Uusi Saapasjalkakissa sekoittaa sujuvasti seikkailua ja tyylipuhdasta toimintakomediaa

Animaatiotarinan hetkittäisen junnaavuudenkin kestää, koska hahmot toimivat hyvin.

Shrek-elokuvien Saapasjalkakissa on saanut toisen oman elokuvansa.

23.12.2022 12:26 | Päivitetty 23.12.2022 12:33

Animaatio

Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus (Puss in Boots: The Last Wish), ohjaus Joel Crawford. USA 2022. 100 min. K7. ★★★★

Saapikkaiden kopina sen kertoo: Saapasjalkakissa on palannut. Sympaattinen, joskin korskeuteen taipuva miekkaniekka tavattiin jo 2000-luvun alun Dreamworksin menestyksekkäässä Shrek-elokuvasarjassa. Vuonna 2011 se sai oman elokuvansa, ja nyt vuorossa on viimein toinen.

Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus -elokuvan alkuasetelma ei kuitenkaan sankaria mairittele. Katti on viettänyt rosoista elämää sillä seurauksella, että kissojen yhdeksästä elämästä sillä on jäljellä enää yksi. Niinpä se päättää nostaa tassut pystyyn ja ryhtyy säyseäksi kotikissaksi.

Mutta kauaa ei kissanhiekka tiimalasissa kulu, kun jo seikkailu kutsuu.

Saapasjalkakissan alkuperäisenä ääninäyttelijänä kuullaan Antonio Banderasta.

Metsuriparran kasvattanut Saapasjalkakissa lähtee etsimään tarunhohtoista Toivomustähteä saadakseen sen avulla elämänsä takaisin, siis ne hukatut kahdeksan. Apuna on Kitty Pehmotassu, jonka kanssa Saapasjalkakissalla on kiihkeä viha-rakkaus-suhde. Peräänsä he saavat sekalaisen joukon konnia, itse Kuolema mukaan lukien.

Joel Crawfordin ohjaama animaatioelokuva ammentaa totuttuun tapaan satumaailmoista, joista keskivertokatsoja lienee perillä. Tuttujen taruhahmojen vinksahtanut kierrättäminen ei ole missään nimessä enää uusi idea, mutta se tarjoaa kieltämättä alustan nokkelalle huumorille.

Elokuva sekoittaa sujuvasti seikkailua, westerniä ja tyylipuhdasta toimintakomediaa. Shrek-elokuvien valtti on ollut juuri vitsikkyys, ja se taito on edelleen tallella.

Tarinan hetkittäisen junnaavuudenkin kestää, kun hahmot toimivat hyvin.

Saapasjalkakissa itse on pohjimmiltaan sekarotuinen toimintakomediasankari, jonka kollimainen karisma kattaa kakkososassa kaiken zorroilusta tolloiluun.

Äänirooleissa Antonio Banderas, Salma Hayek, Harvey Guillén, Florence Pugh, Olivia Colman, Ray Winstone. Suomenkielisissä äänirooleissa Heikki Sankari, Petra Karjalainen, Miiko Toiviainen, Mimosa Willamo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat