Poliitikko ja tietokirjailija Ele Alenius on kuollut

Skdl:n puheenjohtajana ja ministerinä aikoinaan toiminut Alenius oli kuollessaan 97-vuotias.

Ele Alenius kuvattiin kotinsa parvekkeella Roihuvuoressa kesäkuussa 2020

20.11. 16:45

Poliitikko ja tietokirjailija Ele Alenius on kuollut. Alenius kuoli lauantaina 19.11. Helsingissä 97-vuotiaana. Asia vahvistetaan HS:lle hänen lähipiiristään.

Kuolemasta uutisoi ensimmäisenä Kansan Uutiset.

Alenius syntyi 5.6.1925 Tampereella. Hän oli 40-vuotias, kun hän vuonna 1965 nousi Skdl:n pääsihteeriksi. Vuoden kuluttua hän istui sekä eduskunnassa että toisena valtiovarainministerinä Rafael Paasion kansanrintamahallituksessa. Tehtävä pysyi samana Mauno Koiviston hallituksessa vuosina 1968–70.

Skdl:n puheenjohtajana Alenius toimi 1967–1979.

Hän oli Suomen Pankin johtokunnan jäsen 1977–1992.

Koulutukseltaan Alenius oli valtiotieteen tohtori. Hän on kuvannut olleensa sosialisti, jolle tärkeää oli vasemmiston yhteistyö. Puoluejohtajana hän loi uutta avarampaa Skdl:ää irrallaan Suomen kommunistisen puolueen liekanarusta ja torjui Kremlin käskyjä.

Alenius kirjoitti tietokirjoja koko uransa ajan. Uudemmissa kirjoissaan Alenius on kehitellyt ”planetarismiksi” kutsumaansa ajattelua. Vuonna 2011 Tulevaisuudentutkimuksen seura myönsi Aleniukselle tulevaisuuspalkinnon.

HS:ssä ilmestyi Aleniuksen laaja haastattelu vuonna 2020.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat