Helvi Hämäläinen määräsi osan jäämistöstään salaiseksi 25 vuodeksi, odotus päättyy vihdoin

Mirkka Rekolan koko henkilöarkisto avautuu vasta vuonna 2044.

Tulenkantajien piirissä uransa 1920-luvulla aloittanut Helvi Hämäläinen voitti Finlandia-palkinnon vuonna 1987.

17.1. 15:02

Keskiviikkoaamuna kello 10 Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa tapahtuu: kirjailija Helvi Hämäläisen 25 vuotta suljettuna olleet arkistot avautuvat.

Hämäläinen kuoli 18. tammikuuta 1998. Testamentissaan hän lahjoitti jäämistönsä SKS:n kirjallisuusarkistoon sillä ehdolla, että erikseen merkitty osa aineistosta pidetään suljettuna neljännesvuosisadan.

”Emme tiedä, mitä siellä on”, kokoelmapäällikkö Katri Kivilaakso kertoo. ”Mutta ilmeisesti ainakin päiväkirjoja sekä kirjeenvaihtoa.”

Taustoitusta saattaa saada esimerkiksi romaani Kaunis sielu, jonka Hämäläinen kirjoitti talvella 1927–28 mutta joka julkaistiin vasta vuonna 2001.

”On tätä odotettu”, Kivilaakso iloitsee. ”Mitään tällaista ei ole tapahtunut ainakaan kymmeneen vuoteen, jonka olen ollut töissä täällä.”

Parhaiten suuri yleisö muistaa Hämäläisen vuoden 1941 romaanista Säädyllinen murhenäytelmä sekä vuoden 1987 Finlandia-palkinnosta, jonka hän sai runokokoelmasta Sukupolveni unta.

Valtavan laajan julkaistun tuotannon lisäksi Hämäläinen piti ahkerasti päiväkirjaa.

”Ainakin jostain 1920-luvun puolivälistä lähtien”, Kivilaakso sanoo, ”ja ilmeisesti kuolemaansa saakka.”

Tarkemmin asia selviää keskiviikkona, sillä todellakin: kukaan ei tiedä, mitä tutkijat saavat eteensä. Yksi heistä on toimittaja Suvi Ahola, jonka teos Mitä Helvi Hämäläinen todella sanoi ilmestyy ensi syksynä.

”Joka tapauksessa kyseessä on hieno kulttuurihistoriallinen kokonaisuus yli 70 vuoden ajalta”, Kivilaakso summaa.

SKS:n arkistomakasiini louhittiin hiljan Hallituskadun alle, seuran päärakennuksen ja Ritarihuoneen välille. Hyllytilaa on kuusi kilometriä.

Niistä pelkästään Hämäläisen aineiston avoin osa täyttää yli 20 metriä.

”Hänellä oli valtava säästämisen halu”, Kivilaakso luonnehtii. ”Sekä toisaalta ehdoton tarve salata pitkäksi aikaa.”

Ritva Haavikon vuonna 1993 toimittaman muistelmateoksen Ketunkivellä sekä seuraavan vuoden päiväkirjalaitoksen Päiväkirjat 1955–1988 toimitusaineistot Hämäläinen sulki aikoinaan kymmeneksi vuodeksi.

Erilaisten käyttörajoitusten määrääminen ei ole harvinaista jälkimainettaan ajattelevien kirjailijoiden parissa. Mutta Hämäläisen kaltaisen pitkän kiellon asettaminen on.

Mirkka Rekola

Kivilaakson tiedossa on ainoastaan yksi muu vastaava tapaus: helmikuussa 2014 kuollut Mirkka Rekola määräsi koko henkilöarkistonsa suljettavaksi vuoteen 2044 saakka.

”Käsittääkseni siihen kuuluu esimerkiksi iso kirjeenvaihto ja olisiko käsikirjoitusaineistoa myös”, Kivilaakso arvioi.

Rekolan odotusta on siis jäljellä 21 vuotta. Hänen elämäkerturinsa Jonimatti Joutsijärvi ei – ymmärrettävästi – ole jäänyt vartoilemaan vaan julkaisee tänä keväänä teoksen Mirkka Rekola. Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin 1.

Toinen osa pääsee Into-kustannuksen ohjelmistoon myöhemmin.

Oikaisu kello 15.35: Mirkka Rekolan henkilöarkistojen avautumiseen on aikaa 21 vuotta, ei 31 vuotta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat