Kitaristilegenda Jeff Beck on kuollut

Jeff Beck menehtyi 78-vuotiaana.

12.1. 0:35 | Päivitetty 12.1. 11:08

Yksi rockhistorian suurista kitaristeista, Jeff Beck, on menehtynyt aivokalvontulehdukseen. Englantilainen Beck oli menehtyessään 78-vuotias. Asiasta kertoi Beckin edustaja.

Asiasta uutisoi muun muassa Variety.

Kahdeksan Grammy-palkintoa voittanut Beck tuli tunnetuksi the Yardbirds-yhtyeestä, jossa hän korvasi kitaristina Eric Claptonin vuonna 1965. Myöhemmin Beck aloitti oman projektinsa Jeff Beck Groupin yhdessä Rod Stewartin ja Ronnie Woodin kanssa.

Rolling Stone -lehti on kuvaillut Beckiä yhdeksi merkittävimmistä kitaristeista rockhistoriassa. Jeff Beck valittiin Rock and Roll Hall of Fameen kaksi kertaa: The Yardbirsin jäsenenä 1992 ja sooloartistina 2009. Beck hallitsi niin rockin, jazzin kuin bluesinkin.

Beck esiintyi vielä viime kesänä Helsingin Kaisaniemessä ja Tampereella yhdessä Johnny Deppin kanssa. He julkaisivat yhteistyössä albumin nimeltä 18 viime heinäkuussa.

Jeff Beck ja Johnny Depp esiintymässä Kaisaniemessä viime vuoden kesäkuussa.

Lue lisää: Jeff Beck on yhä voimissaan ja Johnny Depp hoiti vokalistin hommat kunnialla, mutta kaksikon konsertissa oli yksi iso miinus

Oikaisu: 12.1. kello 7.23: Korjattu yhdysvaltalaisen musiikkilehden nimi Rolling Stonesista Rolling Stoneksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat