Maria Turtschaninoffin romaani on allegoria koko Suomelle ja lumoava ylistys suomaalle

Maria Turtschaninoff kaivautuu syvälle suomalaiseen luontosuhteeseen, samalla arkiseen ja mystiseen suon silmäkkeeseen. Aihe on universaali, romaanin oikeudet on myyty jo 15 maahan.

Maria Turtschaninoffin romaani Suomaa kasvaa allegoriaksi Suomesta.

17.12.2022 15:19

Romaani

Maria Turtschaninoff: Suomaa (Arvejord). Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. Tammi. 371 s.

Sattumalta juuri itsenäisyyspäivän alla luin Maria Turtschaninoffin (s. 1977) lumoavan romaanin Suomaa. Se päästää kaivautumaan tuoreella tavalla suomalaisuuden ytimeen ja luontosuhteeseemme.

Järisyttävin havaintoni on tämä: suurin repeämä ihmisen ja luonnon suhteessa ajoittuu omaan elinaikaani. 1960-luvulla alkanut kaupungistuminen katkaisi vuosisataisen suhteen, eikä tuo repeämä ole vielä korjaantunut.

Elintärkeä yhteys on poikki. Tosin ongelma ei ole yksin suomalaisten. Kaupungistuminen on katkaissut juuret miljardeilta maailman ihmisiltä. Juuri siksi eri puolilla maailmaa ihmiset ovat alkaneet kääntyä esi-isien ja -äitien puoleen, hakemaan merkityksiä ja vastauksia heidän viisaudestaan.

Finlandia Juniorilla palkitulle Turtschaninoffille Suomaa on ensimmäinen aikuisten romaani. Se paikantuu pohjalaiselle Nevabackan sukutilalle ja sijoittuu ajallisesti 1600-luvulta 2000-luvulle. Neljänsadan vuoden aikana nevabackalaisten symbioottinen suhde luontoon muuttuu vaihe vaiheelta etäisemmäksi, välineellisemmäksi ja viitteellisemmäksi.

Vaikuttavasti Turtschaninoff kuvaa tätä muutosta: miten joka solullaan luontoon sidoksissa oleva ja siitä riippuvainen ihminen vähä vähältä etääntyy siitä.

Luontoon sidoksissa oleva ihminen suhteuttaa ja sopeuttaa elämänsä ja toimintonsa vuoden kiertoon ja vaihtuviin sääoloihin. Yhteys on paitsi fyysinen, myös henkinen. Metsässä asuu metsänväki, joka on osa kaikkien elämää. Arkeen kuuluu sen huomioiminen ja kunnioittaminen.

Kirjailija on tutkinut maisemaa tarkasti, fyysistä ja henkistä, hengellistäkin. Vaikuttavasti hän kuvaa myös ihmisen syvää suhdetta eläimiin.

Kartanpiirtäjänuorukaisesta Antista kertoessaan kirjailija kuvaa todellisuutta, jossa ihmisen elämällä on vielä selvät rajat. Ihmisen tila rajautuu omaan kylään, jossa kaiken tekemisen voi piirtää kartaksi. Kaikki tapahtuu hallitulla alueella, elämällä on reunat. Nykyihmisellä noita reunoja ei enää ole.

Mutta oli esi-isillämmekin tilansa, jotka eivät karttapiirrokseksi alistuneet: tunteet. Kun Ant rakastuu, se ei enää taivu kartaksi. Tunteella ei ole reunoja, ei ole koskaan ollut.

Pikkuhiljaa ihmisten rajattuun tilaan alkaa tulla murtumia. Jotkut sukulaiset lähtevät kauemmas, ja niin uusia ajatuksia, aatteita ja vaikutteita alkaa virrata kylään. Naiset alkavat kouluttautua, itsenäistyä. Puolisoa ei enää tarvitse valita ihan vierestä.

Lapsenlapsi jää lintuja täyttävän ukkinsa huomaan, kun äiti lähtee Amerikkaan eikä palaa. Monet muutkin lähtevät, eivätkä palatessaan ole enää entisellään. Sota vie poikia ja miehiä.

Maria Turtschaninoff on kirjoittanut täydellisen joululahjaromaanin.

Turtschaninoff laulaa romaanillaan ylistystä suomalaiselle suomaalle. Näyttää sen mystisyyden, kauneuden ja erityisyyden. Suo ja sen henget vaativat kunnioitusta: se voi ottaa omansa, sinne voi upota.

Suomaa kasvaa allegoriaksi Suomelle.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen mukaan maamme nimeä Suomi on selitetty monin eri tavoin, lähtien suomenkielisistä äänteellisesti läheisistä sanoista kuten suo (”suomaa”, soinen maa).

Turtschaninoff on tarttunut tähän ehdotukseen: Suomi on suomaa, tuhansien soiden maa.

Kaikilla kansoilla on ollut omat suhteensa metsänväkeen ja luonnon elementteihin. Tästä näkökulmasta katsottuna Suomaan aihe on universaali. Turtschaninoff käsittelee asioita, jotka ovat ajankohtaisia ja kiehtovia kaikkialla maailmassa, ja romaanin käännösoikeudet onkin myyty heti ilmestyttyään ainakin 15 maahan.

Turtschaninoff kuljettaa suvun tarinaa episodimaisesti. Kertojaäänet ja näkökulmat vaihtuvat, kukin aikakausi soi ja rytmittyy hivenen eri tavoin.

Kiinnostavaa on sekin, että yhtäältä Turtschaninoff kirjottaa hyvin etuoikeutetun suvun tarinaa. Pohjalainen sukutila Nevabacka on ollut 1600-luvulta asti saman perheen hallussa. Suomessa tämä jatkumo katkesi talvi- ja jatkosodassa (1939–44) yli 400 000 ihmiseltä, kun he joutuivat jättämään kotinsa rajantakaisessa Karjalassa. Noilla suvuilla ja perheillä ei ole tämänkaltaisia juuria – vaan hyvin toisenlaiset.

Turtschaninoff on kirjoittanut täydellisen joululahjaromaanin. Sen viimeisillä sivuilla Nevabackan tilan perivä Stina kokee olevansa Nevabackassa ulkopuolinen, hatarien tarinoiden ja muistojen varassa.

Hänen pohdintansa kytkevät tarinan tähän hetkeen ja saavat havahtumaan: omien vanhempieni sukupolvi keräsi talteen marjat ja sienet. He tunsivat kasvit ja linnut. Valuuko tuo kaikki osaaminen nyt hukkaan? Mikä on minun tehtäväni tässä jatkumossa? Miten minä kiinnityn tähän maahan?

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat