Harvinaisen vaikuttava teos on yksi viime vuosien runouden huipuista

Jussi Hyvärisen toinen runokokoelma esittää niin väkivallan kuin pyhänkin.

Jussi Hyvärinen voitti J. H. Erkon kirjoituskilpailun vuonna 2003 ja julkaisi esikoisteoksensa Kurkistan kaivoon kolme vuotta myöhemmin.

23.1. 14:01 | Päivitetty 26.1. 9:14

Runot

Jussi Hyvärinen: Olduvain rotko. Kulttuurivihkot. 67 s.

Ihmisen synty, elämän raivoisa virta, historian luomisen vimma… Tämä kaikki ei varmaankaan voi mahtua runokirjan 67 sivuun. Jussi Hyvärisen (s. 1973) toista kokoelmaa Olduvain rotko lukiessa tulee tunne, että sittenkin voi.

Siihen tarvitsee totta kai tiheää kieltä ja verratonta rytmitajua. Näitä hyveitä kokoelman runot tarjoavat yllin kyllin.

Hyvärinen voitti J. H. Erkon kirjoituskilpailun vuonna 2003 ja julkaisi esikoisteoksensa Kurkistan kaivoon kolme vuotta myöhemmin. Hän on joensuulainen kirjastoalan ammattilainen, joka on opiskellut teologiaa ja venäläistä kirjallisuutta, ennen kaikkea Osip Mandelstamin runoutta.

Mandelstamin 1900-luvun alussa ilmaisema kaipuu maailmankulttuuriin näkyy Hyvärisenkin runoissa. Samoin kuin saman aikakauden runoilijoiden pyrkimys nähdä kaikki kuin ensimmäistä kertaa.

Silti kokoelma pursuaa kulttuuriviittauksia moneen suuntaan. Välillä katsotaan maisemaa hollantilaisten maalareitten tapaan, sitten lähtökohtana on T. S. Eliotin runo Ontot miehet. Hyvärinen kirjoittaa pisteliäästi nuorista miehistä: ”raivoisat miehet karvakädet / kuulapäät geelitakit pilottitakit”.

Sitten morsian ja ylkä käyvät dialogia. Ensimmäinen kaihoaa jotain suurta ja lyyristä, toinen selittää, että asia kyllä fiksataan. Ja rakentaa maanisesti maailmaa läpi kokoelman.

Hyppy historian suuruuksiin on vain näennäisen suuri: Abraham, Caesar ja Aristoteles heittävät noppaa nuotiolla. Eivät vain hekään tunnu paljon kypsemmiltä tapauksilta, sillä nämä miehet puhuvat kyllä, eivät vain kuuntele toisiaan.

Väkivalta on läsnä jo aikojen alussa. Olduvain rotkon ovat tutkijat määrittäneet ihmisen alkukodiksi Afrikassa. Siellä ”yksisilmäinen jumala” kohoaa maasta: ”kuumana laavana kohoaa tantereen veri sen suoniin, / kyljissä sykkivät haarovat laskimot, Tigris ja Eufrat.”

Kokoelma alkaa Ikaroksen lailla putoavasta astronautista, joka näkee maailman yhtäkkiä laajemmin kuin Yhdysvaltain perustuslain toteutumana ”joka niemessä, notkossa, saarelmassa”. Vekkihameiset tytötkin kasvavat saman kiihkeän pyörteen ja pyyteen vallassa, niin myös pankit ja populaarikulttuuri.

Runot käyttävät paljon laajakuvaa, tarkentavat myös pieniin tapahtumiin ja luovat näin synkän joskin realistisen maailmankuvan. Nykyihminen ei ole päässyt impulssiensa hallitsijaksi, vaikka hienoa taidetta syntyykin solkenaan.

Ennenkin syntyi ”Tuli Venus Willendorfista / nousi ja kaartui taivaan ylle”, Hyvärinen kirjoittaa viitaten paleoliittiseen patsaaseen. Sitten Venus sataa neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä ”sokeria / kukkasia / inkivääriä / kanelia // kuplivaan, löyhkäävään, saastaiseen, mutaiseen maahan.”

Käy selväksi, että Hyvärinen etsii lopulta jotain aivan muuta kuin mekaanista maailmankuvaa, jossa ”taivaannaulasta” putoavat punnukset, galaksin jousi pingottuu ja kone sylkee sisästään toisen koneen ja koko muun nykyajan romun.

Uskonnollinen taso on jatkuvasti läsnä myytteihin ja Raamattuun viittaavissa runoissa. Nykyajan toteemi löytyy teollisalueen pihalta.

Siinäkään ei vielä ole kaikki, mitä Olduvain rotkolla on tarjottavanaan. Runokieli ylittää tavan takaa älyllisen ja temaattisen tason. Lucy in the Sky with Diamonds on nimeltään osasto, jossa jo noustaan taas maata korkeammalle.

On hetkiä, jolloin runot ikään kuin pääsevät raottamaan kulttuuristen merkkien ja tarinoiden verkkoa ja aavistelemaan toista tasoa.

Se on pyhän taso, tai ehkä jotain muuta. Olduvain rotkossa käyskentelee myös JHWH, ja kiesus on kuin kiuas, ”sähisevä mustakylki / jota me kaikki hädässä avuksi huudamme.”

Jäljelle jää ”vastaus kysymyksiin / jota emme tajunneet esittää.”

Suomalaisessa runoudessa ei ole yhtä vaikuttavasti kurotettu kohti näkymätöntä sitten Rakel Liehun 1990-luvun kokoelmien. Silloin kieli käy hapuiluksi, nimen kyselyksi.

Kielen taso on kuitenkin Hyvärisen vahvin valtti. Vakuuttava rytmitaju.

Jos mikään tässä kokoelmassa tökkii, niin pari luettelomaista säkeistöä. Ehkä voisi olla pari arjen välähdystä lisää. Kaikki muu sitten osoittaa, että Olduvain rotko on yksi viime vuosien runouden huippuja.

Oikaisu 26.1. kello 9.11: Jutussa kerrottiin virheellisesti, että Jussi Hyvärisen esikoisteoksen nimi on Katson kaivoon. Sen nimi on Kurkistan kaivoon. Kritiikissä oli myös kahdessa kohtaa kirjoitettu virheellisesti arvioitavan teoksen nimi Olduvain laaksoksi. Teoksen nimi on Olduvain rotko.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat