Pirjo Määttä ryhtyi näyttelijäksi Niskavuoren ja Komisario Palmun naisten jalanjäljissä

Kansallisteatterin näyttelijälle työ on iso osa identiteettiä.

Pirjo Määttä sanoo ihailevansa ja inspiroituvansa toisten näyttelijöiden työtavasta. ”Välillä ajattelen, että nyt teen ja olen lavalla kuin Elina Knihtilä tai Pirjo Lonka.”

21.1. 2:00

Näyttelijä Pirjo Määtän eteisessä tulija otetaan vastaan haukkuen.

Laivakoira Ansa ilmoittaa vieraiden tulosta reviirille turvallisesti puoliso Heikki Pitkäsen sylistä.

Näyttelijäpariskunnan koira on tietysti nimetty suomalaisen elokuvan ikonin Ansa Ikosen mukaan.

Kuhmosta kotoisin oleva Määttä sanoo, ettei oikein tiedä, mistä hän näyttelijän ammatin alun perin keksi.

”Perhetaustassani ei ole taiteilijoita”, hän kertoo.

Lapsuudessaan hän kyllä ahmi vanhoja kotimaisia elokuvia.

”Rakastin Niskavuori-elokuvien ja Komisario Palmujen särmikkäitä naisia, kuten Saara Raninia.”

Innostus näyttelemiseen heräsi vähitellen yläasteen näytelmäkerhossa. Urheilu oli kuitenkin pitkään ykkönen.

”Kilpailin esimerkiksi uinnissa, ja isä valmensi minua hiihdossa. Minulta puuttui kuitenkin kilpailuvietti, ehkä olen liian kiltti ihminen. Teatterin ryhmätyö sopii persoonalleni.”

Pääsy Helsinkiin Teatterikorkeakouluun vaati useamman yrityksen.

”Pääsykokeissa sanottiin aina, että tämä on kyllä sinun paikkasi, mutta käy vielä kotona vähän kasvamassa.”

Pyrkimisten välillä hän opiskeli Joensuussa kansanopistossa sanankäytön linjalla sekä Turun Paasikivi-opistossa kulttuurisihteerin opintoja.

Vuonna 1994, kolmannella yrittämällä, viimein nappasi.

Kansallisteatterissa Määttä on näytellyt opiskeluajoista asti.

Kun teatterin johtaja Maria-Liisa Nevala kutsui vuonna 2000 teatterissa keikkailevan Määtän puheilleen, näyttelijä kertoo pelästyneensä.

”Luulin, että olin tehnyt jotain väärin.”

Kyse oli kuitenkin tarjouksesta vakiokiinnitykseen.

Itseään korostamaton Määttä ei ole patsastellut lehtien palstoilla. Hän myöntääkin vähän jännittävänsä haastattelua.

Toisaalta haastattelussa tarjoutuu tilaisuus tarkkailla toimittajaa työssään roolia varten, hän kertoo. Määttä harjoittelee näet parhaillaan maaliskuun alussa ensi-iltaan tulevaa Michael Baranin uutuusnäytelmää Nuoret idealistit. Siinä hän esittää journalistia, jonka #metoo-henkinen artikkeli toimii lähtölaukauksena ex-miehen (Jukka-Pekka Palo) alamäelle.

Monipuolisena ja muovautuvana näyttelijänä tunnettu Määttä pitää siitä, että esitettävä materiaali haastaa hänet.

Sellaisia esityksiä uran varrella ovat olleet muun muassa Leea ja Klaus Klemolan Maaseudun tulevaisuus (2014), Jennifer Tremblayn monologi Lista (2018) ja Susanna Kuparisen Sokea piste (2021).

Klemoloiden Maaseudun tulevaisuuden eläin- ja ihmishahmojen väliset suhteet ja kiroilu närkästyttivät yleisöä. Määttä esitti yhtä näytelmän harvoista ihmishahmoista, mystisistä kivuista kärsivää Annelia.

”Ennakkoesityksissä kiitoksiin tullessamme katsomosta lähti pois iso kasa ihmisiä, mikä tuntui kurjalta. Toisaalta se oli merkki, että nyt on osuttu jonnekin. Teatterin kuuluukin välillä olla sellaista, että venytetään katsojan sietokykyä. Ei aina tarvitse olla sisäsiistiä.”

Lista oli Määtän uran ensimmäinen monologi, ja hän sai siitä ylistäviä arvioita. Ystävänsä kuolemasta syyllisyyttä kantavan naisen rooli oli näyttelijälle sekä hieno että rankka kokemus.

”Myös kotiäidin yksinäisyyttä ja arkielämän merkityksettömyyttä käsittelevä esitys tuli niin lähelle omaa elämäntilannetta, että välillä oli vaikeaa jättää työasioita töihin. Lapset saivat silloin ylimääräisiä halauksia. Syvissä vesissä käyminen kuuluu tämän työn luonteeseen, ja yleensä ensi-illan jälkeen helpottaa.”

Kuparisen Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen rahoitusleikkauksia käsitellyt dokumenttiteatteriesitys Sokea piste kohahdutti niin ikään. Määttä esitti siinä muun muassa silloista kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestarin Pia Pakarisen hahmoa.

”Pidin esityksen karnevalistisesta muodosta. Siinä joutui pohtimaan, miten esittää todellisia ihmisiä pilkkaamatta heitä.”

Määttä sanoo, että työ on hänelle iso osa identiteettiä.

”Näytteleminen on minulle sisäinen tarve. Silloin tunnen olevani näkyvä, tarpeellinen ja hyödyksi. Saan antaa ihmisille elämyksiä. Teatterilla on tärkeä merkitys yhteiskunnallisessa keskustelussa.”

Se, että kotona asuu myös työkaveri, on hänestä etu.

”On hyvä, että puoliso ymmärtää työhön liittyviä prosesseja.”

Pariskunta Määttä-Pitkänen tapasi Kansallisteatterissa, kun Pitkänen vieraili Don Juan -esityksen sivuroolissa vuonna 2004. Nykyään myös Pitkänen on Kansallisteatterissa kiinnityksellä.

”Ei se ollut rakkautta ensi silmäyksellä, näytelmäkin taisi saada viimeisen esityksensä, ennen kuin löysimme toisemme”, Määttä sanoo.

Kuka?

Pirjo Määttä

  • Syntynyt 1973 Kuhmossa.

  • Kulttuurisihteerin opintoja Paasikivi-opistossa 1992–1993. Valmistunut teatteritaiteen maisteriksi 1998.

  • Kiinnitettynä Kansallisteatterissa vuodesta 2000.

  • Tv- ja elokuvarooleja mm. Sydän toivoa täynnä (1997–1999), Ketonen & Myllyrinne (2006–2010), Harvoin tarjolla (2008), Kaappari (2013), Paratiisi (2022).

  • Kuuluu kesällä 2022 Viitasaarelle perustetun Löytänän kesäteatterin näyttelijöihin.

  • Palkittu Ida Aalbergin säätiön nuoren näyttelijän kannustuspalkinnolla 1999.

  • Asuu Helsingissä, puoliso näyttelijä Heikki Pitkänen, jonka kanssa kaksi lasta. Yksi lapsi edellisestä avioliitosta.

  • Täyttää 50 vuotta tiistaina 24. tammikuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat