Helsingin kaupungin taidemuseo säätiöidään

Säätiöimistä on valmisteltu vuodesta 2018. Päätös lisää kaupungin menoja noin miljoonalla eurolla.

Helsingin kaupungin taidemuseo jatkaa toimintaansa toistaiseksi nykyisissä tiloissa Tennispalatsissa.

17.11. 11:10

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupungin taidemuseon Hamin toiminnan säätiöimisen kokouksessaan keskiviikkoiltana.

Säätiöintiä on suunniteltu vuodesta 2018. Hamin kannalta säätiöimisen suurin hyöty on se, että museo voi jatkossa suunnitella talouttaan ylivuotisesti. Se mahdollistaa muun muassa suuriin kansainvälisiin näyttelytuotantoihin sitoutumisen jo vuosia aikaisemmin, mikä on taidemuseokentällä yleinen vaatimus. Museo voisi myös käyttää menestysnäyttelyiden tuomia tuloja paremmin oman toimintansa kehittämiseen ja seuraavien näyttelyjen tuottamiseen.

Lisäksi säätiöinnin avulla museo voi kasvattaa omarahoitusosuuttaan ja kehittää omaa markkinointiviestintäänsä.

Nykyisellään Ham on osa kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaa. Päätöksen myötä museon toiminta ja henkilöstö siirtyvät HAM Helsingin taidemuseosäätiöön vuoden 2023 alusta.

Hamin museonjohtaja Maija Tanninen-Mattila sanoo olevansa päätökseen erittäin tyytyväinen. Valmistelutyö on ollut pitkällistä ja perusteellista.

”Tämä turvaa taidemuseon toimintaedellytykset tulevaisuudessa”, hän sanoo.

Maija Tanninen-Mattila johtaa Hamia vielä vuoden loppuun.

Pääkaupungin isoista museoista moni toimii säätiömallilla jo nyt, kuten Kansallisgalleriaan kuuluvat Ateneum, Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo sekä Espoon Emma.

Hamin säätiöiminen lisää kaupungin vuosittaisia menoja yhteensä noin miljoonalla eurolla. Tänä vuonna Hamin menot olivat 7,4 miljoonaa euroa, josta valtionosuus ja oman toiminnan tuotot kattoivat 2,5 miljoonaa euroa. Katevaikutus kasvaa siis 4,9 miljoonasta eurosta 5,9 miljoonaan euroon.

Museo jatkaa toimintaansa toistaiseksi nykyisissä tiloissa Tennispalatsissa.

Hamin laaja taidekokoelma jää kaupungin omistukseen, ja säätiö hallinnoi sitä erillisellä sopimuksella. Kokoelmaan liittyvät investoinnit tehdään myös jatkossa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan määrärahoista.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat