Metallibändi Sabaton vaarassa menettää palkintonsa basistin vanhojen Krimin niemi­maata koskevien kommenttien vuoksi

Basisti Pär Sundström sanoi vuonna 2016 haastattelussa, että Krimin niemi­maa oli ennen pakkoliitosta Venäjään pikemminkin Ukrainan miehittämä, koska sen asukkaat ovat aina tunteneet itsensä venäläisiksi.

Sabaton esiintyi Tuskassa kesällä 2015.

11.1. 23:49

Sotahistoriasta aiheensa ammentava ruotsalainen Sabaton-metalliyhtye saattaa menettää saamansa kansanvalistuspalkinnon, koska bändin basisti kehui Venäjän Krimin niemimaan miehitystä vuonna 2016 antamassaan lehtihaastattelussa.

Basisti Pär Sundström sanoi Sweden Rock Magazinen haastattelussa muun muassa, että Krimin niemimaa oli ennen pakkoliitosta Venäjään pikemminkin Ukrainan miehittämä, koska sen asukkaat ovat aina tunteneet itsensä venäläisiksi.

Hän sanoi myös, että Krimillä sijaitsevan Sevastopolin ”tulevaisuudennäkymä on täysin päinvastainen kuin mitä meidät täällä kotona [länsimaissa] on saatettu huijata uskomaan”.

Sabaton soitti vuonna 2015 keikan Krimillä, mikä herätti jo tuolloin runsaasti negatiivista huomiota.

Sabaton sai tiistaina kansanvalistuspalkinnon muun muassa siksi, että sen katsottiin esittävän historiallisia tapahtumia neutraalilla ja korrektilla tavalla viime vuonna ilmestyneellä, ensimmäistä maailmansotaa kuvaavalla The War to End All Wars -levyllään.

Palkinnon myöntäneen Vetenskap och Folkbildning -yhdistyksen mukaan levy on omiaan lisäämään kiinnostusta historiaan ja sen tapahtumiin.

Nyt Vetenskap och Folkbildning kertoi ruotsaiselle SVT:lle, ettei yhdistys ollut ollut aiemmin tietoinen Sundströmin haastattelusta ja että yhdistys joutuu pohtimaan uudelleen palkintoa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat