Libanonin ainoasta naisten metallibändistä kertova Sirens on sympaattinen kuvaus muusikkokaveruksista

Dokumentin ohjaaja Rita Baghdadi on päässyt seuraamaan muusikoita ja heidän yhtyettään läheltä.

Lilas Mayassi ja Shery Bechara tapasivat vuonna 2015 ja perustivat thrash metallia soittavan Slaves to Sirens -bändin

19.1. 2:00 | Päivitetty 19.1. 10:05

Kaksi nuorta ystävystyy ja perustaa bändin. Tarina ei ole ollenkaan tavallinen, kun se tapahtuu Libanonissa ja kaverukset ovat naisia.

Lilas Mayassi ja Shery Bechara tapasivat vuonna 2015 ja perustivat thrash metallia soittavan Slaves to Sirens -bändin. Se on Libanonin ainoa vain naisista koostuva metallibändi.

Mayassi soittaa rytmikitaraa ja Bechara soolokitaraa. Heidän lisäkseen bändissä ovat basisti Alma Doumani, rumpali Tatyana Boughaba ja laulaja Maya Khairallah, joka örisee vakuuttavasti yleensä miehisessä tyylissä.

Amerikkalainen ohjaaja Rita Baghdadi keskittyy dokumentissaan Sirens (USA 2022) Lilasin ja Sheryn suhteeseen.

Libanonia ovat vaivanneet jo pitkään sodat, epävakaa talous ja työttömyys. Bändin taustalla kuvissa näkyy mielenosoituksia, mutta Baghdadi ei selitä niitä.

Levottomuudet alkoivat lokakuussa 2019, kun uudet verot olisivat nostaneet muun muassa bensan hintaa rajusti jo ennestään surkeassa taloustilanteessa. Mielenosoitukset jatkuivat noin kaksi vuotta.

Välillä niitä lietsoi Beirutin satama-alueella tapahtunut valtava räjähdysonnettomuus elokuussa 2020. Dokumentissa se osuu dramaattisesti samoihin aikoihin, kun Lilas ja Shery ajautuvat riitoihin.

Baghdadi on päässyt seuraamaan kaveruksia ja heidän bändiään läheltä. Musiikkia on vähemmän kuin odottaisi. Sitä kuullaan lähinnä harjoituksissa. Niukkuus johtunee siitä, ettei keikkoja ole kovin paljon tarjolla.

Alkupuolella Earache Recordsilta tulee kutsu Britanniaan esiintymään festivaalille. Muusikot ovat jälkikäteen tyytyväisiä soundeihin, mutta dokumentissa ilmeisesti kameralla äänitetyt näytteet kuulostavat kamalilta. Yleisöä on vain kourallinen.

Pohjimmiltaan Lilas ja Shery ovat kuin ketkä tahansa nuoret muusikot missä tahansa. Bändi ja musiikki antavat heidän elämälleen sisältöä ja tilaisuuden ilmaista itseään. He toivovat levytyssopimusta ja menestystä.

Mutta verkossa videoiden kommenteissa mustiin metallivetimiin pukeutuvia naisia huoritellaan, ja heidän musiikkiaan epäillään satanistiseksi.

Miestenkin metallimusiikkia karsastetaan ja levyjä on tiettävästi sensuroitu, mutta naisten kohtelu on tiukempaa.

Vaikka dokumentti on tuonut Slaves to Sirensille mainetta maailmalla, bändi ei ole saanut vielä julkaistua albumia. Ep-levy on, mutta ainakin Spotifyssa sillä on vielä aika vaatimaton määrä kuuntelukertoja.

Mutta ainakin yhden ison keikan Slaves to Sirens on päässyt soittamaan. Siitä näkyy välähdyksiä dokumentin lopputekstien taustalla. Baghdadi ei kerro, missä spektaakkeli tapahtui.

Sirens toimii sympaattisena kuvauksena muusikkokaveruksista, mutta se jää vähän irralliseksi, henkilötasolle.

Niukkakin taustoittaminen olisi ankkuroinut dokumentin helposti ympäröivään yhteiskuntaan ja syventänyt sen kuvaa Libanonin henkisestä ilmapiiristä. Baghdadi kuvasi paikan päällä pitkään, joten tilaisuus olisi ollut.

Sirens, Teema klo 21.30

Oikaisu 19.1. klo 10.04: Artikkelissa luki aiemmin virheellisesti yhtyeen soittavan trash metallia. Oikea termi on thrash metal.

Lue lisää: Brittiläinen jännityssarja Rules of the Game maustaa pätevän murhamysteerinsä sukupuolipolitiikalla

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat