Maria Sødahlin omakohtainen elokuva äidin syöpä­diagnoosista paranee loppua kohti

Ohjaaja Sødahl päätyy lopulta voitolle kamppailussaan sairastamiselokuviin liittyviä kliseitä ja ennakko-odotuksia vastaan.

Juuri ennen joulua magneettikuvaus paljastaa Anjan (Andrea Bræin Hovig, kesk.) aivoista kasvaimen. Anja ja Tomas (Stellan Skarsgård, kolmas oik.) päättävät kertoa lapsille ja Anjan isälle asiasta vasta myöhemmin.

20.11. 2:00 | Päivitetty 20.11. 12:04

Draama

Toivon aika ★★★★

Håp, Norja 2020

Teema klo 21.00 ja Yle Areena (K12)

Norjalainen koreografi Anja (Andrea Bræin Hovig) elää avoliitossa ruotsalaisen teatteriohjaajan Tomasin (Stellan Skarsgård) kanssa. Parin kolmesta yhteisestä lapsesta nuorin on kymmenvuotias, minkä lisäksi Tomasilla on aikaisemmasta avioliitosta kolme lasta.

Juuri ennen joulua magneettikuvaus paljastaa Anjan aivoista kasvaimen. Omalääkäri kertoo, että kyseessä lienee Anjan aiemmin sairastaman keuhkosyövän etäpesäke ja että sitä ei pysty parantamaan. Pariskunta päättää odottaa ennen kuin kertoo lapsille tai jouluvieraaksi saapuneelle Anjan isälle.

Maria Sødahlin ohjaama ja käsikirjoittama Toivon aika perustuu hänen muistikuviinsa omasta sairastumisestaan. Aihevalinta on siis luonnollinen, mutta myös vaikea.

Tuoreelta tuntuvien lähestymistapojen löytämisessä on kova työ, kun draamahistorian varrella on nähty niin monia kymmeniä hengenvaarallisen sairauden kuvauksia. Lisäksi omakohtaisuus lienee kaivanut työhön omat sudenkuoppansa: omien ravistelevien kokemusten dramaattisuuden saattaa ottaa liiankin oletettuna.

Toivon aikaa katsoessa tuntuu kuin elokuva kävisi pitkää painiottelua lajityypin kliseitä ja ennakko-odotuksia vastaan. Välillä jäädään niiden alle, välillä noustaan niiden yläpuolelle.

Loppua lähestyttäessä Sødahl joka tapauksessa alkaa voittaa näitä kamppailuja yhä useammin. Onnistunut vääntö pohjautuu pitkälti Anjan ja Tomasin parisuhteeseen keskittymiseen.

Kahdesta päänäyttelijästä selvästi moni-ilmeisempi on Skarsgård, jolle tosin on annettu moni-ilmeisempi roolikin. Tomas on elänyt elämää, jota ehkä voisi kuvata ingmarbergmanilaiseksi, siis asettanut oman kunnianhimonsa perheen ja parisuhteen edelle. Voiko hänen reaktioidensa aitouteen luottaa? Löytyykö kasvojen ilmeistä viitteitä siitä, että välittämistä vain teeskennellään?

Andrea Bræin Hovig on kyllä pätevä hänkin, etenkin kun ottaa huomioon, että aiemmista sairastumiselokuvista tutut vaiheet asettuvat hänen näyteltäväkseen enemmän kuin muiden.

Parisuhdepainotuksen kääntöpuoli on, että lasten osuus jää lyhyiden kohtausten ja vuorosanojen varaan. Pienen, mutta merkittävän poikkeuksen muodostaa perheen teinityttö Julie (vakuuttavasti hämmentyvä Elli Rhiannon Müller Osbourne).

Lääkäreitä ja sairaanhoitajia näyttelevät alan oikeat ammattilaiset. Osin heidänkin ansiostaan elokuvan tähtiluokitus pyöristyy neljään, vaikka täsmällisempi luku olisi kolme ja puoli.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat