Ville Hautakangas tilasi pianoteoksen 12 säveltäjältä, ja omistautuminen projektille käy levystä ilmi

Kaksitoista säveltäjää vastasi pianisti Ville Hautakankaan kutsuun.

Pianisti Ville Hautakankaan omistautuminen teoksilleen on ilmeinen.

17.1. 12:19

Klassinen / albumi

Ville Hautakangas: 12 Premieres. Alba. 2 cd. ★★★★

Tasavireinen piano tuntuu olevan uuden musiikin kentässä hieman syrjässä. Sellaisenaan se ei kykene vastaamaan kovin helposti nykyään pinnalla oleviin ilmiöihin, laajennettuihin soittotapoihin, murrettuihin sointiväreihin, portaattomasti liukuviin ääniin, mikrointervalleihin ja spektriharmonioihin.

Flyygelin kielten näppäily, puu- tai metalliosien koputtelu, koskettimiston sively kynsillä tai luottokortilla ovat laiha ja aika kömpelö lohtu.

Kielten preparointi eli erimuotoisten ja eri materiaaleista tehtyjen esineiden asettelu kielille saa aikaan jo monta kertaluokkaa jännittävämpiä sointeja. Laajamittainen preparointi on kuitenkin epäkäytännöllistä musiikin jatkuvuuden kannalta, koska sen rakentelu ja purku vie aikaa.

Pianon vahvuuksia ovat laaja ääniala, suuri dynamiikka, moniäänisyys ja esimerkiksi mahdollisuus isoihin klustereihin eli sävelkimppuihin.

Tätä taustaa vasten on kiinnostava kuulla, mitä jäi tamperelaisen pianistin Ville Hautakankaan haaviin hänen tilattuaan muutama vuosi sitten noin viiden minuutin mittaisen pianosävellyksen 12 säveltäjältä, jotka ovat Cecilia Damström, Ilari Laakso, Matilda Seppälä, Petri Nieminen, Roope Mäenpää, Paavo Korpijaakko, Janne Salmenkangas, Tuomas Turriago, Minna Leinonen, Henri Sokka, Jami Kianto ja Jonne Valtonen.

Useimpia säveltäjiä yhdistää Tampereen ammattikorkeakoulussa (TAMK) tai sen edeltäjissä saatu sävellyksen opetus ja erityisesti Jouni Kaipainen, vaikka kaikki ovat saaneet oppia muuallakin. Levyn säveltäjistä veteraani Ilari Laakso ideoi ja rakensi Kaipaisen kanssa Tampereelle korkeakoulutasoisen sävellyksenopetuksen.

Onko olemassa pirkanmaalaista sävellyskoulukuntaa? Noin puolessa pianokappaleista on sointiväriksi muuttuvia humisevia asteikkoja ja murtosointuja, raskasta ja massiivista jyskytystä tai säveltoistoa, pysähtyneisyyttä ja paljautta.

Huomion kiinnittää tasasointisuuden ja kolmisointujen välttely, mikä varmistetaan pippuroimalla soinnut sekunti-intervallilla (painetaan alas kaksi vierekkäistä kosketinta). Harmonisesta värimaailmasta tulee kovahko. Melodiaksi hahmottuvat muodostelmat, varsinkin yksiääniset, ovat harvinaisia tai pirstottuja.

Tämä kaikki on kuitenkin tuttua myös Pirkanmaan ulkopuolella. Samoin se, että säveltäjät kertovat musiikkinsa taustaideaksi muun muassa ilmastoahdistuksen, pakolaiskriisin, muistisairauden ja luonnon eri ilmiöt.

Kuinka tämän voi kuulla suoraan musiikista onkin toinen juttu. Valaiseva on Laakson tunnustus, että Häivän innoittajana oli Cádizin katedraaliaukio, mutta sävellettäessä se kulki pitkään nimellä Sinipukuinen nainen. Kuulijalla on yhtäläinen vapaus kuvitella mitä päähän pälkähtää – tai olla kuvittelematta.

Seppälän Innerissä on mukana elektroniikkaa. Jännittäviä sointeja saa aikaan pelimusiikilla ansioitunut Valtonen, jonka 14.4k Handshake on syntynyt puhelinmodeemien ”kättelyn” jäljittelystä, pianon avulla midi-tiedostoksi muuntamisesta ja sen päälle rakennetuista soundeista.

Korpijaakon Last Night It Was Visited by Laura Palmer jää levyllä vajaaksi, koska elävän esityksen teatterielementit ja twinpeaksmainen valaistus puuttuvat.

Sokka tunnustaa Völjyssä vapautumistaan kirjoittaa kolmisointuja. Sen toistoista tulee mieleen Beethovenin ”minimalistinen” Waldstein, miksei myös Prokofjevin Toccata.

