Malmössä asuvat sisarukset voittivat lasten- ja nuorten­kirjallisuuden Finlandian: toinen työskentelee tatuoijana, toinen musiikki­tuottajana

Malmössä asuva sisaruspari voitti lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon romaanillaan Kirahvin sydän on tavattoman suuri.

Siskokset Amanda (vas.) ja Sofia Chanfreau tekivät yhdessä kirjan. Kumpikin asuu tällä hetkellä Malmössa.

30.11.2022 19:33

Tiedätkö, kuinka monet aivot iilimadolla on?

Kolmetkymmenetkahdet. Kolmiakymmeniä ne käyttävät ruoan etsintään ja kaksia maailmankaikkeuden mysteerien pohtimiseen.

Muun muassa tämä kiehtova fakta selviää romaanista Giraffens hjärta är ovanligt stort / Kirahvin sydän on tavattoman suuri (Schildts & Söderströms / S&S, suom. Outi Menna) joka voitti tämän vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Sofia Chanfreaun kirjoittaman ja Amanda Chanfreaun kuvittaman teoksen valitsi voittajaksi näyttelijä ja luokanopettaja Ernest Lawson.

Lawson sanoo sisarusten kirjan olevan juuri sellainen, jonka pikku-Ernest olisi halunnut aikoinaan saada käsiinsä.

”Tämän kirjan hän olisi lukenut. Uudestaan ja uudestaan. Kirjan tekijät ovat onnistuneet luomaan maailman, jossa kirjaimellisesti ihan mikä tahansa on mahdollista, ja jonka pohjattoman rikkaan kielen ja kuvituksen ääreltä ei haluaisi lähteä koskaan pois”, Lawson perusteli valintaa puheessaan.

Amanda Chanfreau vastaa kirjan kuvituksesta. Kuten kuvasta näkyy, Kirahvisaari muistuttaa muodoltaan Ahvenanmaata.

Romaanissa 10-vuotias Vega asustaa isänsä kanssa Kirahvisaarella. Isän pään päällä roikkuu ainainen sadepilvi, mutta onneksi Vegalla on mielikuvituseläimiä ystävänään. Kylpyhuoneessa asuu harmaakarhu ja koulumatkalla vastassa on suojatieseepra Sakarias. Asfalttimajavat rakentavat hiekasta patoja keskelle jalkakäytäviä.

Kaikki on siis tavallisen epätavallisesti. Tytön elämä saa uuden käänteen, kun hän saa tietää uusia asioita kadonneesta äidistään. Alkaa etsintämatka, joka johtaa myös Vegan oman mielen syvyyksiin.

Kirjoittajansa mukaan voittajaromaani syntyi esikoisteoksille tyypilliseen tapaan. Eli hitaasti.

”Sen kirjoittaminen vei kymmenisen vuotta”, Sofia Chanfreau kertoo puhelimessa. ”Välillä minulla saattoi olla parin vuoden tauko, ja sitten tartuin siihen uudestaan.”

Useiden kirjoituskertojen jälkeen syntyi teos, joka ylistää lapsen maailmaa ja mielikuvitusta. Se kertoo paljon myös kirjoittajasta itsestään.

Siskokset muuttivat lapsena Helsingistä Ahvenanmaalle, ”onnellisten saarelle”.

Sofia Chanfreau (s. 1986) syntyi Helsingissä, mistä perhe muutti Ahvenanmaalle hänen ollessaan viisivuotias. Kasvaminen ”onnellisten saarella” sopi hyvin loputtoman villin mielikuvituksen omaavalle tytölle. Kahden isosiskonsa kanssa hän nautti luonnonläheisyydestä, kirjoitti ja lauloi. Isosisko Amanda taas käytti aikansa piirtelemiseen.

”Meillä on yhteinen lapsuus, ja olemme hyvin läheisiä, joten ymmärrämme helposti toisiamme. Sen takia työskentely kirjan parissa oli helppoa ja mukavaa.”

Lapsuudenmuistot henkivät kirjaan monin tavoin. Sopivasti siristellen Ahvenanmaan muodosta saattaa jopa löytää kirahvin.

Tärkeintä Outi Mennan hienosti suomentamassa romaanissa on Vegan sisäinen maailma, joka tuottaa rikasta ja omintakeista kieltä teoksen jokaisen virkkeeseen. Seikkailun lähestyessä ”vatsassa pyrähtelevät perhoset sipisivät ja supattivat Jannasta ja sirkuksista ja jännittävästä tulevaisuudesta. Tuntui kuin ne olisivat halunneet lentää tiehensä ja kyenneet siivillään kohottamaan hänetkin irti maasta”.

Chanfreaun mukaan päähenkilö muistuttaakin paljon häntä itseään.

”Olin Vegan lailla herkkä lapsi ja kuvittelin asiat todellisuutta dramaattisemmiksi. Joskus se oli vaikeaakin, mutta nykyään olen oppinut arvostamaan tapaa nähdä maailma muista poikkeavalla tavalla. Pidän sitä vahvuutena.”

Nelson, Vega, Hektor ja Floora-koira matkaavat keksimobiililla kohti seikkailua.

Sisarukset omistavat kirjansa ukilleen ”kiitollisuudella kaikista tarinoista, keksinnöistä ja lohikäärmejahdeista sekä suuresta sylistä, johon mahtui aina”. Kirjassa vuolaasti tarinoivan isoisä Hektorin hahmo perustuukin heidän edesmenneen ukkinsa persoonaan.

Näin Hektor selittää kirjassa kotisaaren nimeä lapsenlapselleen.

”Miksi Kirahvisaaren nimi on Kirahvisaari?”

”Siksi, että se näyttää ihan kirahvilta! Varsinkin kartasta katsottuna.”

”Minkä takia se on piirretty karttaan kirahvin muotoiseksi?”

”Koska kartanpiirtäjillä on tarkat menetelmät, joiden avulla he tietävät, miltä maamassat näyttävät ylhäältäpäin. Heillä on apunaan valtava albatrossiarmeija, ja he pystyvät päättelemään maan muodon albatrossien kirkaisuista.”

Dialogi on tyypillistä kirjan maagiselle realismille. Siinä todellisuus ja fantasia yhdistyvät, ja jossain vaiheessa lukija alkaa pitää täysin luonnollisena ajatuksena sitä, että kolmiapiloihin liimaisi yhden lehden lisää.

Maaginen realismi pätee myös kirjan eläimiin. Vegan vihkoon syntyy piirroksia kuvitteellisesta otuksista, kuten riemunkärhämistä, kauholeikoista, niikasteista ja nelieväjalkaisista, mutta lukujen nimet kertovat todellisia faktoja eläinmaailman ihmeellisyyksistä. Kuten siitä, että iilimadolla on kolmetkymmenetkahdet aivot.

Tai että sarvikuononmaito on vaaleanpunaista.

Tai että jääkarhut ovat vasenkätisiä.

”Faktojen etsiminen oli todella hauskaa. Todellista nörttitouhua”, Chanfreau muistelee puhelimessa. Äänestä kuuluu, että hän on yhä innoissaan.

Mikä faktoista on oma suosikkisi?

”Ehkä se, että maneetit ovat kuolemattomia. Ne voivat kehittyä aikuisesta takaisin lapseksi taas.”

Chanfreauta kuunnellessa vaikuttaa siltä, että kirjailija toivoisi samaa taitoa myös itselleen.

Vega löytää matkan aikana uusia, yllättäviä ystäviä.

Nykyään molemmat sisarukset, Sofia ja Amanda, asuvat Ruotsin pahamaineisessa Malmössä ilmeisen onnellisina. Sofia työskentelee ääniteknikkona ja musiikkituottajana, Amanda tatuoijana ja kuvittajana.

”Meillä molemmilla on hauskat työt”, Chanfreau sanoo. ”Musiikki on toinen lapsuuden rakkauteni, ja nautin puuhailusta saundien kanssa. Se on jännää ja leikkisää.”

Välillä Sofia Chanfreau silti muistelee nuorta tyttöä Ahvenanmaalla. Sitä tyttöä, joka haaveili merirosvon ammatista ja uppoutui kirjoihin niin syvälle, ettei enää koskaan myöhemmin.

Ja joka kirjoitti ainevihkot täyteen mitä kummallisimpia tarinoita.

”Ehkä kirjoittamalla yritän luoda lapsuuden uudelleen. Me aikuisethan olemme vähän tylsiä, emmekö olekin? On paljon hauskempaa katsella maailmaa lapsen silmin.”

Ja hyppiä narua kahden kumiapinan kanssa.

Toisaalta, aika ihmeellinen eläin se on ihminenkin.

Esimerkiksi iilimadosta meidän yksi ainoa sydämemme saattaa olla tosi outo asia. Sinikielistä kirahvia taas kummastuttaa punainen kielemme.

Ja hämähäkki ihmettelee, miksei veremme ole läpinäkyvää.

”Aivan”, Chanfreau innostuu. ”Enpä ole tuota ajatellutkaan. Täytyy ottaa se mukaan seuraavaan tarinaan.”

Sirkus yhdistää perhettä Kirahvin sydän on tavattoman suuri -teoksessa.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat