Hyytävää tunnelmaa

Tuoreissa dekkareissa seikkaillaan vuodenaikaan sopivasti esimerkiksi lumisissa maisemissa ja kirjallisuuspiireissä. Kokosimme 20 kirjan pakettiin myös HS:n aiemmin arvioimia jännityskirjoja.


11.12.2022 2:00 | Päivitetty 11.12.2022 6:27

Kartanomurhien perinteessä on tunnelmaa

Alexandra Benedict: Joulun murhapeli (The Christmas murder game). Suom. Kaisa Sivenius. Otava. 335 s. ★★★

Englantilaiset kartanot ovat erilaisten kummitus­tarinoiden ja murha­mysteerien klassikko­kohteita. Alexandra Benedict ei yritä ravistaa Agatha Christien tai Cluedo-elokuvan (1985) painolastia selästään, vaan antaa lukijan uppoutua tuttuun ja turvalliseen asetelmaan, asuineen ja ruoka­lajeineen kaikkineen.

Päähenkilö Lily Armitagen äiti on kuollut kartanossa 21 vuotta aiemmin, eikä Lilylla ole sen jälkeen ollut halua palata taloon. Nyt täti on kuitenkin kutsunut hänet osallistumaan jokavuotiseen perinteeseen, jossa haasteena on kahdentoista päivän aikana ratkaista kaksitoista arvoitusta. Tänä vuonna pelin voittaja saa koko kartanon, mutta Lilya enemmän kiinnostaa tädin lupaus siitä, että yksi arvoituksista paljastaa myös totuuden hänen äitinsä kuolemasta.

Lilyn lisäksi kartanoon saapuvat tämän serkut, osa puolisoineen, ja jo alusta alkaen on selvää, ettei menneitä ole unohdettu tai sotakirveitä haudattu. Puhelimet ja muut yhteydenpidon ulkomaailmaan mahdollistavat laitteet viedään pelin osallistujilta, jotta nämä eivät hyödyntäisi niitä arvoitusten ratkaisemiseen – ongelma, jota Christiellä ei ollut.

Sitten alkaa lumimyrsky, ja ruumiita alkaa putoilla.

Oman lisänsä lukemiseen tuovat joulupelin runomuotoon kirjoitetut vihjeet, joiden ääressä lukija pääsee harjoittamaan päättelytaitojaan. Lily esitetään nerokkaana arvoitusten ratkojana, mutta sosiaalisesti varsin kömpelönä. Kätevä selitys sille, miksi hän ei keksi murhaajan henkilöllisyyttä jo muutamaa ruumista aiemmin.

Joulun murhapeli on enemmän miljöötä ja kartanon tunnelmaa kuin erityisen kekseliäitä juonenkäänteitä – ja sopii sellaisenaan vallan mainiosti viltin, glögin ja konvehtirasian kanssa nautittavaksi.

Arla Kanerva

Kirja-ala on kiehtova murhien näyttämö

Camilla Grebe: Ajasta ikuisuuteen (Välkommen till evigheten). Suom. Sari Kumpulainen. Gummerus. 457 s. ****

Dekkareissa miljöö on lähes yhtä tärkeä kuin rikos. Jos se maailma, missä murha tapahtuu, kiinnostaa lukijaa, saa kirja lisää kierroksia. Minulle kävi näin, kun luin Camilla Greben uutta kustannus­maailmaan sijoittuvaa mysteeriä.

Gabriel on kuuluisa kirjailija ja Lykke hän huomattavasti nuorempi vaimonsa, saman kustantamon kustannus­toimittaja. Perheen rapujuhlissa tapahtuu tragedia, ja näyttää ilmiselvältä että syyllinen on toinen perheen 17-vuotiaista kaksospojista – mutta kumpi?

Greben uutuus on klassinen suljetun huoneen mysteeri, joka ei mässäile raakuuksilla. Siinä käydään tapahtumia läpi kahden eri kertojan kautta: näkökulma on vuoroin poikien äidin ja vuoroin tapausta tutkivan poliisin. Myös aikatasoja on kaksi, sillä kahdeksan vuotta tragedian jälkeen tapahtuu uudelleen jotain hirveää ja Lykkeä epäillään murhasta.

Naisen asema on usein keskeinen teema Greben teoksissa, niin nytkin. Tällä kertaa hän kuitenkin tarkastelee kyynisesti ja herkullisesti myös kirja-alaa. Kiinnostavaa on esimerkiksi autofiktiobuumin pohdinta: miltä tuntuu, kun toinen määrittelee totuuden sinun elämästäsi, vaikka kuinka väittäisi sitä fiktioksi.

Grebe ei erityisesti yllätä, mutta arvostan sitä, ettei hän vedä mattoa lukijan jalkojen alta. Ajasta ikuisuuteen on tiukkaa laatutyötä.

Aino Miikkulainen

Seesteisesti kadonneen vaimon mysteerin äärelle

Liza Marklund: Suonsilmä. (Kallmyren). Suom. Antti Autio. Otava. s. 379 ★★★

En tiennyt yhtään, mitä odottaa tarttuessani Liza Marklundin uusimpaan romaaniin Suonsilmä. Olin viimeksi lukenut Marklundilta Annika Bengtzon -sarjan päättäneen romaanin Rautaveri vuonna 2015.

Bengtzon-romaanien energiaan ja räiskyvyyteen tottunut saa huomata nopeasti, että nyt tilalle on tullut seesteisyys. Suonsilmä on toinen osa Marklundin Napapiiri-sarjassa, joka kertoo Ruotsin Norrbottenissa sijaitsevan Stentreskin poliisipäällikön Wiking Stormbergin tutkimuksista.

Ilmeisesti poliisihahmo jäi sarjan ensimmäisessä osassa vielä hieman etäiseksi, mutta tällä kertaa tapahtumat kietoutuvat Stormbergin oman perheen ympärille. Hänen elämänsä yllä leijuvaa surumielisyyttä selittää tragedia, vaimo Helenan katoaminen Kallmyrenin suohon kolmekymmentä vuotta sitten. Kahden pienen lapsen yksinhuoltajaksi tuolloin jäänyt Stormberg ei ole koskaan pystynyt päästämään irti menneistä.

Yhtäkkiä Stormbergin ja Helenan poika Markus saa kirjeen, jonka mukaan häntä uhkaisi suuri vaara, jos hän ottaisi vastaan tarjotun ylennyksen. Kirjeen allekirjoituksena on tuttu tähtikuvioinen puumerkki, jolla Helena allekirjoitti kirjeensä.

Stormberg on ymmällään, ja hänen on pakko alkaa ottaa selvää, mitä hänen ja vaimon menneisyydessä oikein tapahtuikaan.

Johtolangat, tapahtumat, syyt ja seuraukset keriytyvät auki ilman pingottamista ja hengästyttävää vauhtia. Lukijalla on aikaa pureskella saamaansa infoa. On suorastaan rentouttavaa antautua Marklundin varmaan kyytiin, johon on lastattu kiinnostavia yhteiskunnallisia ja yllättävän ajankohtaisia Venäjään liittyviä teemoja.

Riitta Koivuranta

Professorin unelma: kalmakuvaelma Niinisalon maisemissa

Vesa Vares: Kuolema kasarmilla. Crime Time. 352 s. ★★

Turun yliopiston poliittisen historian professori Vesa Vares (s. 1963) kertoo saate­sanoissaan, että ”fiktion kirjoittaminen oli yksi nuoruuden suuria unelmiani”. Nyt kokeneen tietokirjailijan unelma sitten on toteutunut ”toisten ystävällisellä avulla”, kuten hän huomaavaisesti kiittää.

Se, mikä hänen paljolti Niinisalon kasarmialueelle sijoittuvassa dekkarissaan eniten mättää, juontuu avun­annon tuolle puolen. Henkilökuvauksen notkeus näet runnoo telaketjuluokassa. Jo ensimmäisestä sisääntulosta arvaa, kuka on kattauksen särmä urho, kenellä keimailu verissä, ken sutki vonkaaja ja kuka sisar hento valkoinen.

Siitä Varekselle luovuuden kuntoisuusmerkkiä, että mainittu särmä tyyppi jää muutaman murhan selvittelytyössä sherlokkiaanisen ylipätevyytensä vangiksi, eikä ymmärrä omasta tunne-elämästään mitään. Sitä kun kuitenkin saattaa olla.

Vaikka Kuolema kasarmilla tuo naiset varusmiespalvelukseen – nimitys taitaa tosiaan edelleen olla tuo sukupuolisidonnainen – ja myös upseeristoon, tunnelma muistuttaa muinaisajan kuvaelmaa:

”Solja katseli miettiväisenä ulos ikkunasta. Milloin nämä kirotut murhat selviävät, jotta saisimme elää normaalisti? hän mietti.”

Verityöt toki selviävät sylipainillisessa loppusodassa. Se ei, miksi Solja armastuu jähmeään tykki­alokkaaseen.

Ajastaan jääneeseen kuvaelma­kuvastoon kuuluu, että kauniit selviävät aina, joten Kuolema kasarmilla on turvallista luettavaa, vaikka asevaraston lukkojen takaa puuttuukin useampi paha pyssy.

Sen sijaan avun tällä puolen proosa-alokas Vares olisi ollut ainakin siinä, että heti kärkeen näkösälle ei kannata marssittaa tolkutonta määrää henkilöitä, joita ei erota toisistaan kuin kauluslaatta. Eikä viimeisimmän kutsunta­erän mokkerien massassa edes se.

Turhan monen soltun kohdalla joutuu koko 350 sivun matkan pähkäilemään, että kukas tämä tässä nyt taas olikaan. Kovin julma on draaman laki.

Antti Majander

Viitta lepattaen murhia tutkimaan

Robert Thorogood: Thamesjoen murhat, osa I. (The Marlow Murder Club). Suom. Hilkka Pekkanen. Siltala. 335 s. ★★★

Kun dekkarin päähenkilö on elämäänsä tyytyväinen 77-vuotias nainen, joka harrastus­luonteisesti laatii ristisana­tehtäviä, reaktiot voivat olla: a) haukottelu b) välitön kiinnostuminen. Itsellä toteutui ilman muuta vaihtoehto b, varsinkin, kun ensimmäisen sivun kolmannella rivillä täsmennetään, että tämä sopivasti eksentrinen, viittaan kääriytyvä Judith Potts asuu vuosisadan vaihteen arts and crafts -tyylin mukaisessa suuri­kokoisessa talossa yksikseen ja että hänen iIlta­rituaaleihinsa kuuluu alastonuinti Thamesissa ja pieni lasillinen laatuviskiä, tai kaksi lasillista. Joskus kolme.

Uintiretkellä kuullusta laukauksesta alkaa tapahtumasarja, joka on cozy crimea alusta loppuun. Taidejuonnekin juoneen on ympätty: se kiertyy Mark Rothkon maalauksen ympärille: lisäpiste siitä.

Murha paratiisissa -tv-sarjan käsikirjoittajana menestynyt Robert Thorogood (s. 1972) on kirjoittanut dekkareita ennemminkin. Thamesjoen murhat aloittaa uuden sarjan, “pikkukylästä Miss Marplen hengessä”, kuten kansiteksti mainostaa.

Judith Pottsin rinnalla kolmoismurhaa ratkovat neuvokas ja rooliinsa turhautunut kirkkoherran rouva ja kaidalta polulta jonkin verran hairahtanut koiranulkoiluttaja. Epätodennäköinen kolmikko pääsee lopuksi osallistumaan (nais)poliisin rinnalla tutkimuksiin aivan virallisestikin.

Thorogood on kirjoittanut hyvän mielen dekkarin autenttiseen brittityyliin, kuivaa huumoria unohtamatta. Kakkososa ilmestyy englanniksi tammikuussa. Ounastelen, että Judithin nuorena menettämä kreikkalainen aviomies saa siinä isohkon roolin. Oliko hukkuminen sittenkään onnettomuus?

Pirkko Kotirinta

Pahan noidan pauloissa

Sebastian Fitzek: Sielunmurskaaja (Der Seelenbrecher). Suom. Heli Naski. Bazar. 316 s.★

Kaikkiaan 36 maassa yli 13 miljoonaa ostajaa eivät voi olla väärässä: Sebastian Fitzekin kauhutrillerit ovat nannaa. Suomessakin saksalaisen tehotykin käännökset etenevät kahden niteen vuosivauhdilla. Sielunmurskaaja on jo neljäs, ja toukokuussa ilmestyy viides.

Roskaa, sanon minä, vääryyden riskilläkin. Sillä en näe mieltä suljetun linnan selviytymis­taistelussa, jossa liki jokainen luku sisältää kidutusta, koska ihmispeto on irti, saalistaa ja silpoo.

Se kaikki sitten näemmä pitää piirtää esiin mahdollisimman graafisesti. Ja onhan esimerkiksi hehkuva juottokolvi nuoren naisen reisien välissä puistattava ajatus. Jokaisen luvun päätteeksi joku saa injektioruiskun lihaansa, löytää päänsä puristuksista tai jotain muuta vastaavaa.

Kiintoisista tässä muistinmenetyksellä, hypnoosilla ja pysyväksi kuolonuneksi verratun locked in -syndrooman keitoksessa on se, asuuko paha näkökulmahenkilön itsensä sisällä vai ei. Veren lentäessä arvoitus vähitellen ohenee.

Jälkisanoista päätellen Fitzekin rakentelema lääke- ja sielutieteellinen äärimmäiskuvio on periaatteessa mahdollinen. Viihtymisen sijasta sen lukeminen kävi työstä.

Antti Majander

Läckberg herkuttelee Nobel-kierteellä

Camilla Läckberg: Käenpoika (Gökungen). Suom. Kristiina Vaara. Otava. 477 s. ★★★

Yli 30 miljoonan kirjan myynnin Ruotsissa hiljattain ylittänyt Camilla Läckberg avasi uransa Isprinsessan-­rikosromaanilla vuonna 2003. Se suomennettiin vuonna 2006, jonka jälkeen kaikki hänen kirjoittamansa rikosromaanit ovat ilmestyneet myös suomeksi ja kymmenillä muilla kielillä. Jääprinsessa aloitti Läckbergin (s. 1974) synnyinkuntaan sijoittuvan Fjällbacka-sarjan, jonka pariin kirjailija palaa nyt tauon jälkeen. Pariskunta Patrik Hedström ja Erica Falck, poliisi ja kirjailija, ovat jälleen keskuudessamme.

Fjällbacka-tauon aikana Läckberg on kirjoittanut pari ruokakirjaa, lastenkirjan sekä romaanit Kultahäkki ja Hopeasiivet, Henrik Fexeuksen kanssa kaksi rikoskirjaa ynnä vielä romaanin Naiset vailla armoa. Lisäksi hän on mukana tv-tuotannoissa, toimitusjohtaja terveysalan yrityksessään ja haaveilee Hollywood-läpimurrosta. Muun muassa.

Käenpojassa Läckberg herkuttelee Ruotsin akatemiaa taannoin kohdanneella kriisillä. Kirjassa on hahmo, joka on kuin surullisenkuulu Kulturprofilen, on tämän ylläpitämä klubi, joka ei kestä päivänvaloa, on puoliso, joka istuu Akatemiassa. On kirjallinen petos, 1980-luvulta juontava transhenkilön murha, on valtavaa pyrkyryyttä korkeakirjallisiin piireihin. Erica Falck kirjoittaa myyviä viihdekirjoja, kuten Läckberg itse, muttei todellakaan lukeudu kaanoniin. Haastatteluissa Läckberg on vahvistanut, että tämän kirjan kirjoittaminen oli mitä mieluisinta. Ehkäpä suorastaan pieni revanssi: Läckbergin niskaan on tatuoitu sanat Snille och smak, Ruotsin akatemian motto: lahjakkuus ja hyvä maku.

Nykyhetken ja 1980-luvun välillä siirtyilevä juoni kulkee. Ja loppuratkaisu onnistuu yllättämään.

Pirkko Kotirinta

Lumen saartama kylä ahdistaa

Ragnar Jónasson: Lumisokea (Snjóblinda). Suom. Vilja-Tuulia Huotarinen. Tammi. 312 s. ***

Ragnar Jónassonin keväällä 2021 suomeksi ilmestynyt Pimeys oli dekkari, joka löi ainakin minut ällikällä. Eläköityvästä nais­poliisista kertova trilogia oli muutenkin mainio tapaus. Nyt kansain­välisesti menestyneeltä Jónassonilta on suomennettu esikoisteos Lumisokea, joka aloittaa Ari Thor -sarjan.

Lumisokeassa nuori poliisi Ari Thor muuttaa syrjäiseen kalastaja­kylään Islannin pohjoisvuonoilla. Lumi tukkii tien kylään, ja nietosten kasvaessa Thor alkaa kokea suljetun paikan kammoa. Samaan aikaan kahdelle kyläläiselle käy huonosti. Onko joku asukkaista jopa murhaaja?

Mystinen, luonnonvoimien armoilla oleva Islanti sopii dekkarien näyttämöksi erinomaisesti. Islanti-dekkareita on kuitenkin kirjoitettu jo aika paljon, eikä tämä nouse niiden kärkeen. Päähenkilön poirotmainen päättely asioista, joita ei paljasteta lukijalle, latistaa jännitystä. Kirjassa myös pyritään esittelemään liuta hahmoja, joihin varmaankin palataan tulevissa osissa, mutta joiden elämän puiminen tuntuu epäolennaiselta.

Aino Miikkulainen

Lue täältä 12 aiemmin julkaistua dekkariarvostelua:

Lue lisää: Elina Backman pitää lukijan otteessaan, vaikka tarina etenee hitaasti

Lue lisää: Ex-pääministeri päätyy toiminta­sankariksi Tuomas Niskakankaan uudessa trillerissä

Lue lisää: Porilaispoliisit jahtaavat tyttöjen sarjamurhaajaa dekkarissa, jonka ihmiskuvaus toimii

Lue lisää: Helena Immosen uusi romaani on luistavaa trilleriviihdettä, joka ei väheksy, ihannoi tai romantisoi väkivaltaa ja sotakokemuksia

Lue lisää: Max Seeckin neljäs Jessica Niemi -dekkari on sarjan paras

Lue lisää: Paha sikiää toivottomuuden riivaamista lähiöistä Markus Ahosen laadukkaassa dekkarisarjassa

Lue lisää: Suomalaisen Nilla Kjellsdotterin esikoisdekkari ilmestyi ensin Ruotsissa

Lue lisää: Kovaksikeitetyn dekkarin henki saapuu 2020-luvun Helsinkiin Mikael Viiman esikoisessa

Lue lisää: Satu Rämön esikoisdekkari on vahva avaus: Islantiin kotiutuneesta kirjailijasta saattaa tulla merkittävä uusi pohjoismainen dekkarinimi

Lue lisää: Irlantilaisen rikoskirjallisuuden merkkiteos viimein suomeksi: muisti ei taivu ratkaisuihin, elämä kulkee ohi

Lue lisää: Jo Nesbøn suosittu dekkari­sarja osoittaa uuvahtamisen merkkejä

Lue lisää: Helsinkiläistoimittaja vedetään romaanissa mukaan kansainväliseen salaliittoon ja Nato-kuvio tekee teoksesta yllättävän ajankohtaisen

Kesällä 2022 kokosimme yhteen juttuun alkuvuoden dekkarit:

Lue lisää: HS arvioi 12 tuoretta dekkaria kesälukemiseksi: parhaissa puututaan myös lähisuhdeväkivaltaan

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat