suomen kansallislaulu eli Chasing Highs.

Kun Have U Seen Her? -esikoisalbumi ilmestyi reilu kaksi vuotta sitten pitkän odottelun jälkeen, Alman menestyshetki tuntui valahtaneen ohi: albumin musiikki kuulosti ajan henkeen väljähtyneeltä.

Nyt Alma on saanut toisen albuminsa valmiiksi. Ensi vuonna ilmestyvän levyn teemana on kuulemma laulajan henkilökohtainen kasvutarina lähiönuoresta nykypisteeseen. Kappaleissa lauletaan itsen löytämisestä ja perhetaustasta.

Ruotsissa megatuottaja Max Martinin studiolla työstetyn levyn vastaavana tuottajana on Taylor Swiftin ja Tove Lon kanssa työskennellyt Elvira Anderfjärd, mutta Alman kerrotaan kantavan päävastuun biisinkirjoituksesta ja tuotannosta.

Tavastialla kitaristi-kosketinsoittajan ja rumpalin kanssa esiintynyt Alma valotti tulevan albuminsa materiaalia usean laulun verran. Uusia kappaleita leimaa kuullun perusteella tervetullut 1980-lukulainen suoraviivaisuus sekä yllättävistä sointukuluista kumpuava sävellyksellinen kiinnostavuus.

Esimerkiksi Everything Beautiful esitteli erinomaisen melodiakulun, mutta mikään nappihitti sekään ei ole. Alman äitinsä kanssa käymään puheluun perustuva Tell Mama sisälsi korkealle nousseen ja suureellisen kertosäkeen. Summer Really Hurt Us hehkui näppärää tarttuvuutta.

Keskitempoisen Robbie Williams -henkisessä Hey Mom Hey Dadissa keskiöön nousi voimasointupopin tradition ja yllättävyyden vuorottelu. Yksin kitaristin kanssa esitetty Natalie edusti ajatonta melodista kitarapoppia.

Konsertin loppunostatuksen vanhemmat kappaleet kuulostivat jo hauskan lähinostalgisilta. Esimerkiksi Dye My Hair alkaa olla yhteislauluhengessään pysäyttämätön hymyilyttäjä.

Edellislevyn ”hitin”, LA Moneyn, Alma esitteli kertovan siitä, miten hän Los Angelesissa asuessaan ymmärsi olevansa lopulta ”Suomen likka”.

Joalin eli Joalin Loukamaa lämmitteli Almaa Tavastialla perjantaina.

Illan avasi Instagramin suosituimpana suomalaisena tunnettu Joalin Loukamaa ( joka on työstänyt uutta soolouran musiikkia Chisun ja Jori Sjöroosin kanssa.)

Ajan henkeen sopivasti vaikka yllättävästi espanjaa ja englantia yhdistelevä Joalin on tuonut ehkä väistämättä kielestä johtuen mieleen kevytversion Katalonian pop-supertähti Rosalíasta. Lavalla esitys kärsi vielä selvästä höttöisyydestä.

Ilman yhtyettä esiintyneen ja taustanauhoihin tukeutuneen laulajan esityksessä korostuikin Instagram-tähdelle ehkä luontevasti mutta epäkiinnostavasti lavalla keimailu varsinaisen musiikkisuorituksen sijaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat