Ex-pääministeri päätyy toiminta­sankariksi Tuomas Niskakankaan uudessa trillerissä

Miekka-trillerissä Eurooppaa uhkaa fasismin paluu.

Tuomas Niskakankaan toinen romaani on ajatuksiltaan monitahoisempi kuin esikoisteos Roihu (2021).

21.11. 15:46

Romaani

Tuomas Niskakangas: Miekka. Otava. 363 s.

Helsingin Sanomien politiikan ja talouden toimittaja Tuomas Niskakangas aloitti trilleristin uransa näyttävästi viime vuonna esikoisromaanillaan Roihu. Se julkaistiin tänä syksynä myös Saksassa.

Roihu poikkesi kansainvälisten trillerien poliittisesti yleensä hieman oikealle kallistuvasta peruskaavasta siinä, että Niskakankaan sympatiat olivat enemmän vasemmiston puolella. Roihussa kansainvälistä järjestystä ja Suomea ajettiin kaaokseen melko lavein mutta kuitenkin ajateltavissa olevin vedoin.

Niskakankaan tämän syksyn uutuus Miekka on suoraa jatkoa Roihulle. Sen päähenkilöt, kokoomusta edustanut entinen Suomen pääministeri Leo Koski ja hänen rakastettunsa, karismaattinen vasemmistojohtaja Emma Erola ovat Roihun kaoottisten tapahtumien jälkeen vetäytyneet Leon huvilalle Espanjaan.

Emma kuitenkin lähtee Leolle kertomatta takaisin Suomeen vastaamaan syytöksiin maanpetoksesta ja kapinan lietsonnasta. Sitten joku tuntematon taho kutsuu Leonkin Suomeen, jossa tämä joutuu keskelle pirullista juonta.

Suomea hallitsee kokoomuksen ja perussuomalaisten oikeistokoalitio, ja järjestystä valvoo poliisin ohella hallituksen hiljaisella hyväksynnällä avoimen fasistinen Kodinturvakaarti johtajanaan maahanmuuttajia vihaava entinen poliisi.

Joku piilossa vaaniva kasvoton mastermind junailee Kodinturvakaartin avulla operaatiota, jonka avulla oikeistovoimat voisivat nousta valtaan kaikkialla Euroopassa, ja EU olisi sen jälkeen muisto vain. Eikä pakolaisia enää Eurooppaan tulisi.

Leo Koski ja Kodinturvakaartiin kahden vuoden ajan soluttautunut nuori historiantutkija Sara Hegering tekevät kaikkensa torpatakseen suunnitelman. Mutta mitä tahoa lankoja käsissään pitelevä pääjuonittelija lopulta edustaakaan?

Miekka toimii trillerinä sikäli hyvin, että se on vauhdikas ja paikoin erittäin jännittäväkin. Erityisesti vaiheet valtavaksi turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseksi muutetussa Silja Symphony -aluksessa saavat tehokkaan kuvauksen.

Roihuun verrattuna Niskakangas on vetänyt Miekassa nupit hieman enemmän kaakkoon niin, että se ei ole yhtä uskottava käänteissään kuin edeltäjänsä. Vastaavasti se on ajatuksellisesti monitahoisempi.

Niskakangas pohtii fasismiin nousuun liittyviä ja sen mahdollistavia tekijöitä sekä sitä, kuinka poliittinen ääriajattelu saattaa ajaa kaiken inhimillisyyden yli. Euroopan yllä leijuva oikeistovoimien kasvun, pakolaiskriisin pahenemisen ja terrorismin uhka on romaanissa varsin konkreettinen, vaikka onkin periaatteessa vain yksi trillerin rakennusaineista.

Sen sijaan Niskakankaan jo Roihussa käyttämä kasvottoman takapirun mysteeri on aika kulunut dekkariklisee, jonka jo menneiden vuosikymmenien kioskidekkarit ja lännenlukemistot käyttivät loppuun.

Romaanin päätös on varsin tyly, mutta johdonmukainen. Leo Koski tulee henkilökohtaisen menetyksen kautta kiskaistuksi samaan koston ja väkivallan virtaan, jota hän on yrittänyt tyrehdyttää. On hieman vaikea kuvitella, kuinka hänen tarinansa tästä vielä Niskakankaan seuraavassa romaanissa voisi jatkua.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat