Suomalainen kuvataiteilija julkaisee outoja jazzlevyjä, jotka myydään hetkessä loppuun

Arsi Kevan Ultraääni-merkki on vaihtoehto sarjatuotannolle. Keva haluaa julkaista levyjä, jotka ovat myös uniikkeja taide-esineitä.

Ultraääni-levymerkin julkaisuista vastaavan Arsi Kevan piirros Ho Chi Moon -yhtyeestä.

3.1. 10:18

Free jazz, Avantgarde / Albumi

Ho Chi Moon: Ho Chi Moon. Ultraääni / Joteskii Groteskii / Sax Tapes. ★★★

Free jazz, Avantgarde / Albumi

Muumiot: Gau Ri Laa. Ultraääni. ★★★

Levy-yhtiön ovet eivät aukea kaikille. Osa artisteista ei myöskään halua ikimaailmassa astua jalallakaan ison levy-yhtiön geneerisesti sisustettuun aulaan.

Valtavirrasta poikkeavalle vaihtoehtoiselle ilmaisulle on kautta popmusiikin historian myös pitänyt löytää vaihtoehtoisia julkaisutapoja. Yksi niistä on private press, jonka voisi kääntää suomeksi instituutioiden ulkopuoliseksi omakustanteeksi.

Private press -kulttuuri on monipuolisempi kuin pelkästään omakustanne. Siihen liittyy myös oma estetiikkansa. Niitä tehdään yleensä hyvin pieninä painoksina rahan puutteen vuoksi. Usein niissä on myös käsin tehdyt tai käsin painetut kannet. Private press -julkaisuissa ääneen pääsevät usein outsiderit eli instituutioiden ulkopuoliset taiteilijat, jotka eivät löydä epäkonventionaalisuudelleen kotia perinteisistä raameista.

Esimerkiksi avantgardistinen jazzmuusikko Sun Ra julkaisi musiikkiaan pieninä painoksina oman Saturn-merkkinsä kautta. Nämä Sun Ran alkuperäiset vinyylit ovat äärimmäisen harvinaisia. Myyntiin tullessaan ne nousevat koviin hintoihin.

Ne ovat kauniita esineitä. Osan levyjensä kansista Sun Ra suunnitteli ja teki käsin yhdessä bändikavereidensa kanssa. Niitä ei hankita ensisijaisesti sen musiikin vuoksi, jota on saatavilla myös digitaalisesti. Sun Ran levyjen kansitaiteesta on tehty kirjakin.

Suomessa tällaista julkaisukulttuuria on esiintynyt esimerkiksi 2000-luvun alussa omakustanneräpin kohdalla. Perinnettä on alkanut elävöittää kuvataiteilija Arsi Keva oman Ultraääni-merkin kautta. Keva kertoo sähköpostitse, että Ultraäänellä ei ole varsinaisesti genrerajoituksia, mutta julkaisutoiminta on keskittynyt pääasiassa jazziin.

Ultraäänen levyjen kansissa Keva kokeilee erilaisia grafiikan menetelmiä. Keva on tehnyt kansia esimerkiksi silkki-, lino- ja litopainotekniikalla.

Ultraäänen tarkoitus on olla vaihtoehto sarjatuotannolle ja kertakäyttöiselle viihdekulttuurille. Sen levyt pyrkivät olemaan uniikkeja taide–esineitä. Kirjallisuuden puolella vastaavalla mentaliteetilla toimii Antti Nylén oman Bokeh–kustantamon kanssa.

Kevan julkaisemien levyjen numeroidut painokset ovat pieniä, yleensä kymmenistä pariin sataan. Uniikkien esineiden tekemisen ohella kyse on käytännön ratkaisusta. Levyjä painetaan sen verran kuin on rahaa eikä varastointiin ole juuri tilaa. Ultraäänen levyt myydään yleensä välittömästi loppuun ilman kummempaa mainostamista.

Ho Chi-Moon on näyttelijä, joka on ollut esimerkiksi elokuvassa Ikuisesti lohikäärmeitä (1988). Musiikkia tekevä Ho Chi Moon on sen sijaan suomalainen jazztrio. Jotta kuvio ei olisi turhan selvä, yhtye on laittanut levynkanteen kuvan Juha Miedosta. Kuva on otettu vuoden 1978 Lahden MM-kisoissa, kun Mieto jäi 50 kilometrin matkalla toiseksi viimeiseksi ja meni mielenosoituksellisesti pukukoppiin sukset jalassa. Myös free jazzissa on kyse kestävyydestä ja oletettujen rajojen rikkomisesta.

Trion muodostavat Ilkka Vekka (basso), Sami Pekkola (saksofoni) ja Erno Taipale (rummut). He ovat runtanneet äänilevylle neljän kappaleen ja 40 minuutin verran syvän päädyn freetä. Vekan basso luo raamit, joiden sisällä Pekkola ja Taipale piiskaavat toisiaan. Avauskappale Kettu Sateessa ottaa heti luulot pois.

Free jazz on tyylilajina viehättävä kaksiteräinen miekka. Toimivat free jazz -levyt ovat sellaisia, joiden kuuntelun jälkeen on nälkiintynyt olo kuin hiihtolenkin jälkeen. Tekee hyvää, mutta ei tee mieli lähteä samalle matkalle heti uudestaan. Ho Chi Moon saavuttaa tämän tavoitteen, vaikka välillä intensiteetti laskee.

Muumiot-yhtye bändikuvassa.

Kevan suunnitteleman Muumiot-yhtyeen kansitaiteen on painanut muusikko Jukka Nousiainen japanilaisella risopainotekniikalla. Muumiot on italialais-suomalainen sekstetti, jossa soittaa myös Ho Chi Moonin Pekkola. Gau Ri Laa on neljän kappaleen kokonaisuus, joka on julkaistu kymmentuumaisella vinyylillä sekä digitaalisesti.

Muumioiden musiikki on pääasiassa sangen helposti lähestyttävää free jazzia. A-puoliskon kappaleet suunnistavat Pekkolan maltillisten saksofoniteemojen mukaan. John Coltranen 1960-luvun päälevytyksille sukua olevassa spirituaalisuudessa on pohjoista ankaruutta, joka sykkii lämpöä. Navigating There rysähtää loppua kohden asianmukaisella tyylillä kuin pitkän matkan rekiajelu.

Pienjulkaisukulttuurissa on hyvin tyypillistä, että julkaisukynnys on matala ja levy voi olla laadullisesti silkka kuriositeetti ja pienen sisäpiirin piereskelyä. Muumioiden ja Ho Chi Moonin levyt eivät onneksi osu tähän sakkiin. Ne eivät ole briljantteja, mutta varsin tyydyttäviä jazzkokemuksia ja dokumentteja kotimaisen jazzin marginaalista.

Ja niin, tosiaan, ne ovat myös kauniita esineitä.

Pop, r&b / Albumi

SZA: SOS. Top Dawg Entertainment / RCA. ★★★★

Jälkikäteen kuuluisa kuva Walesin prinsessa Dianasta huvijahdilla on helppo tulkita hätähuudoksi. Se otettiin viikko ennen hänen kuolemaansa. SZA versioi kuvaa uuden albuminsa kannessa tätä merkitystä kohti.

Morsetuksella ja hätäraketin äänellä käynnistyvä voimakas albumi ei ole sinänsä missään hädässä. SOS on ajankuva popista, josta on tullut hybridimusiikkia. Levyllä soi rap, pop punk ja moderni r&b rikkailla sovituksilla. 23 kappaleen ja yli tunnin mittainen katarttinen eroalbumi on täynnä visiota ja perustelee kestonsa.

Katkeruuden ja turhautuneisuuden tunteet puretaan hyvillä melodioilla ja monitasoisella sekä painavalla kirjoittamisella. Special tulee kuin ohimennen käsitelleeksi kouriintuntuvasti ulkonäköpaineita. Siirtymä Olivia Rodrigo -henkisen kostoseksibiisi F2F:n ja melankolisen Nobody Gets Me -kappaleen välillä on hieno. Haudan takaa arkistonauhalta räppäävä Ol’ Dirty Bastard viimeisessä kappaleessa on lopetus mallia ilmat pihalle.

Italo disco, synth pop / Single

Modem: Luxuria / Trabant. Modem Age. ★★★★

Yhdysvaltalainen The Grouch räppäsi 1990-luvulla Giventake-kappaleessa: ”pretty soon we’ll pay for air when they figure out how to sell it.”

Rivi palasi mieleen kotimaisen Modem-yhtyeen tuoreen singlen myötä. Luxuria sijoittuu vuoteen 2034 ja kertoo samannimisestä yrityksestä, joka myy omistamissaan yökerhoissa happea muistuttavaa kaasua. Se on luksustuote maailmassa, jossa kaupunkien ilma on muuttunut myrkylliseksi.

Tanssimusiikki ja dystopia kuuluvat yhteen. Kylmän sodan aikana lakipisteeseensä kehittynyt disko hengitti ahdistuksen ja vapautumisen ristisykkeellä. Luxuria / Trabant on ilmastoahdistusaikakauden tanssimusiikkia.

Single on jatkoa viime keväänä julkaistulle Elokuvia / Autofiktio -singlelle. Kumpaakin julkaisua syventävät Ilona Lehtosen kunnianhimoiset ja lyhytelokuviksi kasvavat musiikkivideot.

Tytti Roton ja Ville Valavuon muodostaman yhtyeen dystooppista italo discoa keventää Belaboriksen ja Geishan kaltainen, goottimaisen tahmea silmänisku.

Klassinen, nykymusiikki / Albumi

Steve Reich: Runner / Music For Ensemble and Orchestra. Los Angelesin filharmonikot, Susanna Mälkki. Nonesuch. ★★★

Steve Reichin tuoreimmat levytykset ovat säveltäjälegendan tunnistettavan minimalismin pulssin äärellä. Susanna Mälkki johti Music For Ensemble and Orchestran kantaesityksen vuonna 2018. Teos pohjautuu vuonna 2016 valmistuneeseen Runneriin. Tuore julkaisu sisältää molemmat viisiosaiset teokset, jotka ovat takuuvarmaa Reichia.

Säveltäjän itsensä mielestä Runner kuulostaa juoksemiselta, mutta itse en saa mielikuvasta kiinni. Juoksemisen hypnoottista luonnetta kuvaisi huomattavasti paremmin esimerkiksi Reichin varhaisempi teos Music For 18 Musicians.

Music For Ensemble and Orchestran levytys on nätti, mutta jopa hieman pliisu, kirjaimellinen ja jännittynyt. Pidän selkeästi enemmän versiosta, jonka Mälkki veti HKO:n kanssa tammikuussa 2021 Suomen kantaesityksessä. Siinä oli enemmän sävyjä, intensiteettiä ja painokkuutta.

Rap / Albumi

Asa: Täytyy mennä metsään. Roihis Musica. ★★★

Nykyään oman levy-yhtiönsä kautta toimiva räppäri Asa eli Matti Salo ei liiemmin levyjään markkinoi. Tätä nykyä ne vain tupsahtavat nettiin. Artistilta tulee kriitikoille yleensä ilmestymispäivänä pikainen tiedote, että näin on käynyt.

Asan albumit myös ilmestyvät huomion näkökulmasta huonoimpaan mahdolliseen aikaan: juuri ennen joulua, kun kaikkialla on jo ehditty julistaa vuoden parhaimmat levyt. Täytyy mennä metsään julkaistiin 23. joulukuuta.

Asan viimeaikaisilla levyillä on kuulunut henkilökohtaisesta kipuilusta syntyvä kriittisyys, eräänlainen sopeutumattomuus yhteiskunnan ja yhteisön odotuksiin. Sama teema on erakoituvalla Täytyy mennä metsään -levyllä, jossa Asa räppää muutosta, oman paikan etsimisestä ja kodista konkreettisesti sekä symbolisesti. Asa on yhä kirjoittajana kotimaisten räppärien kärkikastia, vaikkei tahallisen kömpelöltä kuulostava natsin ja hatsin rimmaaminen olekaan siitä paras osoitus.

Iskelmä / Albumi

Olavi Virta: Arkistojen aarteita vol. 2 – Äänitteitä vuosilta 1947–1964. Artie Music. ★★★★

Turkulainen Artie Music on keskittynyt julkaisemaan erilaisia arkistolöytöjä. Olavi Virran harvinaisuuksiin ja kadonneiksi luultuihin äänitteisiin keskittyvä Arkistojen aarteita -sarja saa jatkoa 11 vuoden jälkeen.

Levytyksiä tähän arkistosarjaan on haalittu sieltä täältä, kuten savikiekkoja keränneeltä turkulaiselta palomieheltä. Tämän kokoelman äänitykset ovat peräisin elokuvista sekä eri televisio- ja radiolähetyksistä.

Kokoelman kiinnostavimmat palat soivat heti alussa. Heikki Majaran kokoelmasta löytynyt Yleisradion äänitys sisältää neljä kappaletta, joita ei koskaan julkaistu levyllä. Normaali Virta-kuuntelija tosin löytänee riittävästi kuunneltavaa niistä yli 600 kappaleesta, jotka Virta levytti.

Levyn julkaisu on ensisijaisesti kotimaisen viihdemusiikin arkistotyötä ja suunnattu Virta-entusiasteille. Väkevä todiste kotimaisen viihdemusiikin historiasta, yhtä kaikki.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat