Hollywood-spektaakkeleita, huippuohjaajien uutuuksia – Tätä kaikkea voi odottaa elokuvavuodelta 2023

Vuosi 2023 tuo tuo tullessaan odotettuja isoja Hollywood-filmejä, supersankareilla ja ilman, sekä kansainvälisesti arvostettujen elokuvantekijöiden uutuuksia. HS:n juttusarjassa esitetään ennustuksia ensi vuodesta.

Indiana Jones ja kohtalon aika, Tár sekä Spede saapuvat elokuvateattereihin ensi vuonna.

26.12.2022 14:36 | Päivitetty 30.12.2022 11:32

Kuluneen vuoden ensi-illoissa oli vielä runsaasti elokuvia, joiden julkaisua oli koronapandemian vuoksi pantattu. Vaikka syksy 2022 oli ensimmäinen ”normaali” puolivuotinen sitten vuoden 2019, elokuvateattereiden kävijäluvut eivät palautuneet koronaa edeltävän ajan tasolle, eivät Suomessa tai muuallakaan maailmassa. Koko alalla jännitetään nyt, löytävätkö ihmiset ensi vuonna teatterisaleihin vanhaan malliin.

Potentiaalisia kassamagneetteja on ainakin tulossa ensi vuoden aikana valkokankaille.

Lue lisää: Tekoälystä tulee työkaveri ja sähkö­autoilun murros ottaa aikalisän – 3 ennustusta teknologian vuodesta 2023

Lue lisää: Poimimme kolme muoti­ennustusta vuodelle 2023

Lue lisää: Viruksia, bakteereja ja seksi­tauteja liikkeellä aiempaa enemmän – Tällainen on terveys­vuosi 2023

Isoissa amerikkalaisissa Hollywood-elokuvissa on – tietysti – luvassa runsaasti uusia jättibudjetin supersankarifilmejä. Marvel-universumissa, jossa kaikki elokuvat (ja nykyään sarjatkin) ovat yhteydessä toisiinsa, alkaa ensi vuonna ”vaihe viisi”. Sen aloittaa Ant-Man and the Wasp: Quantumania helmikuussa.

Jonathan Majors esittää Kangia Marvelin uudessa Ant-Man-elokuvassa.

Vuoden odotetuin Marvel-uutuus lienee Guardians of the Galaxy -elokuvasarjan kolmas osa, jonka ensi-iltapäivä on 3. toukokuuta. Sen on ohjannut ja käsikirjoittanut aiempien tapaan James Gunn, joka siirtyi tänä syksynä kilpailijan leipiin: Gunn luotsaa nyt Warner-yhtiön DC-supersankarien elokuvauniversumia ja uudistaa sitä rankalla kädellä.

DC-supersankarifilmejä on tulossa vuonna 2023 teattereihin niin ikään useita. Niistä eniten huomiota on herättänyt jo etukäteen The Flash, nimihahmoa esittävää Ezra Milleriä koskevien kohu-uutisten vuoksi. Pitkään valmiina ollut elokuva tulee teattereihin luultavati kesäkuussa. DC:n suosituin elokuva Aquaman (2018) saa jatko-osan loppuvuodesta.

Supersankarigenren ulkopuolellakin on luvassa isoja Hollywood-viihde-elokuvatapauksia. 28. kesäkuuta saa ensi-iltansa viides Indiana Jones -elokuva Indiana Jones ja kohtalon aika. Edellisestä Indiana Jones ja kristallikallon valtakunnasta on silloin kulunut jo 15 vuotta. Kohtalon aika jäänee viimeiseksi elokuvaksi, jossa Harrison Ford esittää nimiroolia, sillä hän on jo 80-vuotias.

Harrison Ford näyttelee Indiana Jonesia elokuvasarjan viidennessä osassa, joka saa ensi-iltansa kesäkuussa.

Muita menestyneiden elokuvasarjojen uusia osia ovat esimerkiksi kolmas Creed (3.3.), neljäs John Wick (22.3.), kymmenes The Fast and the Furious (todennäköisesti toukokuu) ja seitsemäs Mission: Impossible (heinäkuu). Denis Villeneuven Dyyni-filmatisoinnin toinen osa saapuu valkokankaille marraskuussa.

Ohjaaja Christopher Nolan kuuluu nykypäivän harvoihin Hollywood-tekijöihin, jotka pääsevät tekemään ison budjetin elokuvia mistä aiheesta haluavat, ja joiden uutuus on aina tapaus. Heinäkuussa Nolanilta tulee teattereihin Oppenheimer, joka kertoo J. Robert Oppenheimerista, ensimmäisten ydinaseiden kehittäjästä.

Monilta kiinnostavilta indie- ja arthouse-elokuvien tekijöiltä on vuonna 2023 tulossa paljon uusia teoksia.

Esimerkiksi Hereditary- ja Midsommar-kauhuelokuvien ohjaaja-käsikirjoittaja Ari Asterin uutuus on nimeltään Beau is Afraid. Aiemmin se kulki pitkään työnimellä Disappointment Blvd. Surrealistiseksi kauhukomediaksi kuvaillulla elokuvalla ei vielä ole tarkkaa ensi-iltapäivää. Indie-suosikki Wes Andersonilta on tarkoitus ensi vuonna tulla kaksikin elokuvaa, Asteroid City valkokankaille kesäkuussa ja The Wonderful World of Henry Sugar myöhemmin Netflixille.

Decision to Leave on genreltään romanttinen trilleri.

Suoratoistopalveluiden ensi vuoden uutuuselokuvia ovat esimerkiksi 1800-luvulle sijoittuva, Scott Cooperin ohjaama trilleri The Pale Blue Eye sekä korealainen Jung_E. Jälkimmäinen on Train to Busan -elokuvan sekä Hellbound-sarjan jaksoja ohjanneen Yeon Sang-hon uusi tieteisfilmi. Molemmat ilmestyvät Netflixiin tammikuussa.

Ridley Scottin ison Napoleon-historiaeepoksen on on tarkoitus ilmestyä AppleTV+-palveluun ensi vuonna, mutta tarkka ajankohta ei ole tiedossa.

Suomen teattereihin saapuu ensi vuonna monia kehuttuja ja palkittuja uutuusdraamoja, jotka ovat muualla maailmassa jo saaneet ensi-iltansa. Park Chan-wookin korealaisdraama Decision to Leave, joka palkittiin tämän vuoden Cannesin elokuvajuhlilla parhaasta ohjauksesta, tulee Suomen valkokankaille 27. tammikuuta.

Nina Hoss elokuvassa Tár.

Martin McDonaghin The Banshees of Inisherin (Suomen ensi-ilta 3.2.) , Todd Fieldin ylistetty Tár (24.2.) ja Darren Aronofskyn The Whale (3.3.) saivat ensiesityksensä syksyllä Venetsian elokuvajuhlilla ja saattavat olla vahvoilla ensi kevään Oscar-kisoissa.

Venetsian kultaisen ja hopeisen leijonan voittajat, Laura Poitrasin dokumentti All the Beauty and Bloodshed sekä ranskalaisen Alice Diopin tosipohjainen draama Saint Omer, eivät ole vielä saaneet Suomen ensi-iltapäiväänsä. Ensi vuonna ne silti todennäköisesti saapuvat tänne jossain muodossa, samoin kuin Venetsian juryn erikoispalkinnon saanut, Iranissa vankeuteen tuomitun Jafar Panahin uutuus No Bears. Yhdysvalloissa syksyn Telluride-festivaalilla runsaasti kehuja saanut Sarah Polleyn Women Talking nähtäneen myös Suomessa ensi vuonna.

Riku Nieminen näyttelee nimiroolia Spede-elokuvassa.

Vuoden 2023 kotimaisia uutuuselokuvia ovat muun muassa Pamela Tolan ohjaama komediadraama Järjettömän paska idea (ensi-ilta 13.1., Jalmari Helanderin raju toimintafilmi Sisu (27.1), Marja Pyykön Skimbagirls (10.2.) sekä aiemmin kiitettyjä dokumentteja ohjanneen Tonislav Hristovin Laupias taksikuski (17.2.). Aleksi Delikourasin ohjaama Spede tulee kankaille syksyllä, Maria Sidin uuden Risto Räppääjän ensi-illan ajankohta ei vielä ole tiedossa.

Jos hyvin käy, saa ensi vuonna ensi-iltansa myös Aki Kaurismäen uusi ohjaustyö. Työnimellä Kuolleet lehdet kulkeva elokuva on Kaurismäen mukaan ”nollatuntisopimuksella marketin hyllyjä täyttävän naisihmisen ja hiekkapuhaltajan yritys rakkaustarinaksi”. Sen pääosissa nähdään Alma Pöysti ja Jussi Vatanen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat