Rakastettuun lastenkirjaan perustuva musikaali onnistuu mainiosti myös elokuvana

Roald Dahlin kirjaan perustuva Netflix-elokuva Matilda: Musikaali kertoo tytöstä, joka koulutovereineen nousee vastustamaan ilkeitä aikuisia.

Rehtori (Emma Thompson) haluaa murtaa Matildan (Alisha Weir), mutta Matilda ei alistu.

15.1. 2:00 | Päivitetty 15.1. 9:58

Lastenelokuva

Matilda: Musikaali ★★★★

Britannia/USA 2022

Netflix (K7)

Aikuiset laativat mielivaltaisia sääntöjä ja vartioivat niitä väkivallalla. Tuore Netflix-elokuva Matilda: Musikaali kertoo lasten parissa heräävästä kapinahengestä.

Aiempi, vuonna 1996 ensi-iltansa saanut filmatisointi kiteytti teeman jo nimessään Matilda ja lasten kapina. Molemmat elokuvatulkinnat pohjaavat Roald Dahlin vuonna 1988 julkaistuun lasten klassikkokirjaan ihmetytöstä, jolla on telekineettisiä voimia.

Matilda (Alisha Weir) lukee enemmän kuin kirjan päivässä ja kärrää kirjastosta klassikoita kotiin. Siellä hänen läsnäoloaan tuskin huomataan, ja silloin kun se huomataan, vanhemmat (Andrea Riseborough ja Stephen Graham) vähättelevät ja uhkailevat. Sama meno jatkuu koulussa, jonka rehtori (Emma Thompson) on kiinnostuneempi nuorten mielten murtamisesta kuin niiden opettamisesta.

Perustarinaa ei ole filmatisoinneissa muutettu. Matilda: Musikaali pohjaa kuitenkin The Royal Shakespeare Companyn musikaaliin ja sisältää siksi läjän Tim Minchinin lauluja, joista osa jää päähän soimaan.

Lasten kapinasta tulee Netflix-leffassa tanssiva vallankumous.

Matildan vanhemmat (Stephen Graham ja Andrea Riseborough) eivät pidä tyttärestään.

Elokuva alkaa vauhdikkaalla kohtauksella, josta erottaa vaikutteita ja lainoja niin maineikkaiden musikaalinumeroiden luojalta Busby Berkeleyltä kuin taiteilija Piet Mondrianilta. Synnytysosaston hysteerinen ilo saa tarpeellisen vastavoiman Matildan vanhemmista, jotka tuore vauva sylissään manaavat ”Miksi kaikki kauhee tapahtuu just meille?”

Parhaimmillaan tanssin ja laulun säestämät kohtaukset energisoivat ja kuljettavat kerrontaa samaan aikaan. Tämä pätee etenkin koulun aakkostettuun esittelyyn sekä oppilaiden kapinalauluun: molemmat lukeutuvat musikaalin hienoimpiin minuutteihin.

Matildan hahmoon musiikkinumerot lisäävät hivenen sentimentaalisuutta mutta myös syvyyttä. Nyky-Matilda katsoo kaukaisuuteen ja kelaa tilannettaan enemmän kuin 1990-luvun Matilda, joka loikkasi totisena kiltin tytön syndroomasta noitavoimiin.

Matilda (Alisha Weir) viihtyy kirjastossa, ja kertoo tarinoitaan kirjastonhoitaja rouva Phelpsille (Sindhu Vee).

Ohjaaja Matthew Warchus ohjasi teoksen aikanaan myös teatterin näyttämölle, jossa megahitti ansaitsi peräti seitsemän teatterialan Olivier-palkintoa. Warchus on sittemmin vastannut muun muassa sympaattisesta Pride-elokuvasta (2014). Siinäkin oli kyse sorrosta, tosin seksuaalivähemmistöjen ja kaivostyöläisten sorrosta.

Lapsiin yhdistetty sorron ja kapinan teema tuntuu ajankohtaiselta niin Finlandia-voittajakirja Hävityksen nostaman koulukeskustelun kuin nuoren polven aktivismin kautta.

Mutta vaikka Matilda: Musikaalissa koulun tilaa otetaan lopulta haltuun äänekkäällä joukkovoimalla, lopputulos muistuttaa enemmän Fame-elokuvaa (1980) kuin Elokapinaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat