Suomessa liki tuntematon klassikko julkaistiin suomeksi vuosi­kymmeniä ilmestymisen jälkeen

Argentiinalaisen Eternautti-sarjakuvan kaksi versiota näyttävät, kuinka eri tavoin saman tarinan voi kertoa.

Tyylinäyte Eternautti-sarjakuvasta, jossa aikamatkaaja materialisoituu kertomaan tarinansa.

4.1. 14:40

Sarjakuvat

Francisco Solano López ja Héctor Germán Osterheld: Eternautti (El Eternauta). Suom. Jarkko Sikiö. Kvaak Kirja ja Zum Teufel. 368 s.

Alberto Breccia ja Héctor Germán Osterheld: Eternautti 1969 (El Eternauta 1969). Suom. Jarkko Sikiö. Kvaak Kirja ja Zum Teufel. 62 s.

Argentiina­laista sarjakuvaa ei ole ilmestynyt suomeksi 20 vuoteen, sen jälkeen, kun Quinon maailmantilaa hellän pisteliäästi pohtivasta tytöstä kertovaa Mafaldaa julkaistiin viimeksi.

Mafaldan poliittiset ulottuvuudet oli suunnattu selkeästi aikuisille, mutta Eternautti on perinteistä poikamaista seikkailua.

Argentiina oli sarjakuvan suurvalta Latinalaisessa Amerikassa ja Eternautin käsikirjoittaja Héctor Germán Osterheld (1919–77) sen keskeisimpiä kehittäjiä. Eternautti ilmestyi 1957–59 Hora Sero -sarjakuva­lehdessä, jonka Oesterheld perusti veljensä kanssa.

Aiemmin 1950-luvulla Oesterheld kirjoitti muun muassa Kersantti Kirk ja Ernie Pike -sarjakuvia, joita piirsi myöhemmin Corto Maltesella maineensa luonut italialainen Hugo Pratt.

Eternautti alkaa, kun salaperäinen matkalainen Juan Salvo materialisoituu kertomaan tarinaansa sarjakuva­käsikirjoittajan työhuoneeseen.

Aikamatkaajan eli eternautin kertomus kuvaa, kuinka tappava lumisade tuhoaa melkein kaiken elämän Buenos Airesissa. Se on alkusoitto avaruudesta tulevalle valloitukselle, jota vastaan soditaan satoja sivuja.

On helppo arvata, että Eternautti ilmestyi lehdessä, jota sen kirjoittaja toimitti. Tekstiin on tuskin puututtu ja sitä riittää. Juanin kertojanääni selittää tapahtumat ja kuvailee laveasti hänen tuntemuksiaan.

Sisäisen maailman pitäminen mukana voisi olla sarjakuvassa kiinnostava kirjallinen keino, mutta jaaritus puuduttaa.

Eternautin tieteisseikkailu muistuttaa kömpelyyksineen monien muiden maiden sarjakuvia suunnilleen samoilta ajoilta. Esimerkiksi Suomesta mieleen saattavat tulla Ami Hauhion Maan mies Marsissa ja Koltan perintö 1940-luvulta.

Francisco Solano Lópezin jäyhä piirrostyyli istuu tunnelmiin. Hän piirsi monia Oesterheldin kirjoittamia sarjakuvia, myös Ernie Pikea. López (1928–2011) jatkoi työtään koko elämänsä, mutta Eternautti on yhä hänen tunnetuimpia töitään.

Oesterheld ja López tekivät Eternautille jatkoa vielä 1976. Se oli käsikirjoittajan viimeinen työ ennen kuin uusin sotilasjuntta pidätti hänet.

Oesterheld ja hänen neljä tytärtään kuuluivat diktatuuria vastustavaan vasemmistolaiseen Montoneros-sissiryhmään. Tuhansien muiden tapaan he kaikki katosivat jäljettömiin pidätysten jälkeen.

López palasi Eternautin maailmaan vielä muiden käsikirjoittajien kanssa, viimeksi vuonna 2003.

Suomessa aiemmin liki tuntematon argentiinalainen sarjakuvaklassikko ilmestyi alan harrastajien joukkorahoituskampanjan tuella. Keräys menestyi niin hyvin, että saman tien julkaistiin alkuperäisen Eternautin uusintaversio, Eternautti 1969.

Sen piirsi yksi Argentiinan taitavimmista sarjakuvataitelijoista, Alberto Breccia (1919–93). Hienostuneissa piirroksissaan Breccia yhdistelee erilaisia tekniikoita, paikoin jopa valokuvaa, ekspressionistiseksi kollaasiksi.

Jälki ei kuitenkaan muistuta toisen suuren argentiinalaisen sarjakuvaekspressionistin, Alack Sinnerin piirtäjän José Muñozin jälkeä. Muñoz käytti mustan ja valkoisen teräviä kontrasteja, Breccia myös ohutta viivaa ja yksityiskohtia.

Oesterheld kehittyi urallaan ja politisoitui. Breccian kanssa tehty, sensuurin kynsiin joutunut Che Guevaran elämäkerta Vida del Che (1968) on arvostettu klassikko. Ilmeisesti Oesterheld huomasi itsekin, että liika teksti raskautti Eternauttia.

Eternautti 1969 tiivistää alun perin pitkästi yli 300-sivuisen tarinan vain 50 sivuun. Tekstimassoista ei ole vieläkään päästy kokonaan ja loppupuolella sotiminen etenee niin hurjaa vauhtia, että uhkaa mennä sekavaksi.

Rinnakkain luettuna kaksi versiota tarjoavat harvinaisen ja kiinnostavan käytännön esimerkin, kuinka eri tavoilla sama tarina voidaan kertoa sarjakuvalla. Muiden muutosten lisäksi jälkimmäisessä versiossa militarismin vastaisuus on korvannut Korkeajännitys-hengen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat