Suomessa ollaan Ukrainan puolella, tietenkin. Venäjän hyökkäys on ollut äärimmäisen tuskallista seurattavaa kaikissa länsimaissa, ja meillä tunteisiin sekoittuvat vielä omien sotiemme haavat.
Ei ole ihme, että mielipiteet ja sanamuodot kärjistyvät.
Silti on syytä välillä pysähtyä pohtimaan, meneekö jossain kohtaa tyylirekisterissä raja, jota ei tulisi edes kohtuuttoman hyökkäyssodan melskeissä ylittää.
Joidenkin mielestä yksi sellainen raja ylittyi joulun alla, kun sosiaaliseen mediaan alkoi ilmestyä kuvia Signmyrocket-palvelua käyttäneiltä suomalaisilta.
Palvelussa voi antaa rahalahjoituksen, jolla kerääjän mukaan tuetaan Ukrainan armeijaa. Lahjoittaja saa oikeuden kirjoituttaa sodassa käytössä olevan ammuksen kylkeen oman henkilökohtaisen viestinsä. Lahjoittaja saa ammuksesta kuvan.
JULKISUUDESSA eniten huomiota ovat saaneet Jyväskylän yliopiston työelämäprofessorin Martti J. Karin julkaisema kuva tykistökranaatista, jonka kyljessä on teksti: ”Hyvää joulua! T: Karin perhe” sekä kirjailija Sofi Oksasen ”Jaxuhali”-tekstillä ja sydämen kuvalla varustettu ammus.
Ne keräsivät tuhansia tykkäyksiä, kosolti kannustavia viestejä, mutta myös paljon arvostelua.
Monet kokivat Oksasen ihannoivan tappamista ja joku pohti, miten taisteluun pakotettu nuori venäläissotilas mahtaa viestiin suhtautua. Iltalehden kolumnisti Oskari Onnisen mukaan ”kranaattiterveiset edustavat puhdasta pahuutta”.
Oksanen itse pitää tekstiä vallitsevassa tilanteessa täysin oikeutettuna.
”Huumori, ironia ja anekdootit ovat vastarinnan muotoja. Niiden avulla ihmiset selvisivät myös vaikkapa Neuvostoliitossa ja ne myös edesauttoivat Neuvostoliiton romahtamista. Niiden avulla ihmiset selviävät epädemokraattisissa valtioissa. Niiden avulla ihmiset selviävät nyt rintamalla, ja niiden avulla ukrainalaiset selviävät nyt Ukrainassa. Niiden avulla vastarinta pidetään elossa”, Oksanen kirjoittaa HS:lle lähettämässään sähköpostissa.
Hänen mukaansa on vaikea löytää raaempaa tapaa käyttää kieltä kuin Venäjän johdon harjoittama kansanmurhaan yllyttäminen.
Venäjän historian dosentti ja yliopistonlehtori Kati Parppei on tutkinut viholliseen liitettyjä mielikuvia Suomen Akatemian rahoittamassa projektissa viiden vuoden ajan. Parppein nyt jo päättynyt tutkimushanke koski Venäjää ennen vuoden 1917 vallankumousta, mutta hän on huomannut monien asioiden toistuvan nykyisessä tilanteessa.
”Onhan se aika karua joutua reaaliajassa todistamaan niitä asioita, joita on tutkinut”, hän sanoo puhelimessa. ”Ja että se prosessi toimii samalla tavoin kuin ennenkin.”
Prosessilla tutkija tarkoittaa viholliskuvan muotoutumista ja muuttumista ihmisten mielissä. Sellainen prosessi on parhaillaan käynnissä niin Venäjällä, Ukrainassa kuin Suomessakin.
Nyt viholliskuva on laajentunut kattamaan maan johdon lisäksi myös tavalliset sotilaat ja osin kansalaisetkin.
Sinänsä sotatilanteessa roihahtavat kielikuvat ovat vain äärimmäinen esimerkki ihmisyhteisöjen eräästä ominaisuudesta, tutkija selittää. Yhteisöt muokkaavat yhteenkuuluvuuden tunnettaan suhteessa ”toisiin”, verrokkiryhmään, johon voi peilata oman ryhmän ominaispiirteitä.
Normaalioloissa ”toisista” luotuihin mielikuviin kuuluu sekä myönteisiä että kielteisiä piirteitä, mutta viholliskuvissa piirteet demonisoituvat.
Parppein mukaan Venäjällä on rakennettu viholliskuvaa Ukrainasta viimeistään vuodesta 2014 lähtien. Tuolloin alettiin esittää, että Ukraina on kansallistunnossaan lipeämässä ikiaikaisesta slaavilaisesta yhteydestä ja se piti palauttaa emämaan hoiviin.
Kiovan valtaus kuitenkin epäonnistui ja ukrainalaiset nousivat ”vapauttajiaan” vastaan. Viholliskuvaa oli siis päivitettävä. Venäjän hyökkäyksen alkuvaiheessa syytökset uusnatsimielisyydestä kohdistuivat lähinnä Ukrainan johtoon, mutta myöhemmin ne on laajennettu koskemaan koko kansaa.
Vihollisia olivatkin nyt kaikki ukrainalaiset, joiden esitettiin syyllistyvän jatkuvasti epäinhimillisiin hirmutekoihin venäläisiä kohtaan.
”Venäjällä on esitetty väitteitä, että koko Ukraina ja ukrainalaisuus olisi natsismin läpitunkemaa”, Parppei sanoo.
Tämän jälkeen Venäjällä tuotettu viholliskuva on laajentunut entisestään. Putinin nykyisessä propagandassa sodan toinen osapuoli on yhä vahvemmin valloitushaluinen länsi, joka käyttää Ukrainaa kyynisesti pelinappulanaan.
Putin syytti uudenvuodenpuheessaan länsimaita valehtelusta. Ainakin osa hänen takanaan olevista ”sotilaista” on todellisuudessa näyttelijöitä.
Myös Ukrainassa viholliskuva on muuttunut hyökkäyksen aiheuttaessa yhä suurempaa inhimillistä kärsimystä ja tuhoa. Parppein mukaan Ukrainassa oli vielä sodan alkuvaiheessa ymmärrystä tavallisia venäläisiä kohtaan, mutta vuoden mittaan se on ymmärrettävistä syistä karissut.
Nyt Venäjän kansan nähdään edustavan maansa johtoa, ja venäläissotilaita nimitetään ”örkeiksi”. Tutkijan mukaan kyseessä on usein käytetty tapa riisua viholliselta ihmisyys.
”Ihmisyyden hävittäminen on viholliskuvien äärimmäinen muoto, jota tämä fantasiakirjallisuudesta otettu ilmaus edustaa. Aiemmissa sodissa on puhuttu esimerkiksi rotista ja syöpäläisistä”, Parppei muistuttaa.
Historiallisia viholliskuvia tutkinut Kati Parppei ymmärtää Venäjän hyökkäyksen aiheuttavan voimakkaita tunteita suomalaisissa. Demonisointia ja rajua yleistämistä hän pitää kuitenkin haitallisina ilmiöinä.
Entä sitten Suomi? Onko tutkija huomannut viholliskuvamme muuttuneen?
Luonnollisesti, Parppei toteaa. Sosiaalista media tutkaillessaan hän on havainnut, että niin sanottu ryssäviha on tehnyt uuden tulemisen. Revanssihenki kukoistaa ja koko venäläistä kansaa tyypitellään mustavalkoisin käsittein.
Kaikki venäläiset, sanotaan.
”Se on ongelmallista. Vaikka yksittäisen ihmisen vastuuta ei voi poistaa, niin täältä demokratiasta käsin on helppo vaatia erilaisia asioita. Somekeskusteluista huomaa, ettei ihmisillä ole kovin hyvää käsitystä siitä, mitä eläminen autoritäärisessä valtiossa yksilön kannalta tarkoittaa. Sotaa vastustavaa henkeä on sekä Venäjällä että Suomessa asuvien venäläisten keskuudessa.”
Toisaalta tutkijaa ymmärtää tunteiden kuohumisen.
”Osa venäläisistä kannattaa avoimesti sotaa. Se lisää varmasti ärtymystä.”
Pahimmassa tapauksessa lisääntyvä yleistäminen ja retoriikan mustavalkoisuus johtaa kuitenkin tilanteeseen, jossa kaikki kriittiset äänet pyritään vaientamaan. Jos jokainen venäläistä kansalaista ymmärtävä puheenvuoro tulkitaan Ukraina-vastaisuudeksi, ei täälläkään pian ole tilaa hengittää.
Yksi esimerkki retoriikan kärjistymisestä on myös presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe. Siinä Niinistö kuvaili tilannetta pitkälti pahan ja hyvän väliseksi taisteluksi. Eräässä kohdassa hän ulotti erilaiset maailmankuvat koskemaan myös kansakuntia, ei pelkästään johtajia.
”Miten on mahdollista, että Eurooppaa halkova maantieteellinen raja onkin tosiasiassa kahden kokonaan erilaisen maailmankuvan raja? Rajan tällä puolen on mahdotonta edes kuvitella, että jonkun kansakunnan mieleen tulisi aloittaa sotiminen. Venäjän puolella rajaa asia on toisin”, Niinistö sanoi puheessaan.
Venäjän paha kansa siis?
”Kiinnitin huomiota samaan kohtaan. Se on todella voimakasta retoriikkaa. Ja ehkä siinä on myös sellaista tilinteon henkeä. Että meidän olisi pitänyt ymmärtää paremmin”, Parppei toteaa.
Palataan vielä niihin toivotuksilla koristeltuihin tykistökranaatteihin. Mitä mieltä tutkija on tappavista jaxuhaleista?
”Onhan tuollaisten puolivitsikkäiden juttujen heitteleminen sodan karnevalisointia. Niille on helppo naurahtaa, mutta samalla ne etäännyttävät tappamisesta.”
Sofi Oksanen puolestaan muistuttaa vallitsevasta todellisuudesta, jossa vain liberaalien demokratioiden kansalaiset ihmettelevät, ovatko huumori, ironia tai anekdootit sallittuja tällaisessa kontekstissa.
Kysymykseen sodan karnevalisoinnista hän vastaa vastakysymyksellä.
”Olivatko viestit Hitlerin kukistamiseen tähdänneissä raketeissa mielestäsi karnevalisointia? Oliko siinä vaaraa – niin, mille?”
Nyt viholliskuvat kenties jatkavat laajenemistaan, syvenemistään ja demonisoitumistaan. Parppei kuitenkin muistuttaa, että vielä joskus niitä joudutaan purkamaan.
Silloin on taas aika katsoa uusin silmin sitä ”toista”, ja myös itseään.
”Juttelin juuri erään Suomeen muuttaneen venäläisen kanssa. Hän sanoi, että hänen on nyt purettava oma venäläisyytensä ja mietittävä, mistä se kuva rakentuu. Mitä hän on esimerkiksi koulussa venäläisyydestään oppinut ja millaisia imperialistisia ja aggressiivisia aineksia siinä on.”
Nyt syntyneen kuvaston tietoinen käsitteleminen on edessä myös Suomessa, kun tilanne Ukrainassa vielä joskus tasaantuu.
”Tosi vaikeaa se tulee olemaan.”
Oikaisu 7.1. klo 11.43: Jutussa kerrottiin virheellisesti, että suomalaiset ovat lähettäneet ammuksia Ukrainaan. Todellisuudessa suomalaiset ovat antaneet rahaa Signmyrocket-palvelussa. Rahojen kerrotaan menevän Ukrainan armeijan hyväksi. Vastineeksi lahjoittajat ovat saaneet kuvan ammuksesta, johon on kirjoitettu heidän terveisensä.