Kaipaisen muistolle omistetussa Damströmin Epitaphissa vuorottelevat toisteinen paatos ja rullaten siirtyilevät aksentit.

Monisyisenä ja ilmavana teoksena korvaan jää Leinosen Rememomor. Turriagon Somber yhdistää jazzahtavan rytmiikan ja kelluvan alakuloisuuden.

Salmenkankaan Fractum on hauska ja kenties tahaton esimerkki siitä, että kun vallitsevan sekunti-intervallin rinnalle päästää pari konsonoivaa intervallia, samasta raosta pujahtaa Debussy.

Ville Hautakankaan omistautuminen tilaamilleen teoksille on ilmeinen. Tuplalevy on tehty huolellisesti kaunista kansitaidetta myöten.

Klassinen / albumi

Netzel, Sandström, Tarrodi: Pianokonserttoja. Johansson, Göteborgin sinfoniaorkesteri, Bancroft. BIS. ★★★★

Voisi erehtyä levyn painottuvan naissäveltäjiin, mutta pianisti Peter Friis Johanssonin perimmäinen ajatus on esitellä ruotsalaisia pianokonserttoja. Rantasalmella syntyneen, lapsena Tukholmaan muuttaneen Laura Netzelin (1839–1927) täysromanttisesta pianokonsertosta op. 84 on tässä tarjolla Johanssonin 116 tahdin verran täydentämä editio. Sven-David Sandströmin Viisi kappaletta (2017) pianolle ja orkesterille ja Andrea Tarrodin Stellar Clouds (2015) kumpikin omalla tavallaan kutkuttelevat korvaa muhkeilla äänimassoilla, sointuvilla äänenväreillä ja korkealle kurottavilla helinöillä.

Klassinen / albumi

Mahler: Sinfonia nro 5. Tšekkiläinen filharmonia, Bytškov. Pentatone. ★★★★

Tšekkiläisen filharmonian muusikot ovat lähes kaikki tšekkiläisiä. Missä määrin orkesterin sointikulttuuri heijastaa Böömissä syntyneen Gustav Mahlerin aikaa, on silti arvailun varassa. Semjon Bytškovin johtama viides sinfonia poikkeaa sekä soinniltaan siistityistä että angstisen raskaista tulkinnoista. Puupuhaltimissa on maanläheistä eloa, vaskissa kesyttömyyttä, jousissa notkeutta ja syvyyttä. Bytškov luovii mestarillisesti ahdistavien purkausten ja keveästi tanssivan kontrapunktisen tiheikön väliä. Kuuluisa adagietto-osa liikkuu laulavasti hyväillen. Vaskien koraalihuipennukset nousevat komeasti esiin.

Klassinen / albumi

Silvestrov: Requiem für Larissa. Baijerin radiokuoro, Münchenin radio-orkesteri, Andres Mustonen. BR Klassik. ★★★★★

Valentyn Sylvestrovin vaimo, musiikin ja kirjallisuuden tutkija Larissa Bondarenko kuoli yllättäen 1996. Kolme vuotta myöhemmin valmistui Requiem Larissalle, joka yhdistelee hyvin omaperäisesti slaavilaisen kirkkolaulun syväbassoja, lasiharmonikan kaltaista taivaskimmellystä, mozartmaisia valesitaatteja, messutekstistä irrotettujen sanojen raskaita huokauksia, kyynelehtivää alttosooloa, ukrainalaistyyppistä kansanlaulua ja syntetisaattorin synnyttämää tuulikohinaa. Kauniisti kirkkoakustiikassa kaikuva musiikki voitelee kenen tahansa sielua – syntitaakan painosta riippumatta.

Klassinen / albumi

Mozart: Preussilaiset jousikvartetot. Chiaroscuro-kvartetti. BIS. ★★★★

Harvoin suolikielten hyväilevä sävykkyys on välittynyt levyllä näin hyvin. Fraseeraus on kuin veden soljuntaa sormien välistä. Äskettäin Suomessa vieraillut monikansallinen Chiaroscuro-kvartetti soittaa Mozartin kvartetot nro 21–23 kuin hengitystä pidätellen ja seismografisen herkästi värinvaihdoksia tarkkaillen. On pakko pinnistellä kuullakseen, mikä saattaa jakaa mielipiteitä. Rivakampien ja voimallisempien jaksojen kanssa paljastuu laaja dynamiikka. Oopperamainen ilmeikkyys ja esiromanttinen nautiskelevuus korostuvat. Niistä pääsevät myös osallisiksi runsaat, korkeassa äänialassa liikkuvat sellosoolot.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat