Gettomasakin on automiehiä. ”Ainut game, jossa mä oon, on noi autot,” Gettomasa sanoi HS:n haastattelussa.

Laulussa auto vie kohti vapautta

Auton ja popmusiikin suhde on vanha ja monitasoinen, mutta autoilun sähköistyminen voi karsia lauluista romantiikkaa, kirjoittaa musiikkitoimittaja Ilkka Mattila


12.1. 15:46 | Päivitetty 12.1. 16:12

Viime vuoden kuunnelluin kotimainen artisti Gettomasa on automiehiä. Hieno ja tehokas auto ei ole hänelle pelkästään keikkamatkojen mukava kulkuneuvo, vaan tavoittelemisen arvoinen asia.

HS:n tuoreessa haastattelussa hän kertoo innostuneensa tavallista suuremmista ja kalliimmista autoista menestystä saatuaan. Muuta ökyilyä Gettomasa ei kuulemma harrasta, sillä ”ainut game, jossa mä oon, on noi autot”.

Gettomasa ei ole tehomersujensa ja BMW-katumaasturinsa kanssa gamessa yksin. Menestyvällä artistilla on usein tavallista näyttävämpi auto. Suuntaa näytti jo Olavi Virta 1950-luvulla.

Länsimaisia autoja oli tuontisäännöstelyn takia tuolloin vaikea hankkia, ja ne, joilla oli ylipäänsä varaa ostaa auto, ajoivat venäläisillä ja itäeurooppalaisilla autoilla. Valittavina olivat lähinnä Volgat, Moskvitšit, Škodat, Trabantit tai Wartburgit.

Mobilisti-lehden selvityksen mukaan Olavi Virta ajoi Yhdysvalloista tuoduilla uusimmilla Fordeilla: Customlinella ja myöhemmin Fairlaneilla ja lopuksi vielä Chevrolet Bel-Aireilla, kunnes alkoholi- ja rahaongelmat veivät viimeisen auton.

Olavi Virta ajeli ylpeänä viimeistä mallia olevalla Chevrolet Bel Airillä Tervasaarenrannassa Helsingissä vuonna 1958.

Sammy Babitzinilla ei ollut ajokorttia, mutta keväällä 1973 hän osti keikkareissuja varten Alfa Romeo 1750 GTV:n, jolla pääsi 160 tuntikilometrin vauhtia. Kuivalla tiellä autoa saattoi hallita, mutta huhtikuisena iltana Keski-Suomessa tienpinta oli sillan kohdalla jäässä. Babitzinin lisäksi ulosajossa kuolivat auton kuljettaja ja kyydissä ollut artistin naisystävä.

Sammy Babitzinin Daa-da Daa-da -hitin kiihkeän kiertue-elämän ”aina kiire jonnekin on” -kuvaus muuttui saman tien surulliseksi muistoksi.

Mutta autoista laulettiin yksityiskohtaisesti ja henkilökohtaiseen sävyyn jo kauan ennen Gettomasaa.

Pave Maijanen teki vuonna 1983 kappaleen Musta Mercedes -62, joka kertoo Maijasen omasta autosta. Hän oli ollut lapsena vuoden 1962-mallisen Mercedes-Benz 220S:n kyydissä ja päättänyt joskus hankkia sellaisen. Ja niin myös teki.

Hitaan blueskappaleen aluksi kuullaan, kuinka Maijanen astuu sisään autoon, sulkee oven ja huokaa hiljaa ”oh yeah”.

Myöhempien aikojen automiehistä tunnetaan Children of Bodomin edesmennyt Alexi Laiho, jonka kokoelmassa oli amerikkalaisia muskeliautoja. Bodomin keikoilla lavalla oli joskus rekvisiittana jenkkiautojen raatoja.

Anssi Kelan autoinnostus johti jopa kilparadalle ja rajuun ulosajoon F3-luokan testikierroksella. Autoista Kela ei silti pystynyt pysymään erossa, vaan vuonna 2021 hän esitteli julkisuudessa 1982-vuosimallin Pontiac Trans Amin, josta hän oli rakennuttanut itselleen Ritari Ässä -sarjan K.I.T.T.-auton kopion.

Eikä pidä unohtaa Cheekiä, joka on liikkunut toinen toistaan hienommilla ja kalliimmilla autoilla Rolls Royce Wraith Coupeta myöten. Yhden Bentley Continentalin hän onnistui romuttamaan Hakaniemen sillan kaiteeseen.

Yksityisautot keksittiin Euroopassa 1800-luvun lopussa, mutta autojen ja popmusiikin vahva side syntyi Yhdysvalloissa.

Autot liitetään mielikuvissa 1950-luvun lopun rock & rolliin, varsinkin 1970-luvun fiftarimuodin ja siihen liittyneen jenkkiautoharrastuksen takia. Toisaalta 1960-luvun alussa surffailuhenkisenä popyhtyeenä läpi lyönyt Beach Boys lauloi varhaisissa hiteissään enemmän autoilusta kuin lainelautailusta. Varsinainen autojen ja musiikin suhde solmittiin kuitenkin jo aiemmin countrymusiikissa.

Vuonna 1949 Hank Williams kuvasi Lost Highway -kappaleessaan kadotuksen valtatiellä ajamisella henkilökohtaisen elämän alamäkeä, ja kaksi vuotta myöhemmin Hey Good Lookin’ -kappaleessa hän mainitsi iskurepliikeissään jo hot-rod Fordin, jolla hän voisi tarjota kyydin.

Williams kuoli auton takapenkille keikkamatkalla varhain uudenvuodenaamuna vuonna 1953 viinan ja lääkkeiden vauhdittamaan sydänkohtaukseen.

1950-luvun countryssa kuului autoilun kansanomaistuminen ja autoradioiden yleistyminen. Autot eivät olleet pelkästään varakkaiden kalliita statussymboleja, vaan myös karuja lava-autoja, joihin maaseudun väestölläkin oli varaa ja joita he tarvitsivat pitkillä taipaleilla päivittäisessä työssään. Auton radiosta kuunneltiin kantria, jossa kerrottiin paitsi onnettomasta rakkaudesta, entistä useammin myös autoilusta.

Bruce Springsteen saapui konsertoimaan New Yorkissa heinäkuussa 2021.

Pari vuosikymmentä myöhemmin amerikkalaisen työväenluokan autoilun äänitorveksi nousi Bruce Springsteen. Autoilu on kulkenut aiheena läpi hänen laajan tuotantonsa, ja lähes aina auto liittyy joko johonkin dramaattiseen elämänmuutokseen tai toisaalta havaintoon siitä, kuinka elämä on jumiutunut paikalleen ja autolla ajaminen tuo edes hetkellisen kokemuksen vapaudesta.

Skaala vaihtelee Thunder Roadin intohimoisesta tunnelmasta Racing in the Streetiin, jossa kiihdytyskisan osallistuja kertoo heti aluksi autonsa moottorin iskutilavuudesta ja vaihdelaatikon mallista, ja lopulta Stolen Cariin, jossa kuljettajalla ei ole enää paljoakaan toivoa. Hän ajaa varastetulla autolla joka yö ja toivoo jäävänsä kiinni, mutta ei koskaan jää.

”And I'm driving a stolen car / Down on Eldridge Avenue / Each night I wait to get caught / But I never do”.

Jos autojen omistajat ovat useimmiten miehiä, niin myös tunnetuimmat autolaulut ovat miesartistien tekemiä. Vuonna 1971 Janis Joplin tosin haikaili Mercedes Benz -kappaleessa kalliin auton perään, mutta pohjimmiltaan kappale oli ironista kritiikkiä yletöntä kulutusta kohtaan.

Autoiluklassikoihin kuuluu myös Tracy Chapmanin vuonna 1988 tekemä Fast Car, jossa nopealla autolla haettiin pakoa masentavasta elämästä.

Pohjois-Carolinan valtionyliopistossa Yhdysvalloissa valmistui vuonna 2014 tutkimus amerikkalaisten pophittien suosituimmista aiheista vuosina 1960–2009.

Kaksitoista suosituinta olivat menetys, halu, pyrkimys, ero, tuska, inspiraatio, nostalgia, kapina, väsymys, epätoivo, eskapismi ja hämmennys. Autot tai autoilu sellaisenaan ei ollut joukossa, mutta auto tai autolla ajaminen sopii hyvin metaforaksi tai toisaalta tapahtumapaikaksi tarinaan, joka käsittelee jotakin suosituimmista teemoista.

Muusikko Anssi Kela rakensi Ritari Ässä -auton. Kuva on vuodelta 2021.

Esimerkkejä löytyy Springsteenin tuotannon lisäksi helposti myös kotimaisista hiteistä. Anssi Kelan Mikan faijan BMW ei kerro autosta, vaan vanhoista nuoruusaikojen kavereista, jotka tapaavat uudestaan muistelumielessä, mutta huomaavat olevansa ihan eri ihmisiä kuin nuorina.

