Vuosia mukaan houkuteltu Robin Packalen ja Portion Boys pyrkivät Euro­viisuihin – Tässä ovat UMK-kilpailijat

Vuoden 2023 UMK:n voitosta kilpailee viisi artistia ja kaksi yhtyettä. Euroviisuedustaja valitaan 25. helmikuuta Turussa.

Robin Packalen (vas.), Portion Boys, Lxandra, Kuumaa, Benjamin, Käärijä ja Keira kilpailevat tämän vuoden UMK:ssa.

11.1. 8:00 | Päivitetty 11.1. 8:15

Suomen edustajaksi Euroviisuihin tähtäävät tänä vuonna Keira, Benjamin, Robin Packalen, Lxandra, Käärijä, Kuumaa ja Portion Boys. Euroviisuedustaja valitaan edellisten vuosien tavoin Uuden musiikin kilpailun finaalissa.

UMK:sta on kuitenkin viime vuosina muodostunut kilpailu, jossa ei tavoitella ainoastaan paikkaa Euroviisuissa. Kilpailu on nostanut artisteja aikaisempaa merkittävästi tunnetummiksi kotimaan markkinoilla.

Esimerkiksi viime vuonna kilpailuun osallistui Bess kappaleella Ram pam pam. Vaikka UMK-voittoa ei tullut, Bessin kappale oli koko viime vuoden kuunnelluin Suomen Spotifyssa. Tähän mennessä sitä on striimattu yli 14,5 miljoonaa kertaa.

Ei siis ole ihme, että tänäkin vuonna UMK-paikkaa tavoiteltiin yli 300 kappaleella.

UMK-raadin puheenjohtaja, YleX:n musiikkipäällikkö Tapio Hakanen sanoo, että vuosi vuodelta kilpailuun vaikuttaa hakevan nimekkäämpiä ja kokeneempia artisteja. Toisaalta mukana on edelleen myös uusia artisteja ja indie-levy-yhtiöiden edustajia, Hakanen sanoo.

”Tänä vuonna sekä tässä mukaan valitussa seitsikossa että kaikissa UMK:hon hakeneissa huomattavaa oli se, että tarjolla oli tosi energisiä biisejä. Valituista kappaleista vain yksi on balladi, muut ovat aika meneviä”, Hakanen sanoo.

Hakasen mukaan valinta oli tänä vuonna poikkeuksellisen vaikea, ja valitsematta jäi myös nimekkäitä artisteja, joilla oli hänen mielestään kova kappale. Tänä vuonna joukossa ei ole myöskään yhtään Dannyn tai Tommi Läntisen kaltaista konkariartistia.

Iän tai musiikkityylin puolesta konkarihakijoiksi laskettavia oli nyt hyvin vähän, Hakanen sanoo.

”Meidän täytyy kertoa tälle iskelmä- ja legendaosastolle paremmin, miten hieno mahdollisuus UMK olisi.”

UMK-finaali käydään Turun Logomossa 25. helmikuuta. Voittajabiisi valitaan yleisöäänillä ja kansainvälisten raatien antamilla pisteillä. Yleisöäänten painoarvo on 75 prosenttia, kansainvälisten raatien 25 prosenttia.

UMK:n voittaja edustaa Suomea Euroviisuissa, jotka käydään 9.–13. toukokuuta Liverpoolissa Englannissa. Kilpailu käydään tänä vuonna Britanniassa, koska Euroopan yleisradiounioni Ebu päätti, ettei tapahtumaa voida järjestää turvallisesti Ukrainassa Venäjän aloittaman hyökkäyssodan vuoksi.

Suomen edustamisesta kilpailevat UMK-kappaleet julkaistaan yleisön kuultaviksi arkipäivinä yksi kappale päivässä 12.–20. tammikuuta.

Seitsemän ehdokasta kertovat, miksi he halusivat mukaan kisaan ja millainen heidän kilpailukappaleensa on.

Robin Packalenia on pyydetty vuosien ajan mukaan UMK:hon.

Robin Packalen

Hittibiisien määrällä ja yleisellä tunnettavuudella mitattuna tämän vuoden isoin artisti UMK:ssa on 24-vuotias Robin Packalen, jolla on takana jo yli kymmenen vuoden ura. Packalen osallistuu UMK:hon kappaleella Girls Like You, joka julkaistaan 16. tammikuuta.

Packalenin osallistumista UMK:hon on huhuttu ja toivottu vuosien ajan viisufanien joukossa, mutta aiemmin laulaja on kieltäytynyt kunniasta. Esimerkiksi vuonna 2019 MTV:n haastattelussa Packalen sanoi todenneensa monesti, että Euroviisut ei ole sellainen konsepti, mihin hän haluaisi välttämättä lähteä

”Siinä artisti-imago vähän vääristyy ja sen jälkeen sitä on sitten Euroviisu-etuliitteellä tunnettu artisti”, Packalen pohti.

Nyt mieli on muuttunut. Syitä voi olla monia, joista yhdeksi voisi arvella sen, että englanniksi laulukielensä vaihtaneen artistin kansainvälinen ura ei ole lähtenyt toivotulla tavalla käyntiin. UMK-voitto ja osallistuminen Euroviisuihin toisi taatusti nostetta menevistä pop-kappaleista tunnetulle laulajalle.

Miksi päätit osallistua tänä vuonna UMK:hon?

”Ajoitus oli hyvä. Teimme yhdessä kaverini [tuottaja] Joonas Parkkosen ja kirjoittaja Zoë Mossin kanssa keväällä biisin, joka oli niin hyvä, etten halunnut julkaista sitä vain yhtenä sinkkuna muiden joukossa vaan tahdoin keksiä jotain suurempaa. Silloin joku tiimistäni heitti ehdotuksen, että ’olisiko nyt UMK:n aika, kun siihen on monta vuotta pyydetty’. Koen itse olevani juuri nyt valmis osallistumiseen ja niihin haasteisiin, joita tämä voi parhaimmillaan tuoda.”

”Tämä on artisteille mieletön mahdollisuus tavoittaa kymmeniä, jopa satoja miljoonia uusia ihmisiä. Seuraava albumini on tulossa englannin kielellä, ja kansainväliset markkinat ovat yhä mielessä.”

Millainen on kilpailukappaleesi?

”Se on pop-funk-biisi, joka kuvastaa mua paremmin kuin yksikään biisi, jonka olen julkaissut. Biisinä se on vähän flirtti, tunnelmaltaan alkuillan nousuhumalainen kappale. Ei välttämättä se yökerhon kuumin hetki, jossa tanssitaan lattialla vaan semmoista jammailutunnelmaa.”

Benjamin Peltonen voitti viime vuonna Tanssii tähtien kanssa -kilpailun.

Benjamin

Englannin kielestä suomeen uransa aikana vaihtanut 25-vuotias Benjamin Peltonen, artistinimeltään Benjamin, on julkaissut viime vuosina aktiivisesti kappaleita, joista osa on saavuttanut myös listamenestystä.

Alun perin Peltonen tuli tunnetuksi yhtenä Suomen ensimmäistä Instagram-julkkiksista, mutta musiikkiuraakin hän on tehnyt jo lähes kymmenen vuoden ajan. Viime syksynä hän osallistui Tanssii tähtien kanssa -kilpailuun ja voitti sen.

Benjamin osallistuu UMK:hon kappaleella Hoida mut, joka julkaistaan 13. tammikuuta.

Miksi päätit osallistua tänä vuonna UMK:hon?

”Sanoin heti urani alussa kymmenen vuotta sitten tiimilleni, että olisi kiva olla mukana Euroviisuissa. Silloin reaktio oli, että ’Okei, mietitään sitä’. Musta on ihanaa, että nykyään Suomen kansa ja musiikkiala ovat alkaneet tajuta, että Euroviisut on todella iso mahdollisuus ja ihana musiikin juhla. Tuntuu, että nyt oli oikea hetki tulla mukaan, kun tästä ei tule sellaista leimaa, että Benkku hakee viimeistä oljenkortta uralleen. Tämä on aidosti niin iso ponnahduslauta, että totta kai haluan olla mukana. Myös siksi, että rakastan Euroviisuja.”

Millainen on kilpailukappaleesi?

Hoida mut on supermenevä biisi, jossa on pientä iskelmävivahdetta, kasaribiitin, hyperpopin ja peruspopin yhdistelmää. Se on tunnelmaltaan vapautunut, vähän kuin kesällä julkaisemani Gay-kappale. Ajattelin sen erottuvan muista sillä, että se on tosi menevä, mutta tänä vuonna mukana on paljon todella meneviä biisejä. Pitää toivoa, että biisin sanoma ja esitys purevat ihmisiin.”

Portion Boys on tunnettu bilebändinä. Etualalla JaloTiina, eli Tiina Forsby.

Portion Boys

Viisihenkinen yhtye Portion Boys koostuu El Meisselistä (Mikael Forsby), JaloTiinasta (Tiina Forsby), Kenraali Vahvasta (Raimo Paavola), Taiteilija Niemisestä (Roope Nieminen) ja A.P Vuoresta. Yhtye iski vuonna 2021 kultasuoneen tekemällä uuden version Matin ja Tepon klassikkokappaleesta Vauhti kiihtyy.

Portion Boysin versiosta tuli yksi vuoden 2021 isoimmista hiteistä, mutta se ei ole bändin ainut menestyskappale. Spotifyssa valtaisia kuuntelumääriä ovat keränneet bändin biiseistä muun muassa Kyläbaari ja Karjala takas.

Rempseällä musiikilla Suomen hittilistoilla pärjännyt yhtye tavoittelee paikkaa Euroviisuissa kappaleella Samaa taivasta katsotaan. Se julkaistaan 20. tammikuuta.

Miksi päätitte osallistua tänä vuonna UMK:hon?

Mikael Forsby: ”Vuosien ajan haaveemme on ollut lähteä mukaan UMK:hon, mutta olemme kokeneet, ettemme ole tarpeeksi valmiita tai kypsiä tähän. Viime vuonna syntyi sopiva biisi ja alkoi vahvistua ajatus, että nyt kannattaa hakea. Tämä on upea tilaisuus tuoda juttuamme esille vielä laajemmalle joukolle ihmisiä. Mitään hävittävää meillä ei ole.”

Millainen on kilpailukappaleenne?

Mikael Forsby: ”Emme ole halunneet lähteä muuttamaan omaa juttuamme. Biisi on meidän näköisemme, mutta siihen on sisällytetty myös sanomaa, jota kaivataan nykyhetkeen. Tämä voi olla tuomassa piristystä kurjempiin asioihin, jotka vaivaavat ihmisten mieltä.”

Tiina Forsby: ”Meiltä odotetaan, että biisimme ovat kevyitä ja huumorilla sävytettyjä, mutta tähän on sisällytetty hyvinkin tärkeitä asioita.”

Kuumaa-yhtye julkaisi ensimmäiset kappaleensa jo vuonna 2016.

Kuumaa

Tämän vuoden Emma-gaalassa kolme ehdokkuutta itselleen napanneelle Kuumaa-yhtyeellä vuosi 2022 oli merkittävän läpimurron hetki, vaikka bändi on ollut toiminnassa vuodesta 2016 lähtien.

Johannes Brotheruksen, Jonttu Luhtavaaran ja Aarni Soivion muodostaman yhtyeen toistaiseksi isoimmat kappaleet ovat Oo vielä sekunnin mun ja Tulipalo.

UMK:hon Kuumaa osallistuu kappaleella Ylivoimainen. Se julkaistaan 19. tammikuuta.

Miksi päätitte osallistua tänä vuonna UMK:hon?

Brotherus: ”UMK tuntuu poikkeukselliselta ja ainutlaatuiselta ilmiöltä, jossa on todella ilo olla mukana juuri tällä hetkellä. Koemme, että tämä on hieno sauma tuoda musiikkiamme ja meitä yhtyeenä näkyville sellaisella tavalla, joka ei ole missään muussa formaatissa mahdollista.”

Millainen on kilpailukappaleenne?

Brotherus: ”Se on armoton rakkauslaulu, joka käsittelee rakastumisen tunnetta henkisellä tasolla enemmänkin rajuna kokemuksena kuin pumpulipilvenä.”

Lxandra-artistinimellä tunnettu Alexandra Lehti on saanut huomiota ”Suomen kansainvälisenä vientitoivona”.

Lxandra

Artistinimellä Lxandra tunnettu 26-vuotias Alexandra Lehti on saanut runsaasti huomiota suomalaisessa mediassa ”Suomen kansainvälisenä vientitoivona”. Lxandran musiikkia on kuultu amerikkalaisissa tv-sarjoissa ja elokuvissa, ja vuonna 2019 hän sai Music Moves Europe -palkinnon.

Vuonna 2021 debyyttialbuminsa Careful What I Dream Of julkaissut Lxandra ei ole toistaiseksi noussut Suomessa koko kansan tuntemaksi nimeksi. Lauluäänestään kehuja saaneelle artistille UMK on taatusti hyvä mahdollisuus tähän.

UMK:hon Lxandra osallistuu kappaleella Something to Lose. Se julkaistaan 17. tammikuuta.

Miksi päätit osallistua tänä vuonna UMK:hon?

"Ehdottomasti toiveena on löytää uutta yleisöä omalle musiikilleni. Lisäksi tässä pääsee tekemään uskomattoman ison show’n, johon ei muuten olisi mahdollisuutta tässä vaiheessa uraa.”

Millainen on kilpailukappaleesi?

”Biisini on ainoa balladi tämän vuoden UMK:ssa. Kappale kertoo merkityksellisistä ihmisistä ja heidän tärkeydestään. Se on itselleni todella tärkeä kappale.”

Käärijä on tehnyt vuosien ajan musiikkia Monsp Recordsille.

Käärijä

Jo vuonna 2016 debyyttikappaleensa julkaissut 29-vuotias Käärijä, oikealta nimeltään Jere Pöyhönen, on todennäköisesti suurimmalle osalle suomalaisista tuntematon nimi, vaikka isoimmat kappaleet ovat keränneet Spotifyssakin miljoonia kuuntelukertoja.

Vuosien ajan Monsp Recordsin artisteihin kuuluneelta räppäriltä ilmestyi vuonna 2020 esikoisalbumi Fantastista.

UMK:hon Käärijä osallistuu kappaleella Cha Cha Cha. Se julkaistaan 18. tammikuuta.

Miksi päätit osallistua tänä vuonna UMK:hon?

"Suurin syy oli päästä voittamaan Euroviisut. UMK on hieno konsepti ja kasvanut vuosien aikana. Tämä voi tuoda artistibrändille paljon hyvää. Suomessa ei ole mielestäni kuultu vielä minun tyylistäni musiikkia. Moni varmasti tykkää, mutta moni myös vihaa.”

Millainen on kilpailukappaleesi?

”Tässä on käytännössä kaksi eri biisiä. Se alkaa painostavalla tunnelmalla ja menee siitä vapaaseen tunteeseen. Se on ennalta-arvaamaton, ja kuuntelijat yllättyvät siitä, mitä biisissä tapahtuu.”

Keira Lundström kilpaili vuonna 2022 The Voice of Finlandissa.

Keira

Viime vuoden The Voice of Finland -kilpailussa aina finaaliin asti päässyt 17-vuotias Keira Lundström, artistinimeltään Keira, on tämän vuoden UMK-kilpailijoista nuorin ja artistiurallaan selvästi kokemattomin.

UMK:ssa julkaistava No Business on The Dancefloor on Keiran esikoissingle. Sitä ovat olleet tekemässä tunnetut suomalaisnimet Teemu Brunila ja Axel Ehnström sekä saksalaistuottaja Jason Ok. Kappale julkaistaan 12. tammikuuta.

Miksi päätit osallistua tänä vuonna UMK:hon?

"UMK:ssa mukana oleminen on ollut minulle unelma. The Voice of Finlandin jälkeen mietimme, mitä voisi tapahtua seuraavaksi, ja aloimme miettiä, olisiko UMK seuraava askel. Palaset loksahtelivat kohdalleen, ja täällä ollaan. Toivon UMK:n antavan minulle kokemusta, ja urani kannalta tämä on hieno mahdollisuus.”

Millainen on kilpailukappaleesi?

”Tämä on todella vahva tanssibiisi. Tanssijat näkyvät paljon myös musiikkivideolla ja itse lavashow’ssa.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat