Entinen suur­lähettiläs Bruce Oreck muutti Meksikoon ja löysi elämän pienet ilot

Bruce Oreck sanoo olevansa ”syvällisesti kiitollinen” Suomessa viettämistään vuosista ja nimittää suurlähettilään virkakauttaan yhdeksi elämänsä suurimmista seikkailuista.

Yhdysvaltain entisellä Suomen-suurlähettiläällä Bruce Oreckilla on kyltymätön suhde liikuntaan. Hän kertoo käyvänsä yhä päivittäin kuntosalilla, uivansa meressä ja harrastavansa mielellään muitakin aktiviteettejä. Hänet kuvattiin Meksikossa, jossa hän nykyään asuu.

2.1. 2:00 | Päivitetty 2.1. 7:07

Helsingin Sanomien Kuukausiliite haastatteli Bruce Oreckia loppukesästä 2015. Virkansa vastikään jättänyt suurlähettiläs esitteli ylpeänä Helsingin keskustassa sijaitsevaa, viimeisen päälle remontoitua asuntoaan.

Oreckille sijainti oli kaikki kaikessa. New Yorkin kasvatin mielestä kodin tuli olla niin keskellä kaupunkia, että sieltä pystyi kävelemään kaikkialle ja kadulle astuessa pääsi aistimaan elämää.

Nyt mieli tuntuu muuttuneen.

Oreck vastaa videopuheluun Meksikosta maaseutuhuvilaltaan. Hän kutsuu paikkaa pääasialliseksi kodikseen. Suomessa hän käy nykyisin lähinnä pistäytymässä.

Oreck siirtää kameraa oikealle. Eteen avautuu näkymä turkoosina kimmeltävälle Tyynellemerelle. Oreck kertoo bongaavansa vedestä valaita, delfiinejä ja kilpikonnia. Naapureista ei ole vaivaa.

”Tavallaan siis hyvin suomalainen paikka.”

Suomalaisuuteen Oreck tutustui syksyllä 2009, kun hän aloitti virkansa Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläänä. Pian leveäraamisesta amerikkalaisesta kasvoi koko diplomaattikunnan näkyvin mediapersoona, joka hurmasi suomalaiset leveällä hymyllään ja rennolla olemuksellaan.

Lupsakan ulkokuoren alla lymysi silti piinkova ammattilainen. Ennen suurlähettilään pestiään Oreck oli työskennellyt öljy- ja kaasuyhtiöiden verojuristina sekä kiinteistöbisneksessä ja luonut itselleen miljoonaomaisuuden.

Oreck toteaa elävänsä tällä hetkellä uutta lukua elämässään. Enää tärkeintä ei ole jatkuva työnteko tai rahan ja suurten tavoitteiden saavuttaminen. Tärkeämmäksi ovat nousseet elämän yksinkertaiset ilot, kuten vanhojen ystävien tapaaminen, lastenlasten kanssa puuhailu tai vaikkapa auringonlaskun seuraaminen.

Oreck kertoo äitinsä kuolleen alkuvuodesta. Se pani väkisinkin miettimään. Hyviä vuosia on yhä edessä, mutta ei silti loputtomasti. Miten ne tulisi käyttää?

”Haluan panostaa asioihin, jotka ovat… en sanoisi henkevämpiä, sillä en ole lainkaan uskonnollinen ihminen”, Oreck pohtii.

”Kyse on siitä, minkä kokee arvokkaaksi.”

”Itselleni tärkeintä on olla onnellinen ja tuntea kiitollisuutta.”

Eikö bisnes enää kiinnosta?

”No, en välttämättä niinkään sanoisi”, Oreck vastaa.

”Onhan minulla erilaisia kiinteistöprojektejakin edelleen meneillään.”

Eräs hankkeista on Helsingin Vallilassa sijaitseva The Train Factory. Oreck osti vuonna 2018 Konepajan alueen vanhat veturitallit VR:ltä 11 miljoonalla eurolla, tavoitteenaan kehittää paikalle uutta kaupunkikulttuurin keskittymää.

Kaikki ei ole mennyt täysin suunnitelmien mukaan. Maaliskuussa uutisoitiin konepajan kehitysyhtiön siirtyneen osin seinäjokelaisen kiinteistökehittäjä Raimo Sarajärven edustaman ryhmittymän yhteistyöprojektiksi.

”Voi pojat”, Oreck huokaa.

Hän kertoo, ettei ole ollut koskaan mukana kiinteistöprojektissa, joka vaikuttaisi yhtä varmalta menestykseltä, mutta jonka toteuttaminen osoittautuisi yhtä mutkikkaaksi. Milloin päänvaivana on ollut Sääntö-Suomen byrokratiakoneisto, milloin maailmanlaajuinen kulkutauti.

Vastoinkäymiset kasvavat Oreckin puheissa raamatullisiin mittasuhteisiin.

”Mielessä ovat käyneet Mooses ja Egyptin vitsaukset. Päällemme ei ole satanut vielä sammakkoja, mutta en pitäisi sitäkään enää mahdottomana. Niin haastava juttu tämä on ollut.”

Niin sanotusti ”pain in the ass”?

”Se on mielestäni aika hellä ilmaus”, Oreck sanoo ja nauraa.

”Jos olisin tiennyt sen, mitä tiedän nyt, kun lähdin projektiin mukaan…”

Suomea hän vakuuttaa silti rakastavansa. Oreck sanoo olevansa ”syvästi kiitollinen” Suomessa viettämistään vuosista ja nimittää suurlähettilään virkakauttaan yhdeksi elämänsä suurimmista seikkailuista.

Suomalaisia hän kuvailee kansakunnaksi, joka tuntee vastuunsa ja huolehtii jokaisesta jäsenestään. Samaa hän ei voi sanoa omasta kotimaastaan.

Suitsutusta keräävät myös muun muassa sauna, mustikanpoiminta, suomalaisten mutkaton luontosuhde ja jopa erikoislaatuinen huumorintajumme – kylmät ja runsaslumiset talvet eivät niinkään.

”Olen rantapummi, en kaipaa lunta”, Oreck perustelee.

Vuodet loskan ja rännän keskellä ovat jättäneet silti jälkensä.

”Noin vuosi sitten tyttäreni kysyi minulta: ’Isä, mikä on vialla?’ Vastasin, että miten niin, ei mikään ole vialla. Tyttäreni mielestä en puhunut enää ollenkaan. Vastasin, että vietäpä itse 12 vuotta Suomessa. Et sinäkään puhuisi!”

Sentään jokin on pysynyt ennallaan: Oreckin kyltymättömyys liikunnan suhteen. Coloradon entinen kehonrakennusmestari kertoo käyvänsä yhä päivittäin kuntosalilla, uivansa meressä ja harrastavansa mielellään kaikenlaisia muitakin aktiviteettejä.

Jokin aika sitten hän oli vaeltamassa Grand Canyonilla. Ensimmäisenä päivänä Oreck nyrjäytti nilkkansa. Edessä oli kahdeksan päivää kävelyä ja selässä 30 kilon reppu. Sellainen pikkuseikka ei Oreckia lannistanut. Hän tarpoi matkan hammasta purren, ja päätti palata myös seuraavana vuonna – entistä vahvempana totta kai.

”Enkö olekin ikäisekseni kaveriksi aika hyvässä tikissä?”, Oreck kysyy ja katsahtaa toimittajaa, mukamas tosissaan.

”Kyllä minä sinut rökittäisin.”

Sitten hän nauraa taas.

Kuka?

Bruce Oreck

  • Syntynyt 1953 New Yorkissa.

  • Yhdysvaltalainen kiinteistösijoittaja ja diplomaatti. Toimi Yhdysvaltain Suomen-suurlähettiläänä syksystä 2009 heinäkuuhun 2015.

  • Perustanut ilmastomuutosta vastaan taistelevan Zero Carbon Initiative -järjestön ja toiminut osa-aikaisena luennoitsijana Aalto-yliopistossa.

  • Osti vuonna 2018 Pasilan konepajan.

  • Täyttää 70 vuotta tiistaina 3. tammikuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat