Sisäsiisti uusi dokumentti kertoo Sheryl Crow’n urasta metoon jälkeisessä hengessä

Paria ”shokkipaljastusta” lukuun ottamatta Amy Scottin ohjaama Sheryl-dokumentti on kovin tavanomainen.

Muusikko Sheryl Crow on tehnyt menestyksensä eteen paljon työtä, kertoo Amy Scottin ohjaama dokumentti.

12.1. 2:00 | Päivitetty 12.1. 8:45

Harva tähti on syttynyt kertalaakista. Moni on sen sijaan rakentanut uraansa pikkuhiljaa ja hivuttautunut parrasvaloihin vähitellen, aivan kuten amerikkalaismuusikko Sheryl Crow.

Amy Scottin ohjaama dokumentti Sheryl (2022) painottaa Crow’n paiskiman työn määrää. Crow’n tapauksessa se on tarkoittanut paitsi perinteistä musaduunarin arkea myös perfektionismia ja oman hyvinvoinnin ja yksityiselämän sivuuttamista taiteen nimissä. Paria ”shokkipaljastusta” lukuun ottamatta dokumentti on kovin sisäsiisti ja tavanomainen.

Alkujaan Crow työskenteli musiikinopettajana, mutta oman musiikin tekeminen vei voiton. Polku kulki mainosjinglejen luikauttajasta studio- ja taustalaulajaksi. Selvä askel eteenpäin oli kiinnitys Michael Jacksonin Bad-kiertueen taustakööriin 80-luvun lopulla.

Uran kannalta merkittävimmäksi muodostui kuitenkin 90-luku, jolloin Crow ampaisi kansainväliselle uralle. Käänteentekeväksi osoittautui tutustuminen Tuesday Music Club -nimiseen muusikkopoppooseen, jonka kanssa Crow ryhtyi tekemään musiikkia. Syntyi debyyttialbumi Tuesday Night Music Club (1994), jonka jättihitti All I Wanna Do on 90-luvun popmusiikin keskeisiä kappaleita. Myöhemmin välit menivät tekijänoikeusväännöissä, mutta Crow oli jo matkalla supertähteyteen.

90-luvulta on edelleen helppo muistaa, miten Crow’n, Alanis Morrisetten ja Aimee Mannin kaltaiset artistit laajensivat kuvaa rockstarasta. Työnteon korostamisen ohella Scottin toinen tavoite onkin osoittaa Crow’n merkitys esikuvana.

Crow avautuu myös omista ahdistelukokemuksistaan uransa alkupuolella. Metoon jälkeisen ajan huomaa dokkarissa etenkin siinä, että aiheen nopean ohittamisen sijaan Crow myös nimeää ahdistelijansa: Jacksonin silloinen manageri, gangsteriyhteyksistään tunnettu Frank DiLeo.

Aikakaudesta kertoo paljon se, miten Crow’ta puolustaneidenkin mukaan tie tähtiin aukeaisi vain häirintää sietämällä. Tapaus masensi laulaja-lauluntekijän pitkäksi aikaa. Tilanteen synnyttämän ahdistuksen Crow purki myöhemmin kappaleeseen What Can I Do For You.

Avautuminen on kuitenkin vain osittaista. Esimerkiksi Jacksonista puhuminen on selvästi kiusallisempaa. Crow sanoo kyllä ihmetelleensä, miten popin kuninkaalla oli kiertueilla aina nuoria poikia seurana. Silti parhaiten lavantakaisesta elämästä on mieleen jäänyt Jackon lemmikkisimpanssi.

Juuttuminen pedofiliaan ohjaisi tietysti Crow’sta kertovan dokumentin väärille raiteille, ymmärrän. Ylellä hiljattain esitetystä Hal Ashby -dokkaristaan kehuttu Scott on nyt selvästi ollut tekemässä mieluista syntymäpäivälahjaa viime vuonna kuusikymppisiään viettäneelle Crow’lle.

Sheryl, Teema klo 21.30 ja Yle Areena

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat