Romaani
F. Springer: Bougainville (Bougainville. Een Gedenkenschrift). Suom. Titia Schuurman. Aviador. 144 s.
Menestyvin osa käännöskirjallisuudesta on jollain lailla yleispätevää. Gabriel Garcia Marquezin luomaan Macondon kylään matkatessaan ei tarvitse tuntea Latinalaista Amerikkaa, sillä romaanin imu ei perustu paikallistuntemukseen. Samalla tapaa J. K. Rowling on rakentanut Harry Potter -kirjojen Tylypahkan brittiläisen luokkayhteiskunnan pohjalle, mutta se on alusta lähtien oma, itseriittoinen todellisuutensa.
Luettua voi rikastuttaa tuntemalla yhteiskuntia ja historiaa, mutta se ei ole lukemisen edellytys.
Usein käännöskirjallisuudessa törmää myös teoksiin, jotka ovat menestyneet vain kotimaassaan. Näiden kirjojen salainen ainesosa voi olla sellainen, joka toimii kunnolla vain tietyissä historiallisissa ja maantieteellisissä olosuhteissa. Niistä voi siis usein oppia jotain erityistä, vain kyseiselle maalle tai kirjalle ominaista, jos viitsii nähdä hieman vaivaa. Siksi nämä suomennokset ovat kulttuurityötä parhaimmillaan.
Hollantilaisen F. Springerin kansainvälisen diplomatian maailmaan sijoittuva romaani Bougainville (1981) on tällainen teos. Jos sen merkityskerrokset eivät suomalaiselle nykylukijalle aukeakaan, kirja on juonivetoisena pienoisromaanina kuitenkin helppo ottaa haltuun ja sen jälkeen miettiä, mitä oikein tuli luettua. Titia Schuurmanin käännös välittää kirjailijan pisteliään lakonisen tyylin sekä paikoin koukeroiset sivulauseet suomeksi oikein mainiosti.
F. Springer on alankomaalaisdiplomaatti Carel Jan Schneiderin (1932–2011) kirjailijanimi. Lapsuutensa hän vietti nykyisen Jakartan alueella siirtomaa-ajan loppupuolella, ja työurallaan hän toimi diplomaattina ja suurlähettiläänä useissa maailmankolkissa.
Kirjan päähenkilö Bo on diplomaatti, joka lähetetään 1970-luvulla Bangladeshiin. Hän kohtaa parhaan ystävänsä Tommien yllättäen, kun YK:n pääsihteeri saapuu kaupunkiin. Pääsihteerin avustajana työskentelevä Tommie lähtee uimaan Tyyneen valtamereen, eikä häntä koskaan löydetä.
Bolle luovutetaan Tommien jälkeenjääneet paperit, joita hän alkaa tutkia. Merkittäväksi osoittautuu Tommien indonesialaisen lapsuuden mökkihöperöitynyt sosialisti-isoisä, joka toisen maailmansodan kynnyksellä varoittelee lapsia tulevasta tuhosta ja kaiken lopusta.
Suomalaiselle Alankomaiden Itä-Intia on melko etäistä historiankirjoitusta, hollantilaiselle taas elettyä todellisuutta, vaikka kirjaimellisesti onkin jäänyt menneisyyteen. Bougainville käsittelee menneen imperiumin aiheuttamaa aavesärkyä, ristiriitaista koloniaalista nostalgiaa, joka on Hollannissa saanut malaijinkielisen nimen tempo doeloe.
Kulttuurisen etäisyyden tuntua lisää menneiden vuosikymmenten meininki, jossa kansainvälinen diplomatia on seikkailevien, viriiliä esittävien miesten temmellyskenttää. Oman elämänsä jamesbondeja kirjassa riittää useassa sukupolvessa, ja jokainen heistä on tavallaan surullisen hahmon ritari.
Tommien isoisän lapsuudenmuistojen kautta jatkumo yltää kirjailija Multatuliin (Eduard Douwes Dekker, 1820–1887) saakka, joka oli hollantilaisen kolonialismin kriitikkona ja kansakunnan omatuntona F. Springerin esikuva ja edeltäjä. Satiirisesta Max Havelaar -romaanista (1860) tunnetun kirjailijan taiteilijanimivalinta on suomalaisittain mieleenpainuva, mutta suomen kielen sijaan sitä on inspiroinut latina: nimi tulee fraasista ”olen kärsinyt paljon”.
Jos Multatuli käsitteli Alankomaiden Itä-Intian epäkohtia ja koloniaalista julmuutta, Springerin aiheena on tuon ajan päättymistä seurannut sota, kaaos ja kärsimys. Imperiumin perintönä kansainvälinen ura oli lukuisille hollantilaisille luonteva valinta, ja maailmalla oli tarjolla houkuttelevia jälleenrakennustehtäviä. Paikallisen väestön ja eliitin suhteissa kolonialismin rakenteet säilyivät.
Ville-Juhani Sutisen Finlandia-palkitussa Vaivan arvoista -teoksessa vaiva samaistuu massiivisten teosten suureen sivumäärään, mutta itseäni laiskahkona lukijana kiehtovat usein eniten kirjailijat, jotka saavat ohuenkin läystäkkeen tuntumaan tiiliskiveltä. Mikä parasta, tämän järkäleen alle ei lyyhisty lukiessa, vaan painavuuden tunne seuraa jälkikäteen.