Ruotsalainen siivooja kirjoitti yli 50 vuotta sitten salaa teoksen, josta tuli sensaatio – Suomen Yleisradiossa se sensuroitiin

Ruotsin Finlandian eli August-palkinnon voitti tänä vuonna elämäkerta poliittisesti tiedostavasta viiden lapsen yksinhuoltajasta Maja Ekelöfistä, joka kirjoitti tulevaa menestysteostaan salaa työpaikallaan.

Maja Ekelöf kuvattuna vuonna 1972, jolloin Ekelöfiltä julkaistiin toinen ja viimeiseksi jäänyt teos Brev (1972). Se koostuu kirjeenvaihdosta vankilassa istuneen Tony Rosendahlin kanssa.Vieressä Maud Löfgren kirjat kirjan julkaisseesta kustantamosta. – Nina van den Brinkin teoksen kuvitusta.

10.12.2022 2:00 | Päivitetty 10.12.2022 9:59

Vuoden 1967 joulukuussa siivooja Maja Ekelöf listasi päiväkirjaansa joulunalusajan askareitaan monen sortin leipomuksista lipeäkalan liotukseen, vihanneskrassin kylvöön (“että saisimme joulupöytään vihreää”) ja kodin koristeluun.

“Kaiken tämän minä tein jouluna -67, vaikka sota Vietnamissa jatkuu ja yli puolet maapallon kansoista näkee nälkää. Kaiken tämän minä tein konemaisesti ja rituaalin mukaan”, Ekelöf kirjasi turhautuneena pitkän listansa lopuksi.

Parin vuoden kuluttua suuri ruotsalainen kustantamo etsi poliittista romaania kilpailulla. Voittajaksi selvisi Maja Ekelöf siivoojan arkea, ajatuksia ja ahdistusta kuvaavilla päiväkirjamuistiinpanoillaan. Hän oli lähettänyt ne ystävän ehdotuksesta kilpailuun ja ehdottanut kirjan nimeksi Rapport från en skurhink, Raportti siivousämpärin ääreltä.

Elettiin erilaisten raporttien aikaa, ja Ekelöf piti Jan Myrdalin kirjasta Rapport från kinesisk by (1963, suom. Raportti kiinalaisesta kylästä 1971).

Voittaneen päivä­kirjansa moton Ekelöf oli lainannut pessimismin filosofilta Schopen­hauerilta:

“Maailma on helvetti. Sekä piinattuina että piruina siinä ovat ihmiset.”

Ekelöfin päiväkirjaromaanista tuli valtava puheenaihe. Tuntematon siivooja Karlskogasta Boforsin asetehtaiden varjosta nousi julkkikseksi yhdessä yössä.

Palkintosumma vastasi Ekelöfin kolmen vuoden nettoansioita siivoojana.

Hänen välillä vimmaiset, välillä lakonisen huumorin värittämät merkintänsä kertoivat kello neljän herätyksistä, loputtomasta raadannasta, selkä- ja polvisäryistä, jatkuvasta talousahdingosta eikä vähiten suuresta maailmantuskasta. Vietnamissa sodittiin, Israelissa sodittiin, Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välit kiristyivät Kuuban kriisin aikana äärimmilleen… Pariisissa opiskelijat mellakoivat — se oli sentään toiveikasta.

Valveutuneelta Ekelöfiltä ei puuttunut aiheita, mutta juttukumppaneita puuttui:

”Saan tyytyä kirjoittamiseen. Britt ja Lars [aikuinen tytär ja teini-ikäinen poika] eivät kuuntele uutisia, ja naapurin rouvat puhuvat vain sisällissodista heidän ja aviomiesten välillä (osaan ne ulkoa).” 9.6.1967

Siivoojan raportti on poliittinen kirja, raportti hyvinvointia kohti kulkevan Ruotsin matalapalkkaisista työläisistä. Kirja oli sokki Ruotsissa: että tällaista oli edelleen.

Tänä vuonna Maja Ekelöf (1918–1989) on palannut Ruotsissa julkisuuteen hänestä ilmestyneen elämäkerran ansiosta. Nina van den Brinkin kirjoittama Jag har torkat nog många golv (Norstedts) palkittiin Ruotsissa viime viikolla vuoden parhaan tietokirjan August-palkinnolla, Ruotsin Finlandialla.

Nina van den Brink voitti tietokirjallisuuden August-palkinnon Maja Ekelöfin elämäkerrasta Jag har torkat nog många golv. Hän käyttää omia ja suomenruotsalaisen sukunsa kokemuksia osana tekstiään. Suomen Finlandia-gaalaa vastaava August-gaala pidettiin 28. marraskuuta Tukholman konserttitalossa.

Kirja on monella tavalla kiinnostava suomalaiselle lukijalle. Moni meistä on siivonnut Ruotsissa, tai hoitanut vanhuksia; vielä 1970–1980-luvun vaihteessa Suomesta lähdettiin sankoin joukoin kesätöihin Ruotsiin. Itse muistelen Hotel Kristinebergiä ja Älvsjön vanhainkotia.

Nina van den Brink (s. 1966) lomittaa tekstiinsä omia ja sukunsa kokemuksia. Hänen Rosita-äitinsä oli lähtenyt Porvoosta kymmenien tuhansien muiden suomalaisten lailla Ruotsiin leveämmän leivän perässä, pakoon massa­työttömyyttä, kaksi tytärtä kainalossaan. Kuopus Nina oli silloin neljän kuukauden ikäinen. Sekä äiti että tämän äiti, yli viisi­kymppisenä Ruotsiin muuttanut Thelma, elättivät itsensä siivoamalla — kuten myös van den Brink itse vuoden ajan, Lontoossa.

Hänen kirjoittamansa elämäkerta valottaa monin tavoin myös sitä, miten helposti vähäosaisuus tai tunne ulkopuolisuudesta periytyy. Van den Brink itse jätti ekonomiopintonsa korkeakoulussa Tukholmassa kahden vuoden jälkeen ja palasi töihin ICA-myymälään. Sama ulkopuolisuuden tunne vaivasi myös Maja Ekelöfiä.

Toimittajaksi sittemmin kouluttautunut Nina van den Brink löysi Maja Ekelöfin sattumalta, ystävän ansiosta, valmistellessaan Fokus-lehteen kulttuurihistoriallista esseetä suursiivouksen historiasta. Ekelöfin kirjoitukset koskettivat, ja niissä tuntui olevan paljon samaa van den Brinkin oman suvun naisten tarinoiden kanssa. Elämäkertaidea alkoi itää.

Viidenkymmenen vuoden aikana Ekelöfin kirja oli ehtinyt painua unholaan. Sen ovat korvanneet tyystin toisenlaiset siivousraportit tai järjestelyoppaat. Japanilainen Marie Kondo on saanut meidät ylikuluttavat shoppailijat seisomaan tavararöykkiöidemme keskellä ja pitämään erikoista monologia kysellen pusero, kirja ja astia kerrallaan, tuottaako juuri se minulle oikeasti iloa.

Suomalaisen Auri Kanasen siivousvinkit Tiktokissa ja sosiaalinen siivousapu ovat ylittäneet kansainväliset uutiskynnykset.

Oman siivousversionsa loi ruotsalainen Margareta Magnusson (s. 1934) synnyttämällään käsitteellä kuolinsiivous: kamat pitäisi laittaa kiertoon, etteivät ne jää perillisten vaivoiksi.

Maja Ekelöf kauhisteli tavaroiden aiheuttamaa tuskaa jo puoli vuosisataa sitten ja liputti kierrätyksen puolesta:

”Siinäpä minulla pulma, kun pitäisi heittää jotakin pois, en löydäkään mitään mitä ei vielä voisi käyttää. Kuvittelen, että vaate on käyttökelpoinen, kunhan se on jotenkuten puhdas ja ehjä. Siksipä minä sovin niin huonosti tähän käytä-ja-paiskaa-pois-aikaan. Minä olisin kai soveltunut paremmin johonkin aikaisempaan kauteen. Inhoan autoja, muovia ja kaikkia tarpeettomia vehkeitä, millä tämä aikakausi kohta tukehduttaa meidät.” 9.4. 1968

Siivooja-kirjailijana on sittemmin noteerattu myös Lucia Berlin (1936–2004) Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia -novellikokoelmansa ansiosta. Alkoholisoitunut Berlin nousi menestykseen vasta kuolemansa jälkeen.

Lucia Berlin (1936–2004) ajoittamattomassa valokuvassa.

Kiinnostavaa on samanaikaisuus: Ekelöf ja Berlin kirjoittivat kumpikin tekstejään 1960-luvulla. Berlin loi vahvasti autofiktiivisiä novelleja, Ekelöf päiväkirjaa suoraan omasta elämästään. Karl Ove Knausgårdilla oli edeltäjänsä, on todettu.

Ja eikö vain lauantaina Nobel-palkintonsa vastaanottava Annie Ernaux (s. 1940) käsittele juuri samoja kysymyksiä kuin Ekelöf: luokka-eroja ja naisen asemaa.

Maja Ekelöf oli yksinhuoltaja, koska hänen aviomiehensä oli jättänyt hänet nuoremman naisen takia 1950-luvulla. Viiden lapsen äiti oli huomasi eron jälkeen olevansa kaiken lisäksi jälleen raskaana, odottavansa kaksosia. Hän näki abortin ainoana keinona selviytyä tilanteesta ja piti päänsä, vaikka sairaanhoitohenkilökunta yritti ylipuhua hänet perumaan päätöksensä. Aborttilainsäädännön lievennyttyä abortit olivat lisääntyneet Ruotsissa, ja suunta haluttiin kääntää.

”En olisi selviytynyt enää kahden vauvan kanssa”, Ekelöf kertoi elämäkerran mukaan 1980-luvulla Husmodern-lehdelle. ”Se oli elämäni parhaita päätöksiä.”

Ekelöf jäi asumaan perheen vaatimattomaan taloon, otti talolainan omiin nimiinsä ja asennutti hiukan myöhemmin öljylämmityksen, mikä tuntui valtavalta luksukselta. Tulot koostuivat siivoustyöstä ja satunnaisesta lehdenjakajan tuurauksesta kesäisin.

Lasten kasvettua elämän valopilkuiksi tulivat yhteiskuntaopin ja kansantalouden opinnot iltaisin kansankorkeakoulussa sekä lukeminen ja kirjoittaminen. Historia kiinnosti häntä erityisesti, ja Ekelöf onnistui suorittamaan siinä yliopistoarvosanan.

Siivoojan raportti on vahva ylistyslaulu myös kirjallisuuden merkitykselle.

”Meistä pienipalkkaisista useimpia ei ole kasvatettu lukemaan klassikkoja, mutta kyllä meissä on monia jotka lukevat omasta aloitteestaan. Minä voin todistaa sen.” (7.9.1967)

Ekelöfin suosikkeihin kuuluivat muun muassa Albert Camus, Harry Martinson ja Bertrand Russell:

”Lukekaa Bertrand Russelia niin alatte ajatella.” (1966)

Elämäkerturi van den Brinkin äiti rakasti John Steinbeckia ja siivoojamummu puolestaan luki Aleksis Kiveä, J.L. Runebergiä, Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan -romaania, muun muassa.

Yksi julkaistu yleisönosastoteksti oli avannut Ekelöfille väylän yhteiskunnallisten mielipiteiden ilmaisulle lehtien palstoilla. Ja sitten ystävä vinkkasi Rabén & Sjögren -kustantamon poliittisia tekstejä etsineestä kirjallisuuskilpailusta.

Kilpailukäsikirjoitukset haluttiin koneella kirjoitettuina, mikä aiheutti pulman: Ekelöf ei omistanut kirjoituskonetta. Hän päätyi hakkaamaan päiväkirjojaan puhtaaksi yön tunteina työpaikallaan, ennen työvuoronsa alkua. Sitäkin hän kuvaa Siivoojan raportissa:

“Olen salaa lainaillut koneita työssä, kirjoittanut muutaman liuskan yhdellä koneella ja pari liuskaa toisella (niin että ne kuluisivat tasaisesti). - - Varhaiset aamuhetket olen istunut kirjoittamassa. Koko ajan peläten että joku tulisi ja näkisi minut istumassa paikassa jossa en saisi olla.” (6.6.1969)

Maja Ekelöf, 52, otti vastaan onnitteluja voitettuaan Rabén & Sjögren -kustantamon kilpailun parhaasta poliittisesta romaanista. Onnittelemassa juryn puheenjohtaja Alva Myrdal. Juhlapuvussaankin Ekelöf kantoi FNL:n eli Etelä-Vietnamin kansallisen vapautusrintaman pinssiä. – Elämäkertateoksen kuvitusta.

Elämäkerta kuvaa perusteellisesti, millaisen pyörityksen palkinto aiheutti. Kirjeitä tulvi, työläiset olivat kiitollisia siitä, että joku antoi heille äänen. Teos nousi ilmestymisvuonnaan Ruotsin kymmenen myydyimmän kirjan joukkoon, ja painos seurasi toistaan. Ekelöf sai maksettua velkojaan pois. Osan palkintosummasta hän lahjoitti FNL:lle eli Etelä-Vietnamin kansalliselle vapautusrintamalle. Sen pinssiä hän kantoi talvitakissaan ja myös juhlapuvussaan.

Suomeksi päiväkirja julkaistiin jo samana vuonna kirjailija Elvi Sinervon (1912–1986) kääntämänä nimellä Siivoojan raportti. Mutta sitä ennen tapahtui merkillinen episodi.

Maja Ekelöf matkusti elämänsä toiselle ulkomaanmatkalle – ensimmäinen oli suuntautunut DDR:ään – Helsinkiin vuonna 1970 neuvotellakseen kirjansa kääntämisestä ja sen sovittamisesta tv-teatteriksi. Joukko Yleisradion ohjelmaneuvoston konservatiivisia jäseniä torppasi kuitenkin kuudesta kaavaillusta tv-näytelmästä kolme liian radikaaleina, niitä lukematta. Ekelöfin kirjaan perustuva näytelmä oli näistä yksi, van den Brink kertoo kirjassaan.

Dagens Nyheterin Helsingin-kirjeenvaihtaja piti hyllytyspäätöstä ”pahimpana poliittisesti värittyneenä sensuuripäätöksenä radiossa sitten sota-ajan”. Ekelöf itse otti asiaan myös kantaa paikallislehdessä ja ihmetteli, voidaanko teksti tosiaan sensuroida sen kirjoittajan poliittisten näkemysten vuoksi.

Yleisradion televisioteatterin teatteripäällikkönä vuosina 1967–1986 toiminut Timo Bergholm ei muista juuri tätä tapausta, mutta hänen mukaansa ohjelmaneuvoston oikeistosiipi oli hanakka puuttumaan tv-teatterin suunnitelmiin. Pohjoismainen yhteistyö oli tuohon aikaan aktiivista, ja muissa Pohjoismaissa Suomen meininkiä ihmeteltiin, Bergholm kertoo. Hänen mukaansa varsinkin Ruotsi oli muita edellä ja siellä tehtiin vahvaa yhteiskunnallista draamaa. Samaan suuntaan Bergholm halusi viedä myös suomalaista tv-teatteria.

Lopulta Siivoojan raportista syntyi tv-näytelmä. Se esitettiin lokakuussa 1971.

”Vajaa vuosi sitten television ohjelmaneuvosto lienee säikähtänyt pelkkää työhön viittaavaa siivooja-sanaa: se pelkäsi katsojan vieraantuvan en tiedä mistä ja siirsi näytelmän sensuroitujen suunnitelmien notkuvalle hyllylle”, Jukka Kajava kirjoitti (HS 21.10.1971).

Siivoojan raporttinsa tarkkaan lukenut Kajava oli tv-toteutukseen pettynyt, se oli liian työläisromanttinen. ”Ei voi olla miettimättä, missä määrin television kylmäkiskoinen sensuurihenki on vaikuttanut”, Kajava pohti. Irma Seikkulan rooli suomalaisversion Maijana sai Kajavalta kiitosta herkkyydestään.

Maja Ekelöfin kirjaan Siivoojan raportti perustuvassa televisionäytelmässä esitti pääosaa Irma Seikkula. Näytelmän ohjasi Kari Liila.

Tammen julkaisema Siivoojan raportti sai paljon lukijoita: kovakantisesta ensiversiosta otettiin kaksi lisäpainosta, Tammelta kerrotaan, ja vuonna 1971 ilmestyivät nelos- ja viitospainokset Kurki-sarjassa.

Kriitikot ylistivät, kuten Ruotsissakin: ”Yksi kauden tärkeitä kirjoja”, totesi Katarina Eskola kritiikissään Helsingin Sanomissa. ”Se haastaa ihmisen maailmanlaajuiseen vastuuseen”, Eskola kirjoitti. ”Se osoittaa mitä on elää hyvinvointiyhteiskunnan kellarikerroksissa.”

Nyt Siivoojan raportti löytyi lainaan kirjaston varastosta. Joku on lukenut pehmeä­kantista Kurki-sarjan kirjaa ajatuksella: alleviivauksia on paljon, ne on vedetty huolellisesti viivoittimen avulla, lyijykynällä. Alleviivaaja on välillä samaa mieltä kirjoittajan kanssa, välillä vahvasti eri mieltä ja opponoi terävin huomautuksin, usein huuto­merkkien kera.

Maja Ekelöf halusi parantaa maailmaa, palavasti.

Hän oli myös pesunkestävä vasemmistolainen, joka piti äitinsä ja isänsä kuvien rinnalla seinällään Maon, Ho Tši Minhin ja Fidel Castron kaltaisten kommunistien ja vallankumousjohtajien kuvia. Van den Brinkin erinomainen elämäkerta aikaansa tarkoin seuraavasta työläisnaisesta taustoittaa hyvin 1960–70-lukujen maailmanpolitiikkaa ja aateilmapiiriä.

Maja Ekelöf kotonaan haitareineen ja happiviiksineen 1980-luvun lopussa. Tupakoinnin lopettanut Ekelöf kärsi elämänsä loppuvuodet keuhkosairaudesta, jonka syyksi hän mainitsi työssä käytetyt kemikaalit. Ekelöfin hautajaisissa vuonna 1989 soi muun muassa nicaragualainen ja suomalainen musiikki.

2020-luvun lukijassa Siivoojan päiväkirja on omiaan herättämään yhtä suurta turhautumista kuin vääryydet sen kirjoittajassa aikoinaan. Ekelöf raatoi aamusta iltaan, ja sai silti niin pientä palkkaa, ettei sillä tahtonut millään elää. Tuttua edelleen, silppu-, pätkä- ja osa-aikatyön markkinoilla.

Maailma paloi, ja niin se palaa yhä. Materialismi tuhoaa luonnon.

”Tärkeää on että maailman nuoriso protestoi. Meillä ei ole monta vuotta jäljellä planeettamme Maan pinnalla, jos muutosta ei tule.”

Kirjoitti Maja Ekelöf, yli viisikymmentä vuotta sitten.

Maja Ekelöf: Siivoojan raportti (Rapport från en skurhink, suom Elvi Sinervo), Tammi 1971. Esseen suorat, kursivoidut tekstilainaukset ovat Sinervon suomennoksesta.

Nina van den Brink: Jag har torkat nog många golv. En biografi om Maja Ekelöf. Norstedts 2022. Käännökset van den Brinkin kirjasta esseen kirjoittajan.

Aiheesta lisää: Ruotsin radion haastattelu Nina van den Brinkistä sisältää myös Maja Ekelöfin omia kommentteja.

Oikaisu 10.12.2022 kello 8.36: Kuvatekstissä Etelä-Vietnamin kansallisen vapautusrintaman lyhenne oli kirjoitettu virheellisesti muotoon NFL. Oikea muoto on FNL.

Oikaisu 10.12.2022 kello 9.59: Kuvatekstissä Lucia Berlinin kuolinvuosi oli kirjoitettu väärin. Hän kuoli vuonna 2004, ei vuonna 2006, kuten jutussa alun perin virheellisesti luki.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat