Omaelämä­kerrallinen teos kuvaa vanhempien päihde­ongelmaa piinallisesti ja paremmin kuin mikään tilasto

Kimmo Lust vetää lukijan mukaan rankkoihin muistoihinsa Silmukka-sarjakuvakirjassaan.

Sivut, joilla Nipsu viiltelee itseään, Kimmo Lust on piirtänyt sanattomina, turhia selittelemättä. Se vetää lukijan mukaan piinalliseen tunnelmaan. Lust värittää kuvat kelmeän kirkkaasti, kuin liian voimakkaan valon paahteessa.

18.1. 13:55 | Päivitetty 19.1. 13:18

Sarjakuvat

Kimmo Lust: Silmukka. Suuri Kurpitsa. 168 s.

Kimmo Lust piirtää pelkistettyjä kuvia, joissa voi aavistella mangan vaikutusta.

Abstraktit tilastonumerot tuntuvat kylmiltä ja etäisiltä, kuten esimerkiksi tieto, että Suomessa elää arviolta 65 000–70 000 alaikäistä, joiden ainakin toisella vanhemmalla on päihdeongelma. Helposti ohitettava tieto löytyy Kimmo Lustin Silmukka-sarjakuvakirjan lopusta.

Silmukan alussa taas ilmoitetaan, että se sisältää satunnaisia muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta. Sarjakuva on siis omaelämäkerrallinen.

Sisäkansien lapsuuden valokuvat vielä korostavat omakohtaisuutta. Yhden ihmisen henkilökohtaista tarinaa ei olekaan helppo ohittaa.

Ensimmäisessä pätkässä pieni Nipsu ei meinaa saada äitiään hereille keskellä päivää. Lust pysyy lapsen näkökulmassa eikä selittele tilannetta, mutta lukija ymmärtää ilmankin, että äiti on sammunut.

Pikkulapsi ymmärtää vain, että jotain on pielessä, ja pelkää.

Jouluna pelkoa vasta riittääkin, kun äiti on kadonnut eikä löydy edes kantabaarin puhelimeen. Painajainen jatkuu koulukiusaamisena ja hylkäämisenä myös ero­isän luona.

Kun Nipsusta kasvaa nuori, ymmärrys lisääntyy ja pelon rinnalle nousee suuttumus. Lapsuuden painajaisista kasvanut viha ei kohdistu vain äitiin vaan myös itseen.

Sivut, joilla Nipsu viiltelee itseään, Lust on piirtänyt sanattomina, jälleen turhia selittelemättä. Se vetää lukijan mukaan piinalliseen tunnelmaan.

Lust piirtää pelkistettyjä kuvia, joissa voi aavistella mangan vaikutusta. Hän värittää ne kelmeän kirkkaasti, kuin liian voimakkaan valon paahteessa. Sen loisteessa mikään ei jää piiloon ja selkeys pakottaa katsomaan raskaita kokemuksia.

Kokemuksiin Lust keskittää huomion myös kertomalla muistot lyhyinä katkelmina, jossa ei ole mitään ylimääräistä. Yhtenäisen tarinan suvannot eivät tarjoa kehystä tai hengähdystaukoja vaan kohtaukset keskittyvät piinaan.

Ankaran tiivistetyistä osista muodostuu kyllä lopulta tarinan kaari. Se sentään päättyy toivoon, uuden elämän alkuun. Siinä mielessä Silmukka on kasvu- ja selviytymistarina.

Suomalainen sarjakuva kukoistaa taiteellisesti, vaikka on taloudellisesti ahtaalla. Yksi elinvoiman vahva merkki on, että uusia omaäänisiä tekijöitä ilmaantuu jatkuvasti. Esimerkiksi Silmukka on Lustin esikoiskirja.

Kimmo Lust on käsitellyt samoja aiheita aiemmin useissa pienlehdissään.

Ei Lust (s. 1986) tosin tyhjästä tullut. Hän on käsitellyt samoja aiheita aiemmin useissa pienlehdissään. Niissä itseinho ja itsetuhoisuus korostuivat ilman vapauttavaa loppua. Lust ilmaisi tunteet runollisesti ja rajusti, jopa kokeellisesti.

Silmukan kerronta on perinteisempää ja jäsentyneempää. Seestymisen myötä tunnelma kallistuu toisella tavalla tunteelliseksi, paikoin melkein melodraamaksi.

Päihdeongelmaisen vanhemman kanssa kasvamisesta Silmukka kertoo enemmän kuin mikään tilasto.

Oikaisu 19.1. kello 13.17: Korjattu kuvaajatieto Kimmo Lustin kuvassa. Kuvan on ottanut Sanni Pasuri. Kuvaajaksi oli aiemmin merkitty Helsingin sarjakuvafestivaalit.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat