Kunnianhimo ajoi Kerkko Koskista Ultra Bran alkuaikoina: ”Halusin näyttää taivaan merkit”

”Edelleen kysytään, että kaipaanko Ultra Bran kaltaista menestystä. En, en todellakaan”, sanoo Kerkko Koskinen, jolle tärkeintä on yleisön ja itsen yllättäminen.

Kerkko Koskinen nauraa luonnehdinnoille, joiden mukaan hän on muun muassa jurottava, määräilevä, mököttävä, synkkämielinen ja äksy: ”Olen varmaan niin tylsä ja tavallinen, että yritetään keksiä jotain eksotiikkaa”.

6.1. 2:00 | Päivitetty 6.1. 6:51

Tyhjällä työpöydällä kahden tietokoneen välissä on vain kierreselkäinen muistikirja, johon säveltäjä Kerkko Koskinen on kirjannut myöhään illalla viimeisimpiä huomioita aamua varten.

”Rakenne? Miten enemmän tekstiä? Suteja? Pehmeä komppi. Liian staattinen, kertsi huono”, on Koskinen listannut lyijytäytekynällä.

”Muistikirja on osoittautunut mielettömän tehokkaaksi, sillä voin jatkaa heti aamulla siitä mihin illalla lopetin”, sanoo Koskinen innostuneena kotonaan Töölössä.

Kello on yksitoista ja hän on aloittanut työt viiden maissa, kuten usein. Kehitteillä on pitkästä aikaa laululevy, ja juuri tänään kappale työnimellä Tiedän että voit koska tahansa lähteä.

”Minulle varhaiset tunnit ovat ehdottomasti parasta aikaa, olleet kohta kolmekymmentä vuotta. Olen virkeimmilläni, ja ehkä mieli on työstänyt jotain sävellystä jo nukkuessani.”

Mutta ei tehdä aikaisesta aloituksesta nyt sen suurempaa numeroa, kuten Koskisen haastatteluissa tuntuu olevan tapana – yhtenä esimerkkinä hänen oletetusta erilaisuudestaan, jopa jonkinlaisesta pakkomielteisyydestä.

”Ymmärrän oikein hyvin, että kello viisi on eri kuin seitsemän, mutta lopulta kyse on vain kahdesta tunnista. Ja tuskin olen ainoa, joka herää töihin näin varhain”, nauraa Koskinen.

Samalla hän myöntää työlääntyneensä sitkeisiin luonnehdintoihin, joista ei tunnista itseään. Hän on muka muun muassa jurottava, määräilevä, mököttävä, synkkämielinen ja äksy – ei siis kovin mukavaa seuraa.

Maine on seurannut Koskista kaksikymmentäviisi vuotta – siitä lähtien, kun kolmentoista nuoren muusikon Ultra Bra oli suunnilleen suurinta mitä suomalaisessa ”nuorisomusiikissa” saattoi kokea.

Ultra Bra oli sekä odottamaton menestys että outo musiikillisyhteiskunnallinen popilmiö, yltiöpäisimpien mukaan sukupolvikokemus.

Koskinen oli säveltäjänä, sovittajana ja taiteellisena johtajana yhtyeen keskeisin tekijä, mutta lavalla silti enimmäkseen sivullinen: ei laulanut, ei sooloillut, ei spiikannut, eikä intoverttinä nauttinut muustakaan julkisuudesta. Hän olikin erään otsikon mukaan se ”joka ei kerro itsestään mitään”.

”Olen satsannut aina todella paljon säveltäjyyteen ja orkestrointiin. Niistä on vain aika vaikea puhua, enkä tiedä kiinnostavatko ne oikeasti ketään”, Koskinen sanoo.

Kuulijoiden tavoittaminen ei ole hänelle kuitenkaan toisarvoista. Hän sanoo säveltävänsä aina yleisölle tai pikemminkin yleisöille.

”Minulla oli Ultra Bran alkuaikoina ihan tautinen kunnianhimo: halusin menestyä, näyttää taivaan merkit. Mutta ei tuollaista vastaanottoa voinut odottaa, eikä tietenkään laskelmoida.”

Alkuperäinen Ultra Bra teki vuonna 2017 kuusi keikkaa, joista kolme loppuunmyydyllä Areenalla. Tarina uutta musiikkia luovana yksikkönä oli päättynyt jo syksyllä 2001, jolloin Koskinen ei jaksanut viiden vimmaisen vuoden jälkeen ”käydä enää kamppailua siitä, voisiko Ultra Bra mahdollisesti kuulostaa joltakin muulta”.

”Edelleen kysytään, että kaipaanko Ultra Bran kaltaista menestystä. En, en todellakaan. Kaipaaminen olisi surullista ja epärealistista jumittamista sekä harhauttaisi pahasti pääasiasta, säveltämisestä. Sitä paitsi, ilman hyvää biisiä ei kannata miettiä mitään muuta.”

Toki voi olla, että viisikymmentä vuotta täyttävä Koskinen mieltää ”hyvän biisin” nyt toisin kuin se kaksikymppinen espoolainen, joka oli opiskellut kolme opintoviikkoa musiikkitiedettä. Tai ainakin hän on saanut toteuttaa intohimoaan tavoilla ja tyyleillä, joista aikoinaan tuskin osasi unelmoida.

Koskisen ensimmäinen odottamaton teos oli sooloalbumeja (2002, 2005) seurannut Agatha (2007), täydennetylle big bandille ja trumpettisolistille sävelletty orkesteriteos instrumentaalijazzia. Samaa sarjaa ovat myös Trains & Letters (2011) ja Agatha 2 (2022), joiden puolivälissä valmistui ensimmäinen saksofonikonsertto, Sinfonia Lahden tilaama puolituntinen American Miniature Horse.

”Minulle kaikkien tärkeintä on yllättäminen, itsen ja ennen kaikkea yleisön. Välillä se toimii paremmin ja välillä huonommin, mutta tässä työssä täytyykin sietää epävarmuutta”, sanoo Koskinen.

Seuraava yllätysyritys ei ole nyt valmisteilla oleva laululevy. Se on häneltä tilattu, syksyllä kantaesitettävä klassinen puhallinkvintetto.

Mutta siitä Koskinen ei ole tehnyt vielä yhtään merkintää työpöydän kierreselkäiseen muistikirjaan.

Kuka?

Kerkko Koskinen

  • Syntynyt 1973 Espoossa.

  • Pianisti ja laulaja, säveltäjä ja sovittaja.

  • Popyhtye Ultra Bran (1995–2001) säveltäjä ja sovittaja ja taiteellinen johtaja.

  • BMG-levy-yhtiön kykyjenetsijä 2002–2005.

  • Kaksi omaa laulualbumia: Rakkaus viiltää (2002) ja Lolita (2005).

  • Kaksi albumia (2012, 2014) Kerkko Koskinen Kollektiivin säveltäjänä, sovittajana, pianistina ja johtajana.

  • Kolme jazzalbumia: Agatha (2007), Trains & Letters (2011) ja Agatha 2 (2022).

  • Säveltänyt paljon musiikkia elokuviin, dokumentteihin, televisiosarjoihin ja teatteriin.

  • Säveltänyt iskelmiä muun muassa Annika Eklundille, Katri Helenalle ja Paula Koivuniemelle.

  • Emma-palkinnot 1998 (Vuoden yhtye: Ultra Bra) ja 2017 (Vuoden live: Ultra Bra).

  • Jussi-palkinto elokuvan Nousukausi musiikista 2004.

  • Täyttää 50 vuotta lauantaina 7 . tammikuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat