Nykymusiikki
Helsingin kaupunginorkesteri Musiikkitalossa 6.1. Joe Hisaishi, kapellimestari, Olga Heikkilä, sopraano. – Hisaishi.
Musiikkitalon sali täyttyi HKO:n loppuunmyydyssä loppiaiskonsertissa etupäässä nuorista ja nuorista aikuisista. Se oli ilahduttava yllätys.
Uuden yleisön oli vetänyt konserttiin japanilaisen Joe Hisaishin (s. 1950) musiikki. Hisaishi tunnetaan erityisesti pitkäaikaisesta yhteistyöstään elokuvaohjaaja Hayao Miyazakin kanssa.
Hisaishi on säveltänyt musiikkia Studio Ghiblin suosituimpiin animaatioelokuviin. Kuuluisin niistä on Henkien kätkemä (Spirited Away), joka sai 2003 parhaan animaation Oscarin ja toi japanilaisen animen myös länsimaihin.
Oli helppo päätellä, että yleisö oli Miyazakin animaatioiden suuri ystävä. Pani merkille, miten keskittyneesti kaikki kuuntelivat musiikkia.
Oli varmasti myös elämys nähdä Hisaishi itse johtamassa ja soittamassa pianoa. Konsertti oli suuri menestys, tunnelma lämmin ja innostunut. Henkien kätkemä on maaginen elokuva, kuvamaailmaltaan fantastisen rikas ja yksityiskohtainen, yhdistelmä herttaisen tuttua ja outoa kauhua.
Spirited Away -orkesterisarjaa kuunnellessaan saattoi päätellä, että Henkien kätkemä on arkkityyppinen satumatka, kasvukertomus, joka johtaa idyllisistä arkitunnelmista seikkailuun, yön kauhujen, pimeyden ja hirviöiden maailmaan – ja takaisin onnelliseen tilaan.
Musiikki on alussa ja lopussa viihteellisen kaunista, Hollywood-henkistä. Kun toiminta alkaa ja barbaariset rytmit laukkaavat, tietää, että nyt kohdataan erilaisia jumalia, noitia ja hirviöitä. Välissä on myös taianomaisesti heliseviä jaksoja, hengähdystaukoja.
Kun Hisaishin musiikki yhdistyy animaatiokuviin, sen vaikutus tehostuu.
Se on mestarillista elokuvamusiikkia, teemoiltaan ja sävyiltään selkeää, helposti hahmotettavissa. Se kuvaa tunnelmia, vie kerrontaa eteenpäin ja vahvistaa toiminnan rytmiä ja kauhun tunnetta.
Kun Hisaishi johti itse musiikkiaan, yleisölle taattiin taatusti autenttinen kuuntelukokemus.
Konsertin vaikuttavin teos oli The East Land Symphony, jota Hisaishi alkoi säveltää 2011, Japanin suuren maanjäristyksen ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden aiheuttamissa tunnelmissa.
Luonnonkatastrofi rajuine maanalaisine voimineen purkautuu viisiosaisen sinfonian ensiosassa järisyttävän vaikuttavasti, yhdistelmänä minimalismia ja 12-säveljärjestelmää.
Tunnelmat vaihtuvat jyrkästi osasta toiseen, selvin kontrastein. Toinen osa on eteeristä helinää, kolmas Tokyo Dance riemukas ja lapsekas rallatus, neljäs osa ironista urbaania viihdettä.
Viidennessä osassa, Hisaishi lainaa Bachin Matteus-passion koraalia Kun minun pitää kerran lähteä ja päättää teoksensa uskonnollisen hartaaseen, elegiseen tunnelmaan.
Säveltäjänä Hisaishi liikkuu globaalilla alueella niin nykyajassa kuin historiassa ja käyttää värikkäästi orkesterin keinovaroja. Musiikissa on kuulevinaan myös japanilaisia, itämaisia aiheita.
Olga Heikkilä oli Tokyo Dancessa villin iloinen sopraanosolisti, ja latinankielisessä päätösosassa hänen äänensä soi surullisen kaunista lohdutuksen tunnetta.
Hisaishi näytti iskevän tarkasti tahtia teosten rytmisissä ryminöissä ja maalaili pehmein elein lyyrisiä näkymiä.
Valaiseva näyte Hisaishin minimalistisesta tyylistä saatiin kahdeksanminuuttisessa DA-MA-SHI-E-teoksessa, joka yhdistää jousien pomppimista vaskipuhaltimien hallitsemaan tasaiseen, konemaiseen rytmijytkytykseen. Dynaamisia jännitteitä Hisaishi rakentaa arkkitehtonisesti. Kun hän päästää täyden höyryn päälle, koko orkesteri pauhaa hurjasti koko voimallaan, säveltäjälle tärkeiden lyömäsoittimien rytinän ja räjähdysten iskuttamana.
Oikaisu 7.1. klo 13.13: Elokuvaohjaaja Miyazakin etunimi on Hayao, ei Hayako, kuten kuvatekstissä ja jutussa virheellisesti luki.