Arttu Wiskarin Mökkitiessä viitataan ralliautoiluun ja traagisesti ulosajossa kuolleeseen Henri Toivoseen, mutta tässäkin tarinassa on kyse menetyksestä ja nostalgiasta, kun aikuiseksi kasvanut poika muistelee lapsuuttaan ja hajonnutta perhettään. Wiskarin myöhemmässä Tässäkö tää oli -kappaleessa perheenisä vuokraa matkailuauton ja yrittää korjata välejään vaimoonsa ja lapsiinsa, mutta onnistuu vain ajamaan auton romuksi.

Suomalaisten rakastamasta ralliautoilusta kertovat suoremmin Rauli Badding Somerjoen Bensaa suonissa ja Leevi and the Leavingsin Teuvo, maanteiden kuningas. Edellisessä päähenkilönä on menestyvä kilpa-autoilija, jälkimmäisessä epäonninen ja vähemmän lahjakas kuski. Teuvon tarina kuvaa myös haaveita ja niiden romuttumista, ihan konkreettisestikin.

Eikä Cheekin Avaimet mun kiesiin -kappalekaan kerro autoilusta vaan naisen iskemisestä; amerikkalaistutkimuksen luokittelun mukaan siis halusta ja pyrkimyksestä.

Seurasin vuosina 2019-2021 Helsingin Sanomien toimituksessa autoja kuluttajan näkökulmasta. Ajoin kolmen vuoden aikana 35 autolla, joista useimmat olivat tavalliselle autoilijalle arkipäiväiseen käyttöön tarkoitettuja perusautoja.

Varsinainen uusi elämys oli sähköllä kulkevien ja ladattavien autojen ajaminen. Osuin autotoimittajapestilläni historiallisesti poikkeukselliseen aikaan. 30 vuotta alalla ollut suuren automaahantuojan edustaja kertoi minulle, että pelkästään vuonna 2019 autoalalla tapahtui enemmän kuin kaikkina 30 edeltävänä vuonna yhteensä.

Vaikka täyssähköautojen osuus kaikista liikenteessä olevista henkilöautoista on vielä hyvin pieni, se kasvaa koko ajan nopeammin, ja koko autoilun infrastruktuuria rakennetaan yksityisautoilun sähköistymisen vauhdittamiseksi.

Autoilun ja popmusiikin suhteeseen sen vaikutusta on hankalaa arvioida. Perinteinen tarina pitkään kestävästä autoilusta joko rakkauden perässä (Roy Orbison: I Drove All Night) tai yksinäisyyden taltuttamiseksi (J. Karjalainen: Tummansininen seuralainen) törmää toistaiseksi akkuteknologian rajoituksiin.

Ajatus elämäänsä suuntaa etsivästä, joten kuten toimeentulevasta ja loputtomasti yön selässä ajavasta ihmisestä ei oikein toimi sähköautoaikana. Halvimmatkin käytetyt Nissan Leafit ja Renault Zoët maksavat vähintään 10 000 euroa, ja niiden täydellä akulla pääsee hädin tuskin 200 kilometriä kerrallaan edes lempeässä kesäsäässä, talvipakkasista puhumattakaan.

Roy Orbison luottaa Rolls Royceen.

Jos on huomattavasti enemmän rahaa upouuteen isoakkuiseen Teslaan tai Polestariin, niin talvellakin voi ajaa yhtä soittoa viitisensataa kilometriä eli Helsingistä vaikka Kokkolaan tai Nurmekseen. Siellä voi etsiä pikalaturia ja pohtia latauksen aikana elämän merkitystä tai katsoa Teslan isolta ruudulta yksinään vaikka Netflixiä.

Tulevien vuosien aikana selviää, millaisia lauluja syntyy sähköautoaikana. Tähän asti lauluntekijöille autosta on tehnyt teknisenä laitteena kiehtovan teho, nopeus ja polttomoottorin tuottama ääni. Näistä viimeinen puuttuu sähköautosta.

Bruce Springsteen lauloi vuonna 1975 Thunder Roadissa moottorien jyrinästä aamuyön viileydessä. Kun kuulija menee kuistille katsomaan, autot ovat kadonneet.

”And in the lonely cool before dawn / You hear their engines roaring on / When you get to the porch / They're gone on the wind.”

Bruce Springsteenin Chevrolet lahjoitettiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 2008.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat