Lappeenrannan laulukilpailussa voiton veivät Iida Antola ja Iris Candelaria, miesten sarjassa ei valittu voittajaa

Valtakunnallisena järjestettävä Lappeenrannan laulukilpailu järjestettiin 1.–6. tammikuuta. Kilpailu oli siirtynyt tällä kertaa vuodella eteenpäin alkuvuoden 2022 koronatilanteen vuoksi.

Sopraanot Iris Candelaria (vas.) ja Iida Antola sijoittuivat jaetulle ensimmäiselle sijalle Lappeenrannan laulukilpailussa.

6.1. 22:32 | Päivitetty 7.1. 13:21

Loppiaisiltana ratkenneessa Lappeenrannan laulukilpailussa tuomaristo päätyi jakamaan naisten sarjan ensimmäinen palkinnon kahden laulajan kesken, kun taas miesten sarjassa ei jaettu ensimmäistä palkintoa lainkaan.

Naisten sarjan ensimmäiset palkinnot saivat sopraanot Iida Antola ja Iris Candelaria. He kumpikin saavat 8 000 euron palkinnon, ei siis kymmentä tuhatta euroa, joka olisi ollut jakamattoman ensimmäisen palkinnon arvo.

Toisen palkinnon (6 000 euroa) naisten sarjassa sai sopraano Sonja Herranen. Niin ikään kolmas palkinto jaettiin kahden sopraanon kesken: Elisaveta Rimkevitch ja Heta Sammalisto saivat kumpikin 4 000 euron palkinnot.

Rimkevitch ja Herranen saivat myös Oopperan ja baletin tukisäätiön jakamat 2 500 euron erikoispalkinnot. Lisäksi jaettiin OP Etelä-Karjalan erikoispalkinto sopraano Johanna Nylundille sekä Suni Oy:n erikoispalkinto Iris Candelarialle, kumpikin 1 000 euroa.

Miesten sarjan toisen palkinnon sai baritoni Veikko Vallinoja.

Miesten sarjassa ei jaettu ensimmäistä palkintoa lainkaan, vaan parhaiten sijoittui toisen palkinnon eli 6 000 euroa saanut baritoni Veikko Vallinoja. Miesten sarjassa kolmas palkinto jaettiin kahdelle tenorille, Joonas Vatjukselle sekä Jasper Leppäselle, jotka kumpikin saivat 4 000 euroa.

Lappeenrannan laulukilpailu järjestettiin 1.–6. tammikuuta. Se piti järjestää jo vuotta aikaisemmin, mutta sitä oli siirretty eteenpäin alkuvuonna 2022 vallinneen koronatilanteen vuoksi. Tuomaristossa toimivat puheenjohtaja Lilli Paasikivi sekä Topi Lehtipuu, Ville Matvejeff, Ilmo Ranta, Gabriel Suovanen ja Marjukka Tepponen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat