Koskettava romaani kertoo, millaista on hypätä neuvosto­niukkuudesta suomalaiseen todellisuuteen

Anna Soudakovan koskettavassa romaanissa päästään lähelle rajanaapureitamme, jotka juuri nyt näyttäytyvät pääasiassa ikävässä valossa.

Anna Soudakovan romaani on omakohtainen.

13.1. 14:16

Romaani

Anna Soudakova: Varjele varjoani. Atena. 277 s.

Muistatko 1990-luvun Princess-teepussit ja niiden aforismit?

Ne olivat ihmeellinen asia Ninalle ja hänen perheelleen, kun he muuttivat reilut kolmekymmentä vuotta sitten Leningradista Turun Varissuolle.

Aforismeista perhe myös oppi suomea.

Anna Soudakovan (s. 1983) Varjele varjoani tarkentaa tämänkaltaisiin arkisiin yksityiskohtiin, kun hän kirjoittaa Suomeen asettuvasta perheestä, inkerinsuomalaisista, joille presidentti Mauno Koivisto antoi luvan palata Suomeen vuonna 1990.

Omakohtaisessa romaanissaan Soudakova kirjoittaa Ninaa itsensä korkeudelta, noin seitsemänvuotiaana Suomeen saapuvana tyttönä, joka on elänyt varhaislapsuutensa Neuvostoliitossa.

Iso osa romaanista kuvaa kuitenkin 1980-lukua ja aikaa ennen Suomeen muuttoa, Ninan vanhempien Veran ja Georgin nuorta aikuiselämää leningradilaisessa kommunalkassa. Yhteisasunnosta käsin geologi-isä Georgi tekee pitkiä tutkimusmatkoja kauas kotoa ja Vera jakaa arkensa pikkuisen Ninan ja yhteisön muiden asukkaiden kanssa.

Rikkaan perheen kodista lohkottua kommunalkaa asuttavat eri-ikäiset neuvostokansalaiset. Arkea maustaa kitkerä portviini, haudutettu vahva tee, kaaliruuat, suolakurkut sameavetisissä litran tölkeissä. Lattioilla juoksee torakoita ja huoneita koristavat kaikkialla roikkuvat pyykkinarut.

Aina löytyy kuitenkin jutteluseuraa. Tällainen kodikas rappioromantiikka on tietenkin kiehtovaa yltäkylläisyydessä kasvaneelle ja ruokkii nostalgiannälkää.

Ilman tätä ajan neuvostoarkea piirtävää taustatarinaa Suomeen muuttavan perheen kokemasta elämänmuutoksesta olisikin vaikea saada kunnollista kuvaa.

Ja on niinkin, että juuri Leningradiin sijoittuva kuvaus on teoksen suola ja sokeri: nyt kun kaikki rajan takainen ja sieltä käsin masinoitu sota näyttäytyy tajunnassamme pelkästään hirvittävänä, tuntuu tärkeältä lukea tästä arkisesta venäläisyydestä, aistia sen tuoksut, maut, temperamentit ja ominaispiirteet.

Soudakovan romaani tekeekin saman kuin Juho Kuosmasen Rosa Liksomin romaanin pohjalta ohjaama Hytti nro 6 -elokuva: inhimillistää ja tuo lähemmäs rajan takaisen elämänmuodon ja naapurimme, näyttää heidät yksilöinä. Se, jos mikä on nyt tervetullutta ja tärkeää. Emme ylipäätään tunne liian hyvin naapureitamme.

Tärkeää on ymmärtää myös tämä: yhteisöllisyyden ja 1990-luvun neuvostoniukkuuden keskeltä on iso hyppy suomalaiseen todellisuuteen – vaikkakin lama-ajan Suomeen.

Täkäläinen puute ei näyttäydy Ninan vanhemmille – päinvastoin. Ensimmäistä kertaa Vera-äiti saa kuukautissuojaksi turvaa antavan, pehmeän ja hygieenisen terveyssiteen, jota ei tarvitse liottaa ja pestä, kuten verisiä harsoja. Kauppojen hyllyillä pursuava tuotevalikoima puolestaan aiheuttaa myös ahdistusta – liika on liikaa, kuka tarvitsee kaikkea tätä?

Nina kasvaa nuoreksi ja aikuiseksi kahden todellisuuden keskellä: toisaalla ovat suomalaiset ystävät, toisaalla venäläiset, joiden kanssa tehdään eri asioita ja eri tavoilla. Esimerkiksi perhekäsitys, sukupuoliroolit ja tapa juhlia ovat erilaisia ja aiheuttavat Veralle kasvun vuosina päänvaivaa.

Tästä näkökulmasta katsottuna Soudakovan romaani on myös kertomus muuttuvasta suomalaisuudesta. Ninan kokemukset ovat arkea tuhansille Suomessa asuville, juuret toisissa maissa omaaville nuorille, joiden koti edustaa toisenlaista kulttuuria kuin ympäröivä todellisuus.

Nuori imee aina osansa myös vanhempiensa koti-ikävästä, ulkopuolisuuden tunteesta ja vaikeudesta sopeutua uuteen yhteiskuntaan. Niin myös Nina.

Nina kokee, että nuo kaksi todellisuutta ovat ”kuin öljy ja vesi, jotka eivät koskaan liukene yhteen, vaikka sykkivätkin limittäin”.

Tekee mieli laajentaa tuo Ninan kokemus venäläisyydestä ja suomalaisuudesta koko naapuruutemme metaforaksi: suomalaisuus ja venäläisyys ovat aina sykkineet limittäin – ja niin tulevat sykkimään jatkossakin.

Soudakova ei ole romaania aloittaessaan ollut tietoinen, että Venäjä tulee hyökkäämään Ukrainaan. Hän on kuitenkin ehtinyt tuoda sen kirjan sisältöön ja aikuisen Ninan tunnerekisteriin.

Romaani päättyy vuoteen 2022. On hienoa, että lukijana voin kokea empatiaa myös Ninaa kohtaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat